Puheenvuoroni Vihreiden puoluekokouksen poliittisessa keskustelussa.

Hyvä puoluekokousväki,
Meillä on kasvamassa sukupolvi, jonka elinikä saattaa ensimmäistä kertaa modernissa historiassa jäädä vanhempiaan lyhyemmäksi pääosin fyysisen aktiivisuuden puutteen vuoksi.

Liikunta eri muodoissaan on yksi parhaista ja tehokkaimmista keinoista edistää ihmisten terveyttä, ennaltaehkäistä sairauksia ja vähentää syrjäytymisriskiä. Se pitää nostaa vihreän terveyspolitiikan keskiöön.

Meidän pitää rakentaa asuinalueita, jotka kannustavat arkiliikuntaan. Meidän pitää tehdä koululaisten koulupävistä liikunnallisempia. Meidän pitää huolehtia siitä, että kaikille on tarjolla mahdollisuuksia liikkua oman tavoitetason ja taipumusten mukaisesti. Meidän pitää varmistaa, ettei yksikään lapsi jää vaille liikuntaharrastusta perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Meidän tulee edistää maahanmuuttajien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa liikuntayhteisössä.

Tämän vuoksi ehdotan, että ryhdymme toimiin, jotta puolueelle saadaan aikaiseksi kattava liikuntapoliittinen ohjelma. Esitetään vihreitä ratkaisuja liikunnan edistämiseen sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Kiitos.

Ohi on

Vaalit ovat sitten ohi. Oma saldoni oli lopulta 350 ääntä ja äänimäärän perusteella katsottuna 183. sija yhteensä 1064 ehdokkaasta. Ei hassummin ensikertalaiselle. Olen tulokseen todella tyytyväinen. Iso kiitos kaikille minua äänestäneille, teitä oli enemmän kun olin uskaltanut toivoa. Kiitos myös kaikille tukiryhmäläisille, rahallisesti tukeneille, kannustaneille ja tsempanneille. Ilman teitä ei tähän tulokseen olisi voitu päästä. Neljän vuoden päästä sitten läpi niin että ryskyy.

Vaalituloksessa minua itseni erityisesti ilahdutti Maunulasta saamani suuri äänimäärä. Kampanjoin täällä naapurustossani aika paljon ja on hienoa, että se myös näkyy tuloksessa.Maunulan B-äänestysalueella olin toiseksi äänestetyin vihreä ehdokas Osmo Soinivaaran jälkeen A-alueellakin kolmanneksi eniten istuvan valtuutetun Sanna Vesikansan ja Oden takana.  Vielä hienompaa on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa Vihreät on Maunulan suurin puolue. Vuoden 2008 kuntavaaleissa alueen valtapuolueet olivat selkeästi Kokoomus ja demarit, nyt Vihreät jättivät molemmat kirkkaasti taakseen molemmilla äänestysalueilla.

Vihreiden nousu on ollut odotettavissa. Maunulaan on viime vuosina muuttanut hyvin samankaltaista väestöä kuin Käpylään vielä kymmenisen vuotta sitten: akateemisesti koulutettuja pienten lasten vanhempia, jotka muuttavat ydinkeskustasta syrjemmälle lisätilan tarpeen vuoksi perheen kasvaessa. Näin Maunulasta on tullut Kalliosta Käpylään ulottuvan ”viherkuplan” jatke. Tästä on hyvä jatkaa, seuraavaksi pitää tunkeutua Pakilaan ja Paloheinään horjuttamaan kokoomuksen valta-asemaa.

Tanssiinkutsu ekumeeniseen jenkkaan

Kotimaa24-verkkosivusto uutisoi eilen kirkkomyönteisten vihreiden valmistelevan uuden, Armon vihreiksi kutsutun järjestön perustamista. Hankkeen yhden puuhamiehen professori Heikki Hiilamon mukaan ”taustalla on puolueen jännitteinen suhtautuminen kirkkoon ja uskontoihin. – Jyrkillä ja ymmärtämättömillä linjauksilla on suljettu toiminnasta pois ihmisiä, joille kirkko ja kristinusko ovat tärkeitä”.

Uutinen herätti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Erityistä kritiikkiä esitettiin jutussa haastatellun Jukka Relanderin kommenttille, jonka mukaan ”Puolueessa on ollut hyvin järjestynyt ateistinen osasto mutta kristinuskoon muulla tavoin suhtautuvat eivät ole oikein löytäneet toisiaan”. Monet katsoivat ettei mitään ateistista vihreää fraktiota ole olemassakaan eikä puolueen suhtautuminen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ole kielteinen, tavoitteena on vain kirkon juridisen erityisaseman purkamisen myötä edistää uskonnonvapautta ja tasa-arvoa.

Aluksi pitää tunnustaa muutama tosiasia. Ensinnäkin, jo vihreän kannattajakunnan ikä- ja koulutusrakenteen perusteella on selvää, että puolueen jäsenten keskimääräiset asenteen kirkkoon ja uskonnollisuuteen poikkeavat koko väestön keskimääräisistä näkemyksistä ja asenteista. Mikäli vihreät haluavat lisätä kannatustaan suurimpien kaupunkien korkeasti koulutettujen nuorten ulkopuolella, ei puolueella ole varaa antaa itsestään vaikutelmaa kirkkoihin ja uskontoihin vihamielisesti suhtautuvana joukkona taistelevia ateisteja. Monien vihreiden, ainakin osittain tiedostamatonta asennetta luterilaista kirkkoa ja uskonnollisia yhteisöjä kohtaan yleensä kuvaa Vesa Saarisen (monilta osin ansiokas) blogikirjoitus tästä samaisesta aiheesta:

Evankelis-luterilainen kirkko kaipaa Vihreiden hyviä näkemyksiä sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen, uskontojen, elämäntapojen ja etnisten ryhmien tasa-arvosta. Viekää Vihreiden hyvät ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta älkää salakuljettako kirkkoa puolueeseen. Vihreät pärjää ilman evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustusta, evankeliumia ja luomisoppia. Konservatiivisuus, epätasa-arvoisuus ja suvaitsemattomuuskaan eivät Vihreisiin sovi.

Tässä ajattelumallissa vihreät siis edustavat suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa ja kirkko vain konservatiivisuutta, epätasa-arvoa ja suvaitsemattomuutta. Ei kai se nyt ihan näinkään mustavalkoista voi olla. Toiseksi, evankelis-luterilaisella kirkolla on erityisasema Suomessa, koska siihen edelleen kuuluu melkein neljä viidennestä suomalaisista. Silloin kun tätä ei haluta huomioida,  aikaansaadaan valitettavasti sellainen vaikutelma, että ei olla muuttamassa kirkkoon tai kirkkoihin liittyvää lainsäädäntöä vaan vastustetaan itse insitituutiota.

Tyystin toinen asia on, miten tämän pitäisi näkyä maan lainsäädännössä (jos mitenkään). Ylimalkaisten ”kirkko ja valtio pitää erottaa toisistaan” -heittojen esittäminen ei ole kovin informatiivinen kommentti, jos sen sisältöä ei haluta avata tarkemmin. Mitä tällä tarkoitetaan? Olen kuullut useamman kerran tämän vielä muodossa ”valtio ja kirkko pitää erottaa toisistaan niinkuin Ruotsissa tehtiin” ollenkaan ymmärtämättä, että Ruotsin kirkon tilanne on nyt uudistusten jälkeen suurin piirtein sama kuin se on ollut Suomessa jo vuodesta 1812. Valtion ja kirkon suhteisiin liittyy ainakin seuraavat konkreettiset asiat:

  1. Yhteisövero. Tämä on jokseenkin omituinen instituutio, josta pitäisi päästä jo eroon. Yhteisöveron tuotto voitaisiin ohjata kunnille, jotka voisivat käyttää ne rahat joko hautaustoimen järjestämiseen itse tai hankkia sen vaikka ostopalveluina seurakunnilta. Seurakunnilla on tässä kuitenkin olemassa varsin toimiva ja kustannustehokas organisaatio. Osa verosta voitaisiin myös kanavoida museoviraston kautta kirkon rakennushistorialllisesti arvokkaan kiinteistömassan ylläpitoon hakemusten perusteella.
  2. Kirkollisvero. Jäseniltä peritty maksu ei kai sinänsä ole mikään suuri tasa-arvo-ongelma, mutta ongelmana on se, että veronkanto-oikeus koskee vain kahta kansankirkkoa. Ymmärtääkseni esimerkiksi Suomen ekumeeninen neuvosto on ehdottanut, että nykyisestä vero-oikeudesta voitaisiin siirtyä samantyyppiseen malliin kuin ammattiyhdistysliikkeillä on jäsenmaksujen kanssa ja tämä voisi koskea kaikkia rekisteröityjä uskonnollisia yhteisöjä.
  3. Kirkkolaki ja laki ortodoksisesta kirkosta. Tämä on enemmänkin symbolinen kuin todellinen ongelma. Sinänsä lait voitaisiin varmaan jollain aikavälillä lakikirjasta poistaakin ja hoitaa kirkkojen omilla säännöillään.

Sitten on olemassa asioita, jotka nousevat myös esiin tässä samassa keskustelussa, mutta joissa ei oikeastaan ole kyse kirkon ja valtion suhteista lainkaan . Kuten esimerkiksi siinä, että lapsilla on kouluissa oikeus oman uskonnon (tai uskonnottomuuden) opetukseen (tiettyjen ehtojen täyttyessä). Tämä oikeus koskee suurin piirtein yhtä lailla kaikkia eri uskontokuntia. Toki on ehdotettu, että tästä järjestelmästä luovuttaisiin, mutta se on varsin huono idea. Ruotsissa ja Norjassa, jossa oman uskonnon opetus on korvattu yhteisellä uskontotiedolla on myös ilmennyt ongelmia ja opetuksesta on jouduttu vapauttamaan uskontokuntiin kuulumattomia – Norjassa peräti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksellä. Valtakulttuurin ja -uskonnon vaikutusta “neutraalissa” uskontotiedossa on vaikea välttää.