Miehen työ ja Suomen Perusta

Jykevästi nimetty Perussuomalaisten ajatushautomo Suomen Perusta julkaisi viime viikolla  tasa-arvo- ja sukupuolikysymyksiä käsitelleen pamfletin Epäneutraali sukupuolikirja – Puheenvuoroja sukupuolikysymyksistä, jonka tarkoitus on kirjan toimittajan Simo Grönroosin mukaan:

antaa uusia näkökulmia sukupuolikysymyksistä käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Menemättä tässä yhteydessä sen tarkemmin asiaan, todettakoon, että jo kirjan kirjoittajakaarti herätti laajaa keskustelua. Artikkeleita ovat kirjoittaneet muun muassa Timo Hännikäinen, joka aikaisemmin on kunnostautunut esimerkiksi jättämällä rasistisia törkyviestejä  sosiaalisessa mediassa Naisasialiitto Unionille ja Naisten Linjalle ja Jukka-Pekka Rahkonen, joka taannoin joutui eroamaan Aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtajan tehtävistä islamofobisisten ja uskonnonvapautta rajoittavien lausuntojen vuoksi. Hallituspuoluetta lähellä olevalta ajatushautumolta olisi voinut odottaa hieman parempaa harkintakykyä.

tyti_2014_13_2015-04-28_tie_001_fi_001
Suomen työllisyysaste vuosina 1990–2014 sukupuolittain. Kuva: Tilastokeskus.

Kirjoittajakaartia suurempi ongelma pamfletissa kuitenkin liittyy sen sisältöön. Kirjan ydinviesti on käytännössä se, että suomalaisessa yhteiskunnassa miehet ovat jääneet feministien jyräämiksi ja ratkaisuksi ongelmiin tarjotaan perinteisten sukupuoliroolien ja sukupuolten välisen työnjaon palauttamista, naistutkimuksen rahoituksen lopettamista ja kutsu aseisiin ”sateenkaarivasemmiston kulttuurimarxilaista agendaa vastaan”.

Miesten ongelmat modernissa työelämässä ja koulutusmaailmassa johtuvat kuitenkin ihan jostain muusta kuin telaketjufeministeistä ja ”kulttuurimarxilaisista”.

Suomessa koulutusalat ja työmarkkinat ovat poikkeuksellisen voimakkaasti sukupuolittuneet miesten ja naisten aloiksi. Naisten aloja ovat muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelut ja hoiva-alat, miesten rakennnustekniikka ja metsätalous. Yhteiskunnallinen, teknologinen ja taloudellinen kehitys niin Suomessa kuin yleisesti länsimaisissa  kehittyneissä talouksissa ei ole kohdellut näitä aloja yhteläisesti. Tämä on vuoden 2008 jälkeen näkynyt voimakkaasti naisten ja miesten työllisyysasteen muutoksissa: huolimatta siitä, että naiset edelleen käyttävät valtaosan perhevapaista on naisten työllisyysaste kohentunut ja miesten heikentynyt. Vuonna 2014 ero sukupuolten työllisyysasteessa oli kutistunut alle prosenttiyksikköön.

Tulevaisuus ei perinteisten miehisten alojen osalta näytä kovin paljon valoisammalta. Työpaikat monilla miesvaltaisilla aloilla kuten logistiikassa ja teollisessa tuotannossa tulevat teknisen kehityksen vuoksi edelleen vähenemään ja palvelusektorin merkitys työmarkkinoilla kasvamaan. Elinkeinoelämän keskusliiton vuonna 2013 julkaiseman raportin Naiset ja miehet työelämässä mukaan:

Monilta suurten rakennemuutosten kohteena olevilta miesvaltaisilta teollisuusaloilta katoaa työpaikkoja. Tulevaisuuden työvoimatarvetta selvittäneiden tutkimusten mukaan palvelualojen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa, ja uusia työpaikkoja syntyy erityisesti kaupan sekä sosiaali ja terveydenhuoltopalvelujen aloilla. Naisia on näillä aloilla huomattavasti enemmän kuin miehiä, ja koulutustilastot kertovat näin olevan jatkossakin. Aloilla, joilla naiset nyt työskentelevät enemmistönä, työllisyysnäkymät ovat vakaat tai jopa kasvavat. Tämä johtaa siihen, että tulevaisuudessa miesten työllisyysasteen nostaminen näyttää olevan haasteellisempaa kuin naisten. Suomalaisten työmarkkinoiden jakautuneisuutta nais- ja miesvaltaisiin aloihin ja tehtäviin on purettava paitsi tasa-arvon niin myös työmarkkinoiden toimivuuden näkökulmasta.

screen-shot-2016-11-02-at-9-48-04
Puolueiden kannatus sukupuolittain. Kuva: Yle Uutiset

Perussuomalaisten pitäisi olla erityisen huolissaan tästä kehityksestä. Puolue on nimittäin leimallisesti miesten puolue: sen kannattajakunnasta noin kaksikolmannesta on miehiä. Toiseksi, puolueen kannattajat kuuluvat keskimääräistä suomalaista matalammin koulutettuja (53 % on suorittanut ammattikoulun tai opistotason tutkinnon) ja kuuluvat työntekijöihin ja alempiin toimihenkilöihin. Eli juuri niihin ryhmiin, joihin meneillään oleva suuri talouden murros osuu kaikista vaikeimmin. Ja tähän empiiriseen todellisuuteen puolueen ajatushautomon tasa-arvopamfletti tarjoaa ratkaisuksi perinteisten sukupuoliroolien ja sukupuolten välisen työjaon vahvistamista. Ulkopuolisen (puolueellisen) tarkkailijan silmin tämä vaikuttaa sanalla sanoen edesvastuuttomalta.

Haikailu menneen ajan ”hyvien” teollisten työpaikkojen perään on tavallaan ymmärrettävää ([1], [2],[3], [4]). Sama peräpeiliin katsova itsepetos on ollut keskeisessä roolissa myös esimerkiksi meneillään olevissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, joissa käytännössä kaikki ehdokkaat ovat kilvan julistaneet tuovansa teollisen tuotannon ja sen työpaikat takaisin Kiinasta ja muista halpojen tuotantokustannusten maista. Teollinen tuotanto saattaa hyvinkin olla palaamassa, mutta robotiikan ja tekoälyn kehityksen vuoksi työpaikat eivät.

On myös virhe ajatella, että menneen maailman teolliset työpaikat olisivat olleet jotenkin  sisäänrakennetusti ”hyviä” ja esimerkiksi palvelualoille syntyvät uudet työpaikat ”huonoja”. Alun perin tehdastyö oli kohtuullisen kamalaa ja portti keskiluokkaan ja suhteelliseen taloudelliseen hyvinvointiin siitä tuli vasta toisen maailmansodan jälkeen työvoimapulan ja järjestäytyneen ammattiyhdistysliikkeen tehokkaan edunvalvonnan myötä.

Epäneutraalin sukupuolikirjan esipuheessa Simo Grönroos toteaa, että:

Sukupuolikysymyksistä on viime aikoina käyty paljon keskustelua, mutta se on usein jäänyt varsin yksipuoliseksi. Miesten tasa-arvo-ongelmat ovat jääneet pitkälti feminismin jalkoihin. Samalla tavalla perinteisten sukupuoliroolien merkityksen pohtiminen on jäänyt usein sukupuolineutraaliutta korostavien puheenvuorojen varjoon.

Jos Perussuomalaiset todella haluaisivat edistää ydinkannattajakuntansa taloudellisia interessejä, Epäneutraalin sukupuolikirjan tarjoaman  heinälato- ja sellunkeittoromantiikan sijaan Suomen Perusta voisi tehdä uuden pamfletin. Sellaisen, jossa pohditaan miten nykyistä koulutuksen ja työelämän sukupuolittuneisuutta voidaan purkaa, miten miehet pääsisivät helpommin  kouluttautumaan ja työllistymään kasvaville perinteisesti naisvaltaisille aloille, miten uutta työtä ja työoloja voidaan kehittää paremmiksi ja unohtaa hetkeksi motkottaminen ”feministeistä” ja ”sukupuolineutraaliudesta”.

Mika hätänä?

Ta­sa-ar­voi­sen avio­liit­to­lain hyö­ty­jä yh­teis­kun­nal­le pe­rus­tel­laan useim­mi­ten yh­den­ver­tai­suu­del­la. Pe­rus­te­lu kui­ten­kin on­tuu. Yh­den­ver­tai­suus on kä­sit­tee­nä on­gel­mal­li­nen. Jos se to­teu­te­taan ab­so­luut­ti­ses­ti, kai­kil­la vä­hem­mis­töil­lä on täs­mäl­leen sa­mat oi­keu­det. Se, mi­hin ra­ja, riip­puu vii­me kä­des­sä ar­vois­ta. – kansanedustaja Mika Niikko (ps.) HS 23.2. 2013

Mikaniikot ovat Suomessa pieni vähemmistöryhmä. Mikaniikot ovat  helluntailaisia. He kuuluvat uskonnolliseen ryhmään johon Suomessa kuuluu noin 45000 ihmistä eli 0,8 % väestöstä. Perussuomalaisen puolueen jäseninä mikaniikot ovat vielä pienempi marginaaliryhmä: noin 5000 puolueen jäsentä on vain 0,09 % suomalaisista ja edellisissä eduskuntavaaleissakaan neljä viidestä suomalaisesta ei äänestänyt mikaniikkojen puoluetta. Raja, joka määrittää millaisia oikeuksia mikaniikkojen kaltaisille marginaalisille vähemmistöryhmille kuuluu, riippuu viime kädessä arvoista.

Adop­tios­sa on ky­se sii­tä, et­tä et­si­tään lap­sel­le per­he ei­kä per­heel­le lap­si. Näin ol­len on olen­nais­ta, et­tä lap­si saa jat­kos­sa­kin mah­dol­li­suu­den pääs­tä adop­toi­ta­vak­si per­hee­seen, jos­sa hän saa isän ja äi­din.

Minä olen sitä mieltä, että lapsen edun mukaista ei tulla adoptoiduksi perussuomalaiseen perheeseen. Adop­tios­sa on ky­se sii­tä, et­tä et­si­tään lap­sel­le per­he ei­kä per­heel­le lap­si. Näin ol­len on olen­nais­ta, et­tä lap­si saa jat­kos­sa­kin mah­dol­li­suu­den pääs­tä adop­toi­ta­vak­si per­hee­seen, jos­sa häneen ei pienestä pitäen iskosteta ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita erilaisia ihmisiä kohtaan. Perussuomalaisuus näyttää olevan yhteydessä holtittomaan päihteiden käyttöön ja erilaisiin rikollisiin toimiin.

Minä kuitenkin myös tiedän, että tässä on kyseessä vain minun oma asenteellisuuteni. Adoptiolaki lähtee aina ensi sijaisesti lapsen edusta. Uskon siihen, että suomalaiset adoptioviranomaiset ovat kykeneviä arvioimaan adotiopäätöksiä tehtäessä nimen omaan lapsen edun ilman, että poliitikkojen tarvitsee kirjata lakiin omat ennakkoluulonsa.

Kan­san­edus­ta­jien tu­lee päät­tää sii­tä, kuin­ka pit­käl­le olem­me val­mii­ta me­ne­mään et­sies­säm­me ta­sa-ar­voa ro­mut­ta­mat­ta luo­mis­jär­jes­tyk­sen mu­kai­sia ar­vo­ja.

Tasa-arvo on länsimaisen yhteiskunnan ytimessä olevan ihmisoikeuskäsitteen keskeisin sisältö. Ihmisillä on oikeus tulla kohdelluksi samalla tavoin riippumatta siitä, mihin seksuaaliseen, sukupuoliseen, uskonnolliseen, poliittiseen tai muuhun ryhmään he kuuluvat. Myös mikaniikkojen onneksi suurin osa ihmisistä ja kansanedustajista on tästä samaa mieltä. Myös helluntailaisten tai perussuomalaisten kaltaisilla vähemmistöillä on oikeus toimia, ilmaista mielipiteensä ja tulla huomioiduksi yhteiskunnassa, vaikka ne monella tapaa romuttavatkin yhteiskuntajärjestyksen mukaisia arvoja.

Toisin kuin mikaniikkojen arvot, joilla pyritään perustelemaan toisten ihmisryhmien syrjintää, meidän muiden yhteiskunnassa yhteinen arvo on juuri se, että ”kai­kil­la vä­hem­mis­töil­lä on täs­mäl­leen sa­mat oi­keu­det”.