Tanssiinkutsu ekumeeniseen jenkkaan

Kotimaa24-verkkosivusto uutisoi eilen kirkkomyönteisten vihreiden valmistelevan uuden, Armon vihreiksi kutsutun järjestön perustamista. Hankkeen yhden puuhamiehen professori Heikki Hiilamon mukaan ”taustalla on puolueen jännitteinen suhtautuminen kirkkoon ja uskontoihin. – Jyrkillä ja ymmärtämättömillä linjauksilla on suljettu toiminnasta pois ihmisiä, joille kirkko ja kristinusko ovat tärkeitä”.

Uutinen herätti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Erityistä kritiikkiä esitettiin jutussa haastatellun Jukka Relanderin kommenttille, jonka mukaan ”Puolueessa on ollut hyvin järjestynyt ateistinen osasto mutta kristinuskoon muulla tavoin suhtautuvat eivät ole oikein löytäneet toisiaan”. Monet katsoivat ettei mitään ateistista vihreää fraktiota ole olemassakaan eikä puolueen suhtautuminen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ole kielteinen, tavoitteena on vain kirkon juridisen erityisaseman purkamisen myötä edistää uskonnonvapautta ja tasa-arvoa.

Aluksi pitää tunnustaa muutama tosiasia. Ensinnäkin, jo vihreän kannattajakunnan ikä- ja koulutusrakenteen perusteella on selvää, että puolueen jäsenten keskimääräiset asenteen kirkkoon ja uskonnollisuuteen poikkeavat koko väestön keskimääräisistä näkemyksistä ja asenteista. Mikäli vihreät haluavat lisätä kannatustaan suurimpien kaupunkien korkeasti koulutettujen nuorten ulkopuolella, ei puolueella ole varaa antaa itsestään vaikutelmaa kirkkoihin ja uskontoihin vihamielisesti suhtautuvana joukkona taistelevia ateisteja. Monien vihreiden, ainakin osittain tiedostamatonta asennetta luterilaista kirkkoa ja uskonnollisia yhteisöjä kohtaan yleensä kuvaa Vesa Saarisen (monilta osin ansiokas) blogikirjoitus tästä samaisesta aiheesta:

Evankelis-luterilainen kirkko kaipaa Vihreiden hyviä näkemyksiä sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen, uskontojen, elämäntapojen ja etnisten ryhmien tasa-arvosta. Viekää Vihreiden hyvät ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta älkää salakuljettako kirkkoa puolueeseen. Vihreät pärjää ilman evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustusta, evankeliumia ja luomisoppia. Konservatiivisuus, epätasa-arvoisuus ja suvaitsemattomuuskaan eivät Vihreisiin sovi.

Tässä ajattelumallissa vihreät siis edustavat suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa ja kirkko vain konservatiivisuutta, epätasa-arvoa ja suvaitsemattomuutta. Ei kai se nyt ihan näinkään mustavalkoista voi olla. Toiseksi, evankelis-luterilaisella kirkolla on erityisasema Suomessa, koska siihen edelleen kuuluu melkein neljä viidennestä suomalaisista. Silloin kun tätä ei haluta huomioida,  aikaansaadaan valitettavasti sellainen vaikutelma, että ei olla muuttamassa kirkkoon tai kirkkoihin liittyvää lainsäädäntöä vaan vastustetaan itse insitituutiota.

Tyystin toinen asia on, miten tämän pitäisi näkyä maan lainsäädännössä (jos mitenkään). Ylimalkaisten ”kirkko ja valtio pitää erottaa toisistaan” -heittojen esittäminen ei ole kovin informatiivinen kommentti, jos sen sisältöä ei haluta avata tarkemmin. Mitä tällä tarkoitetaan? Olen kuullut useamman kerran tämän vielä muodossa ”valtio ja kirkko pitää erottaa toisistaan niinkuin Ruotsissa tehtiin” ollenkaan ymmärtämättä, että Ruotsin kirkon tilanne on nyt uudistusten jälkeen suurin piirtein sama kuin se on ollut Suomessa jo vuodesta 1812. Valtion ja kirkon suhteisiin liittyy ainakin seuraavat konkreettiset asiat:

  1. Yhteisövero. Tämä on jokseenkin omituinen instituutio, josta pitäisi päästä jo eroon. Yhteisöveron tuotto voitaisiin ohjata kunnille, jotka voisivat käyttää ne rahat joko hautaustoimen järjestämiseen itse tai hankkia sen vaikka ostopalveluina seurakunnilta. Seurakunnilla on tässä kuitenkin olemassa varsin toimiva ja kustannustehokas organisaatio. Osa verosta voitaisiin myös kanavoida museoviraston kautta kirkon rakennushistorialllisesti arvokkaan kiinteistömassan ylläpitoon hakemusten perusteella.
  2. Kirkollisvero. Jäseniltä peritty maksu ei kai sinänsä ole mikään suuri tasa-arvo-ongelma, mutta ongelmana on se, että veronkanto-oikeus koskee vain kahta kansankirkkoa. Ymmärtääkseni esimerkiksi Suomen ekumeeninen neuvosto on ehdottanut, että nykyisestä vero-oikeudesta voitaisiin siirtyä samantyyppiseen malliin kuin ammattiyhdistysliikkeillä on jäsenmaksujen kanssa ja tämä voisi koskea kaikkia rekisteröityjä uskonnollisia yhteisöjä.
  3. Kirkkolaki ja laki ortodoksisesta kirkosta. Tämä on enemmänkin symbolinen kuin todellinen ongelma. Sinänsä lait voitaisiin varmaan jollain aikavälillä lakikirjasta poistaakin ja hoitaa kirkkojen omilla säännöillään.

Sitten on olemassa asioita, jotka nousevat myös esiin tässä samassa keskustelussa, mutta joissa ei oikeastaan ole kyse kirkon ja valtion suhteista lainkaan . Kuten esimerkiksi siinä, että lapsilla on kouluissa oikeus oman uskonnon (tai uskonnottomuuden) opetukseen (tiettyjen ehtojen täyttyessä). Tämä oikeus koskee suurin piirtein yhtä lailla kaikkia eri uskontokuntia. Toki on ehdotettu, että tästä järjestelmästä luovuttaisiin, mutta se on varsin huono idea. Ruotsissa ja Norjassa, jossa oman uskonnon opetus on korvattu yhteisellä uskontotiedolla on myös ilmennyt ongelmia ja opetuksesta on jouduttu vapauttamaan uskontokuntiin kuulumattomia – Norjassa peräti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksellä. Valtakulttuurin ja -uskonnon vaikutusta “neutraalissa” uskontotiedossa on vaikea välttää.