Kuoleman kulttuurin kauppiaat

Poppamies lihottamassa itseään kehitysyhteistyövaroilla. Gepardihattu jäänyt pois kuvasta. (Kuva: Julien Harneis, CC-BY-SA-2.0)

Myös kansanedustajan työstään tunnettu Teuvo Hakkarainen totesi eilen eduskunnan täyistunnossa muun muassa, että:

Olen edelleen sitä mieltä, että Suomen pitää leikata yksipuolisesti kehitysapu- ja maahanmuuttorahoituksesta, kunnes saadaan oma talous kuntoon – oma piha pitää hoitaa ensin..Nytkin laitetaan 1,1 miljardia kehitysapuun, ja siellä vaan poppaukot lihoo ja täällä näin satraapit omaa kilpeänsä kiillottaa ja ne ihmiset, jotka tarvitsisivat apua, eivät hyödy mitenkään

Kehitysavun merkittävä leikkaaminen ja sen valuminen kolmansien maiden diktaattoreille ja muuten apua tarvitsemattomille on yksi perussuomalaisten usein toistamista väitteistä. Samansuuntainen lausunto oli jo puolueen eduskuntavaaliohjelmassa:

Kansojansa sortavat gebardihatut kiittävät, kun hyväuskoiset kukkahatut Suomesta lähettävät heille rahaa ja näin mahdollistavat diktaattoreille oman kansansa sortamisen…Pidämme suorastaan pöyristyttävänä, että eduskunta on korottanut kehitysapumäärärahoja myös tilanteessa, jossa kotimaamme talous on merkittävästi heikentynyt. Tällä hetkellä n. miljardin suuruista kehitysapumäärärahaa tulee leikata merkittävästi, ainakin 200 miljoonalla eurolla.

Suomen tavoitteena muiden vauraiden teollisuusmaiden tavoin on ollut nostaa asteittain kehitysyhteistyörahansa YK:n suosittelemalle tasolle, eli 0,7 % bruttokansantuotteesta. Vuonna 2012 Suomi ylsi 0,56 % bkt:sta, mutta vuosina 2013 – 2014 kehitysyhteistyömäärärahat jäädytetään nykyiselle euromääräiselle tasolleen. Jo euromääräisellä jäädyttämisellä, olettaen että talous kasvaa edes hitaasti, otamme takapakkia 0,7 % tavoitteesta, mutta tämän lisäksi vuonna 2015 määrärahoista on tarkoitus leikata 30 miljoonaa euroa.

Ajatus oman talouden ja omien ongelmien hoitamisesta ensin, ennen köyhempien valtioiden tukemista, on periaatteessa aivan järkeenkäypä ja looginen. Siinä on kuitenkin sisäänrakennettuna ajatus, että jossain lähitulevaisuudessa häämöttäisi sellainen kultakausi, jolloin olisi mahdollista yhdessä todeta, että nyt meillä on asiat niin hyvin, että voimme jo laittaa rahaa kehitysyhteistyöhön. Vähintä mitä tämän ajatuksen esittäjältä pitäisi siis vaatia on selkeät kvantitatiiviset mittarit siitä, milloin hänen mielestään Suomen talous ja muut asiat ovat saavuttaneet sellaisen asiantilan, että rahaa liikenee myös maailman köyhimpien auttamiseen. Toisin sanoen, kyseessä on täsmälleen sama tahallinen retorinen harhautus, joka naurattaa vanhassa neuvostoliittolaisessa Radio Jerevan -anekdootissa:

Meiltä kysytään: Meille sanotaan, että kommunismi siintää jo horisontissa. Mikä on horisontti?

Me vastaamme: Horisontti on kuvitteellinen taivaan ja maan reuna, joka etääntyy sitä mukaa kun sitä lähestytään.

Kaiken lisäksi, YK:n tavoitteiden mukainen bruttokansantuotteeseen sidottu kehitysapumääräraha on järjestelmä, joka huomio kehitysapua antavan maan kulloisen taloustilanteen. Vaikeina taloudellisina aikoina bruttokansantuote kun kasvaa hitaasti tai jopa kutistuu, joilloin maan kehitysyhteistyömäärärahat pienenevät samassa suhteessa. Ja lopuksi, suomalaisten enemmistö kannattaa kehitysavun antamista myös taloudellisesti vaikeina aikoina.

Entäs sitten nämä poppaukot, satraapit ja gebardihatut? Kehitysyhteistyörahoilla edistetään demokratiaa tukemalla vaalien järjestämistä, kitketään korruptiota, edistetään hallintoa ja velvoitetaan hallituksia kuuntelemaan omia kansalaisiaan. Suomen rahoittamissa kehitysyhteistyöhankkeissa on muun muassa tuettu nicaragualaisia kansalaisjärjestöjä ja edistetty kansalaisten osallistumista paikalliseen päätöksentekoon. Nepalissa Suomi on ollut mukana rahoittamassa YK:n uutta ihmisoikeustoimistoa ja siten pyrkinyt edistämään maolaisten sissien ja hallituksen välisen konfliktin rauhanomaista ratkaisua.

Kehitysyhteistyöllä saadaan mitattavia tuloksia. Vuosien 1990 – 2010 välisenä aikana lapsikuolleisuus on vähentynyt 12 miljoonasta 7,6 miljoonaan vuosittain – toisin sanoen 12 000 lasta vähemmän kuolee  joka ikinen päivä kehitysyhteistyön ansiosta. Antiretroviraalilääkityksellä olevien hiv-positiivisten ihmisten määrä on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa  lisääntynyt vuoden 2003 50 000 vuoden 2008 1,7 miljoonaan. Esimerkkejä on loputtomasti: kehitysyhteistyörahoilla toteutetulla rokotuskampanjalla vähennettiin tuhkarokkotapausten määrä 66 000:sta 117:ään vuosien 1996 ja 2000 välisenä aikana eteläisessä Afrikassa.. ja toisin kuin usein luullaan, kehitysyhteistyö lisää saajamaiden talouskasvua. Kepan mukaan:

Kehitysavun vaikutuksia talouskasvuun on tutkittu sadoissa tutkimuksissa. Hyvin suuri osa tutkimuksia toteaa avun lisänneen talouskasvua. Wider-instituutin Mark McGillivray on katsastanut 48 tuoretta tutkimusta, joista 42 toteaa avun lisänneen kasvua. Vuonna 2000 tehty katsaus kattoi 70 tutkimusta, joista 40 totesi avun lisänneen talouskasvua, 29 tutkimuksessa ei saada yksiselitteistä tulosta ja vain yksi tutkimus ehdotti avun vähentäneen kasvua (Hansen and Tarp 2000, mainittu teoksessa Foster, M and Keith A, The Case for Increased Aid, 2003).

Puheet gepardihatuista ja oman talouden ensin kuntoon saattamisesta ovat vain kyynisiä yrityksiä peitellä omaa itsekkyyttään. Soini on ilmoittanut  ettei istu päivääkään sellaisen puolueen johdossa, ”joka kannattaa puolustuskyvyttömien surmaamista”. Ihmisiä voi ilmeisesti kuitenkin vain jättää välinpitämättömästi kuolemaan – ja tämä välinpitämättömyys on se todellinen kuoleman kulttuuri.

Postmodernia tekopolitiikkaa

Aamun Helsingin Sanomissa Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi puolueen eduskuntavaaliohjelman kritiikki ”postmodernia tekotaidetta” kohtaan oli vaalitaktinen mediatemppu:

Se oli tietoinen provo. Tiedettiin, että rääkäisy tulee.

Käsite ”postmodernismi” syntyi 1960-luvulla kuvaamaan jälkiteollista yhteiskuntaa, jossa modernismin edistysusko ja suuret kertomukset ovat korvautuneet moniarvoisuudella ja yksilöllisyydellä. Postmodernin  taiteen tekemisen keskiöön nousi taitelijan oma identiteetti. Postmodernismin kriitikot toisaalta katsovat, että postmodernismissa äärimmillään hylätään rationalinen ajattelu ja keskustelun järkiperäisyyden arvioinnin tunnusmerkit.

Soinin kritiikki postmodernikkoja kohtaan vaikuttaakin tästä perspektiivistä omituiselta – Soini itse on Suomen postmodernein poliitikko. Perussuomalaisen politiikan keskiössä ei ole asiat tai poliittiset aatteet, vaan Soinin persoona ja hänen median välittämä tulkintansa todellisuudesta. Usein samalla romukoppaan lentävät rationaalinen ajattelu ja  järkiperäisyyden arvioinnin tunnusmerkit. Toisin kuin perinteisessä suomalaisessa politiikassa, poliittisen linjan jatkuvuus ei ilmene näkemysten ja periaatteiden, vaan ennen kaikkea Soinin persoonan jatkuvuutena.

Otetaan esimerkiksi Yleisradion presidentinvaalien vaalikoneessa esitetty väite ”maahanmuuttajien on mukauduttava suomalaisiin tapoihin”. Soini oli väitteen kanssa, kuten arvata saattaa, ”täysin samaa mieltä”. Mielenkiintoiseksi asiat muuttuivat kuitenkin ehdokkaan perustelujen osalta:

Oman kulttuurinsa ja uskontonsa saa pitää vapaasti, suomalaista lainsäädäntöä on noudatettava.

Vastauksen perusteella Soini toisin sanoen siis rajaa ”maan tavan” Suomessa vallitsevaan lainsäädäntöön, eikä vaadi maahanmuuttajilta syvempää sopeutumista suomalaiseen kultuuriin tai tapoihin. Puolueen eduskuntavaaliohjelmassa kuitenkin samaa kysymystä linjattiin:

Ensisijaisesti maan tavat tarkoittavat Suomen lakeja, mutta myös kulttuuriset normit ovat osa yhteiskuntaamme… Suomalaisen kulttuurin vaaliminen ja yhteiskunnan järjestyksen ylläpitäminen ei ole rasismia…Me pidämme myös joulujuhlamme ja suvivirtemme aivan kuten juhlapyhämme, joista lähtökohtaisesti kaikki pääsevät nauttimaan.

Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että presidenttiehdokas Soinin linja kotouttamiskysymyksessä on ainakin osittain ristiriidassa puolueen vaaliohjelmassa esitetyn linjauksen kanssa. Toisaalta, puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner on ilmoittanut, että ”Timo Soini määrittelee puolueen linjan”. Eli, mikäli uskomme  Ruohonen-Lerneriä, Soini on ristiriidassa itsensä kanssa.

Vai onko niin, että Soini vain harjoittaa postmodernia tekopolitiikkaa ja ilmentää tulkintojen loputtomuutta pelaamalla kielipelejä ilman absoluuttisia totuusväittämiä?

P.S. Muista ehdokkaista esimerkiksi Eva Biaudet, Pekka Haavisto ja  Sari Essayah olivat väitteestä ”täysin eri mieltä” tai ”jokseenkin eri mieltä” käytännössä täysin samoin perustein kuin Soini.  He lähtivät ajatuksesta, että lainsäädäntö ei ole ”tapa” , eikä maahanmuuttajilta voida vaatia omien uskonnollisten tai kulttuuristen tapojen ja perinteiden vaihtamista ”suomalaisiin” tapoihin ja perinteisiin.  Ainakin minusta tämä vaikuttaa jokseenkin järkevämmältä tapa-käsitteen tulkinnalta. Mutta minä olenkin vain tällainen myöhäismoderni muinaisjäänne.

Vox populi, vox populist

Thomas Huxley vuonna 1870 julkaisema kartta ”ihmisrotujen” maantieteellisestä jakautumisesta.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä kyseenalaisti Suomen kuvalehdessä presidentti Tarja Halosen kannanoton, jonka mukaan ”Ihmiset jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia”. Penttilän mukaan Perussuomalaiset tarjoavat selkeän viidestä periaatteesta koostuvan ideologisen pakkauksen, joka miellyttää monia äänestäjiä. Nämä viisi periaatetta ovat:

  1. EU-vastaisuus
  2. Nationalismi
  3. Arvokonservatismi
  4. Monikulttuurisuuden vastustus johon liitttyy vahva taloudellinen ulottuvuus
  5. Populismi, eli ”politiikan ankkurointia kansan tahtoon, kansan tapoihin ja kansan rakastamiin ilmaisuihin”

Vaikka perussuomalaisilla Helsingin sanomien mielipidemittauksen perusteella on selkeästi enemmän yksiselitteisen rasistisia mielipiteitä ja asenteita kuin muiden puolueiden kannattajilla, puolueen julistaminen rasistiseksi ei kuitenkaan tämän perusteella ole perusteltua.

Penttilän viisi periaatetta ja rasismi ovat kaikki saman pohjalla olevan perussuomalaisuuden kannatuksen perusselityksen ilmentymiä. Perussuomalaisuuden kaltaisen konservatiivis-populistisen liikkeen käyttövoimana on pohjimmiltaan suuren ihmisjoukon kokema hämmennys ja pelko liian nopeasti muuttuvan maailman edessä.  EU:n vastustaminen, monikultuurisuuskammo sekä siihen osittain liittyvä rasismi ja ksenofobia ovat vastalause sille uudelle modernille yhteiskunnalle, jota he eivät enää koe omakseen. Vastareaktio tälle voimattomuuden tunteelle on tukeutuminen perinteiseen etnonationalismia ja arvokonservatismiin,  paluu mytologisoituun yhteiskuntaan jossa sukupuoliroolit olivat selkeät, viholliset tuli idästä, laivat oli puuta, miehet rautaa hiio-hoi eikä hipit ja hipsterit riehuneet.

Populismi on lopulta se väline, jolla näitä tavoitetta edistetään. Kansa tietää, miten asiat on ja kansan tahto asetetaan ”poliittisen eliitin” monikultturisuus- ja Eurooppa-projektin vastakohdaksi. Timo Soini kuittasi HS:n mielipidemittauksen tuloksen ”tarkoitushakuisena”, mitä se varmasti olikin. Toimittajien tarkoitus kun oli tiettävästi arvioda rasistisia asenteita ja niiden yleisyyttä eri puolueissa. Ei ”tarkoitushakuisuus” ole puolustus: oletetaan, että oikeudessa ja syyttäjä kysyy syytetyltä:  ”Noh, N N,  pahoinpitelittekö te tämän kantajan perjantaiyönä nakkikioskijonossa?”. Kysymys on mitä tarkoitushakuisin, koska syyttäjän pyrkimys on virkatyönään laittaa syytetty linnaan. Kysymyksen tarkoitushakuisuus ei tässäkään tapauksessa kuitenkaan tarkoita sitä, että kysymyksen voi ohittaa olankohautuksella. Koska kansa kyllä tietää, ei edes sen alhaisempia, rasistisia tai ksenofobisia mielipiteitä haluta kyseenalaistaa.

Poliittiset liikkeet voivat toimia myös toisin. Ne voivat toimia tiennäyttäjinä ja mielipidevaikuttajina kannattajakuntansa suuntaan ja muuttaa jäsentensä asenteita perustuen puolueen ja sen kannattajien yhteiseen arvopohjaan. Esimerkiksi, Afrikan kansalliskongressi (ANC), aikaisemmin Etelä-Afrikan merkittävin apartheid-järjestelmän vastainen populistinen vastarintaliike ja maata vuodesta 1994 hallinnut puolue, on saavuttanut kerta toisensä jälkeen vaaleissa yli 60 % kannatuksen. Vaikka suurella osalla eteläafrikkalaisista ja myös ANC:n  kannattajakunnasta on hyvin kielteiset asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan (80 – 85 % ihmisistä katsoo, että homoseksuaaliset suhteet ovat aina väärin), vuonna 1997 puolueen puoluekokous hyväksyi kannanoton, joka takasi homoseksuaaleille täydet yhteläiset oikeudet valtaväestöön verrattuna. ANC:n johdolla valmisteltu Etelä-Afrikan perustuslaki on ensimmäinen maailmassa, jossa syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella kiellettiin. Samaa sukupuolta olevilla aviopareilla on maassa kaikki samat oikeudet kuin heteroseksuaalisilla aviopareilla, mukaan lukien adoptio-oikeus. Ihmisiä voidaan johtaa edestä, jos siihen on halua ja rohkeutta.

Jos Perussuomalainen puolue ja sen kannattajat todella jakavat puolueen vaaliohjelmassa linjatun kannan, jonka mukaan:

Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu

on puolueen johdon johdettava puoluetta ja tehtävä selväksi, ettei näihin periaatteisiin sovi puolueen kannattajien enemistön näkemys moderneihin yhteiskuntiin soveltumattomista ”ihmisroduista”.

Perussuomalaista puoluetta ei tee kuitenkaan rasistiseksi se, että sen kannattajilla on muita puolueita rasistisempia asenteita yhtään enempää kuin ANC:ta tekee homofobiseksi eteläafrikkalaisen yhteiskunnan vallitsevat homofobiset asenteet. Kuten Jussi Salonranta totesi blogissaan:

Kyllä, perussuomalaisten äänestäjissä ja jopa edustajissa on avoimesti rasismia kannattavia ihmisiä, mutta perussuomalaiset puolueena eivät ainakaan toistaiseksi ole osoittautunut rasistiseksi. Tämä on merkittävä ero, jonka sisäistäminen on merkityksellistä… Perussuomalaisten kannatuksen nousu osoittaa vain sen, ettei perussuomalaisten määritteleminen kilpailevien puolueiden toimesta populisteiksi tai rasisteiksi ole lainkaan vähentänyt heidän kannatustaan.

Yksittäisten ihmisten tai poliittisten liikkeiden leimaaminen rasistisiksi johtaa vain voimakkaaseen puolustusreaktioon, poliittiseen loukkaantumisperformanssiin ja hyödyttömään juupas-eipäs -väittelyyn. Pahimmillaan se saa ihmiset käpertymään entistä tiiviimmin omaan kuplaansa, ohittamaan koko rasismidiskurssin osana eliitin monikulttuurisuusprojektia ja sataa siten juuri niiden populistien laariin, joita sillä pyrittiin vastustamaan. Leimaaminen ei vie rasisminvastaista asiaa yhtään eteenpäin. Rasismikeskustelussa pitäisikin palata perusasioiden äärelle. Selittää ihmisille mitä rasismi on, miten se ilmenee ja miksi se on väärin. Sen jälkeen, ehkä,  kansa tietää.

Jalkaväkimiinat ovat uskomushoito

Kuva: Neil Rickards, Wikimedia Commons

Vuosien vatuloinnin jälkeen Suomi on vihdoin ratifioimassa jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen ja jäljellä olevat miinat on tuhottava neljän vuoden kuluessa. Ulkoasiainvaliokunnassa ainoastaan perussuomalaiset vastustivat sopimukseen liittymistä ja puheenjohtaja Soinin mukaan miinoista luopuminen heikentää Suomen puolustuskykyä ja on ”isänmaata kohtaan vahingollinen”. Aikaisemmin kansanedustaja Jussi Niinistö esitti jalkaväkimiinojen olevan ”Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä”. Perussuomalaisia isänmaanystäviä ei tunnut hetkauttavan edes se, että puolustusministeriönkin mukaan jalkaväkimiinojen korvaaminen on edennyt erittäin nopeasti.

Ottawan sopimukseen liittymistä on yleensä perusteltu humanitaarisilla ja ulkopoliittisilla syillä. Holtittomasti käytetyt jalkaväkimiinat aiheuttavat valtavia ongelmia konfliktialueilla vielä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeenkin. Keskustelussa ei juurikaan ole kyseenalaistettu Ottawan sopimuksen vastustajien näkemyksiä Suomen puolustuskyvyn heikentymisestä ja jalkaväkimiinojen tehokkuudesta puolustusaseena. Tämä on omituista, koska todellisuudessa jalkaväkimiinat ovat tehoton ase.

Punaisen ristin kansainvälinen komitea julkaisi vuonna 1996 raportin ”Anti-personnel Landmines – Friend or Foe?, jonka tarkoituksena oli arvioida maamiinojen sotilaallista tehokkuutta ja punnita sitä suhteessa miinojen aiheuttamaan inhimilliseen kärsimykseen. Raportin pääkirjoittaja toimi prikaatinkenraali Patrick Blagden, joka sotilasurallaan oli toiminut Britannian armeijassa insinööriupseerina asetutkimuksen piirissä. Raportissa tarkasteltiin ammattiarmeijoiden ja vastarintaliikkeiden jalkaväkimiinojen käyttöä 26 todellisissa vuoden 1940 jälkeisessä konfliktissa. Raportin mukaan:

..the evidence considered indicates that, even when used on a massive scale, they have usually had little or no effect on the outcome of hostilities. No case was found in which the use of anti-personnel mines played a major role in determining the outcome of a conflict. At best, these weapons had a marginal tactical value under certain specific but demanding conditions..

Alueiden miinoittamisen, niiden merkitseminen ja miinakenttien ylläpitämisen havaittiin olevan kallista ja aiheuttavan merkittävästi henkilövahinkoja miinoja käyttäneelle konfliktin osapuolelle. Raportin tulokset vahvisti vielä erikseen vuonna 2004 kansainvälinen ryhmä korkea-arvoisia upseereja. Raportissaan ryhmä totesi:

The Group found that no new studies known by them since the ICRC study make a persuasive case for the military value of anti-personnel mines. This fact supports the argument that these weapons should be universally banned.

Jalkaväkimiinoista luopuminen ei vaaranna Suomen turvallisuutta ja niihin tarkertuminen on turvallisuuspoliittista homeopatiaa. Julkista puolustuspoliittista keskustelua sen sijaan vahingoittaa se, ettei perustelemattomia ja ilmeisen perusteettomia väitteitä kyseenalaisteta.

Rasismi on ruma sana

"..en ole rasisti, mutta harrastan kuitenkin kraniometriaa."

Helsingin sanomat julkaisi lauantaina 12.11. TNS Gallupilla teettämänsä suomalaisten rasistisia asenteita mitanneen mielipidetiedustelun tulokset. Pääosin tulokset eivät olleet mitenkään yllättäviä: ihmiset pitävät muita rasistisempina kuin itseään (2/3 katsoo, että Suomessa ilmenee rasismia paljon tai melko paljon, mutta itsessään rasistisia piirteitä havaitsee vain 14 %), kielteisimmin suhtaudutaan romaneihin, somaleihin ja muslimeihin ja merkittävä osa väestöstä pitää islamia uhkana ”länsimaisille arvoille ja demokratialle”.

Suurin yllätys ja samalla masentavin tieto oli kuitenkin se, että kaikista vastaajista 29 % ja perussuomalaisten kannattajista enemmistö (51 %) hyväksyy täysin tai osittain väitteen

joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan moderniin yhteiskuntaan

Rotuihin? Vuonna 2011 melkein kolmannes suomalaisista uskoo ihmisrotujen olemassaoloon ja eri ”rotujen” hierarkisiin suhteisiin, eli siihen klassisimpaan galtonilaiseen ”tieteelliseen rasismiin”, jonka mukaan ”rotu on kaikki: kirjallisuus, tiede, taide – sanalla sanoen sivilisaatio”. Huolimatta siitä, että Unesco suositteli jo 1950-luvulla rotu-termistä luopumista ihmislajista puhuttaessa ja että tiedeyhteisössä on jo vuosikymmeniä vallinnut täydellinen konsensus siitä, ettei ihmislajia voida jakaa biologisiin rotuihin.

Teoriassa on mahdollista, että ihminen voi katsoa  joidenkin kulttuurien tai yhteiskuntajärjestelmien olevan niin erilaisia, ettei niiden jäsenten ole mahdollista sopeutua toiseen kulttuuriin ilman, että hän on rasisti (ainakaan sanan tiukimmassa merkityksessä). Kuitenkin silloin, kun ihmisen biologinen rotu nostetaan selittäväksi tekijäksi ei minkäänlaista epäselvyyttä enää ole. Jos rotu tekisi ihmisen asumisen modernissa yhteiskunnassa mahdottomaksi esimerkiksi muista etnisistä ryhmistä tulleet adoptiolapset tai henkilöt, joiden toinen vanhempi kuuluu ”vieraaseen rotuun” ovat sopeutumiskelvottomia. Niin ruma kuin se r-sana onkin, tämä siis tarkoittaa, että melkein kolmannes suomalaisista ja yli puolet perussuomalaisista on rasisteja tai ainakin omaa yksiselitteisen rasistisia asenteita ja mielipiteitä.

Vain 14 % väestöstä tunnistaa itsessään rasistisia piirteitä, mutta samaan aikaan 29 %:lla on rasistisia näkemyksiä. On siis ilmeistä, ettei suurella osalla suomalaisista ole selkeää käsitystä siitä mitä rasismi on.  Kaikkien rasisminvastaisten kampanjoiden ja mielipidevaikuttamisen jälkeen tämä on huolestuttava tilanne. Istuva hallitus on  sitoutunut vastustamaan rasismia  –  toivottavasti tämän mielipidemittauksen tulosten perusteella se arvioi nykyisin käytettävien keinojen tehokkuutta kriittisesti.

Timo Soini ennätti nopeasti ”plokissaan” sivuuttamaan HS:n tulokset ”tarkoitushakuisina” ja totesi että ”uutisiksi niistä ei minulle ole”. Soini ei voisi olla enemmän väärässä. Se tosiasia, että perussuomalaisten kannattajista yli puolet uskoo rodun tekevän jotkut soveltumattomiksi moderniin yhteiskuntaan vie viimeisetkin uskottavuuden rippeet väitteeltä ettei perussuomalaisessa ”maahanmuuttokritiikissä” ole kysymys olennaiselta osalta muukailaisvihasta ja rasismista. Vuonna 2009 Soini ilmoitti eduskunnassa että ”perussuomalainen puolue ja hän itse eivät ole rasisteja, eikä puolueessa suvaita ihmisvihaa”. Jos hän tuolloin julistuksensa kanssa oli tosissaan, nyt olisi aika toimia. Muussa tapauksessa,  kuten Mark Twain jo aikoinaan totesi:

Denial ain’t just a river in Egypt.