Maltillisuus ja monikulturismi

Sosiaalisen median keskusteluissa ilmenee ajoittain rasittava tapa jossa varsinaisen keskustelun sijaan ryhdytään puuttumaan vastapuolen argumentaatiovirheisiin tai loogisiin epäjohdonmukaisuuksiin. Argumentaatiovirheiden osoittamiseen on olemassa jopa näppärä verkkosivusto ”Your logical fallacy is..”, josta voi poimia jonkun paristakymmenestä argumentaatiovirheestä ja lähettää linkkinä vastapuolelle. Tähän malliin:

Screen Shot 2015-07-31 at 09.07.08

Vaikka argumentaatiovirheillä argumentointi onkin vähän arveluttava tapa, aion nyt syyllistyä siihen. Anteeksi. Koettakaa kestää.

Viime päivien monikultuurisuuskeskustelussa on jatkuvasti palattu maltillisuusharhaan.  On esitetty, että vastakkain tässä keskustelussa on erityisesti perussuomalaisten ”maahanmuuttokriittinen” siipi ja toisaalta ”vihervasemmistolainen” monikulturistinen blokki, joka Wille Rydmania lainaten edustaa ideologiaa, jossa:

monikulttuurinen yhteiskunta – jossa siis saman yhteiskunnan ja alueen sisällä elää lukematon määrä mahdollisimman erilaisia kulttuureita – nähdään tavoittelemisen arvoiseksi yhteiskunnalliseksi päämääräksi. Tällaista tavoitetta voidaan edistää vauhdittamalla maahanmuuttoa ja tukemalla pikemminkin maahanmuuttajien kulttuurin säilymistä uudessa ympäristössä kuin heidän kotoutumistaan.

Totuus löytyy sitten jostain näiden ”ääripäiden” välistä. Pitää tunnustaa maahanmuuton aiheuttamat ongelmat, mutta samalla tunnustaa, että maahanmuutolla on myös positiivisia vaikutuksia. Suomessa jo eläviin vähemmistöryhmiin ei pidä suhtautua vihamielisesti ja avointa rasismia pitää vastustaa.

Ongelmana tässä ajatusmallissa on kuitenkin se, että ajatus mikään poliittinen liike Suomessa ei todellisuudessa edusta ”maahanmuuttokriittisten” vastustamaa ”monikulturistista” ideologiaa. Esimerkiksi Vihreiden maahanmuuttopoliittisessa linjapaperissa todetaan:

Maahanmuuttajien pitää kotoutua osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Se tarkoittaa, että maahanmuuton myötä muodostuviin etnisiin vähemmistöihin kuuluvat kokevat olevansa täysivaltainen osa suomalaista yhteiskuntaa…

Maahanmuuttoon liittyy arkisia haasteita, joiden ratkominen on kotoutumispolitiikan perustehtävä. Kielenopetusta on syvennettävä ja sitä on pystyttävä tarjoamaan kaikille maahanmuuttajille. On ratkottava seitsemästä eri kansallisuudesta koostuvien luokkien arkipäivän ongelmia. Huono-osaisuuden kasaantuminen samoille asuinalueille pitää estää. On löydettävä myös perinteisten kotouttamistoimien ulkopuolelle helposti putoavat, esimerkiksi kantasuomalaisten puolisot, ja tarjottava heille asianmukaista tukea. Moni kotoutumiskoulutusta tai kielenopetusta tarvinnut on joutunut odottamaan jopa vuosia.

Samalla ”maahanmuuttokriitiset”, jotka jatkuvasti korostavat maahanmuuttajien intergoitumisen ja sopeutumisen tärkeyttä ovat käytännössä kaikilla hallinnon tasoilla vastustaneet kaikkia käytännön toimenpiteitä, jotka edistäisivät maahanmuuttajien kotoutumista. Perussuomalaisten edellisessä kuntavaaliohjelmassa todettiin, että ”maahanmuuttajien kielikoulutus täytyy hoitaa työpaikoilla samaan aikaan, kun he käyvät työssä”, vaikka tutkimuksista tiedetään, että suomalaisessa työelämässä esiintyy etnistä syrjintää usein juuri ylikorostettujen kielitaitovaatimuksina.  Loputtomista esimerkeistä ehkä räikein oli Jussi Halla-aho yritys estää Helsingin kaupunginvaltuustossa kirjaus, jolla ”varmistetaan vaikeasti traumatisoituneiden pakolais- ja turvapaikanhakijalasten ja -nuorten nopea pääsy arviointi- ja kuntoutuspalveluiden piiriin”.

On turha yrittää etsiä kultaista keskitietä maahanmuutto- ja monikultuurisuuskysymyksissä ”vihervasemmistolaisten” ja ”maahanmuuttokriitikoiden” välistä. Se suomalaisten selkeä maltillinen enemistö, joka suhtautuu ajatukseen suvaitsevasta monikulttuurisesta Suomesta suopesti ja yrittää edistää vastuullista kotouttamispolitiikka, on valmis yhteistyöhön myös maahanmuuttokriittisten kanssa heti, kun nämä ovat valmiit monikulturismidystopioiden vallassa vellomisen sijaan ryhtymään käytännön toimenpiteisiin maahanmuuton lieveilmöiden hoitamisessa.

Rotutohtori terveyskeskuksessa

Paha haju perintötekijöissä? (Kuva: Wikimedia Commons, Zakysant, CC-BY-SA-3.0)

Eräs Afrikasta lapsensa adoptoinut äiti kertoi Facebook-ryhmässä lapsen lääkärin kirjoittaneen potilaskertomukseen:

tummaihoinen, afrikkalaisten hiki tuoksuu tottumattoman mielestä voimakkaalle ja pistävälle, normaali rotuominaisuus.

Lääkärin lausunto oli vähintääkin hämmentävä. Suomen lain mukaan  terveydenhoidon ammattihenkilön on (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 3. luku 15 §):

ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään.

Mihin yleisesti hyväksyttyyn tietoon tai kokemukseen lääkäri pohjasi näkemyksensä lapsen rotuominaisuuksista? Pikaisella haulla lääketieteellisistä julkaisutietokannoista ei nimittäin löytynyt yhtään tutkimusta, jossa ”voimakas ja pistävä hienhaju” olisi yhdistetty minkään ”rodun” rotuominaisuudeksi. Lääkäri itse lausunnossaa myönsi olevansa ”tottumaton”, joten näkemys ei ilmeisesti myöskään voinut perustua omakohtaiseen merkittävään kokemusperäiseen tietoon. Eikä hän nähtävästi ollut tietoinen siitä, että muun muassa eräs maailman arvostetuimmista lääketieteellisitä julkaisuista, New England Journal of Medicine, on  antanut ohjeen, jonka mukaan ”rodun” kaltaisia vanhentuneita käsitteitä ei pitäisi käyttää selittävinä tekijöinä lääketieteellisessä. Eikä ihmisrotuja edes, ainakaan biologisessa merkityksessä, ole nykytieteen mukaan olemassa. Ihmisten perinteinen luokittelu ”roduiksi” ihon värin perusteella kun ei käytännössä kerro juuri mitään ihmispopulaatioiden välisistä geneettistä yhteläisyyksistä: esimerkiksi itäafrikkalaisten perimä on lähempänä Lähi-idän väestöä kuin eteläisen Afrikan kansoja, vaikka ihonvärin perusteella tulevatkin luokitelluksi samaan ”rotuun”.

Ainoa jäljelle jäävä selitys on, että kyseessä oli lääkärin oma ennakkokäsitys johonkin etniseen ryhmään kuuluvista ihmisistä. Lääkärin ennakkoasenne on käytännössä, vain hienovaraisemmin ilmaistuna ja ”lääketieteen” auktoriteettiin käärittynä, se sama jota joskus kuulee baarissa siltä rasittavalta känniääliöltä: ”neekerit haisee.”

Kielteisillä etnisiin ryhmiin kohdistuvilla ennakkokäsityksillä ja -luuloilla on myös toinenkin nimi – rasismi. Arkipäivän rasismi ei ole vaahtosuisia skinejä tai Suomen sisun kaltaisten järjestöjen ”maahanmuuttokriittisyydeksi” vaivoin verhoamaa muukalaisvihamielisyyttä. Se on viime kädessä juuri edellisen terveyskeskuslääkärin lausunnon kaltaisia tiedostamattomia harmittomalta vaikuttavia lipsautuksia. Sanoiksi ja teoiksi konkretisoituvia ennakkoluuloja, jotka kasvavat ajattelemattomuudesta ja kyvyttömyydestä havaita omia luutuneita asenteitaan.

Rasismi on ruma sana

"..en ole rasisti, mutta harrastan kuitenkin kraniometriaa."

Helsingin sanomat julkaisi lauantaina 12.11. TNS Gallupilla teettämänsä suomalaisten rasistisia asenteita mitanneen mielipidetiedustelun tulokset. Pääosin tulokset eivät olleet mitenkään yllättäviä: ihmiset pitävät muita rasistisempina kuin itseään (2/3 katsoo, että Suomessa ilmenee rasismia paljon tai melko paljon, mutta itsessään rasistisia piirteitä havaitsee vain 14 %), kielteisimmin suhtaudutaan romaneihin, somaleihin ja muslimeihin ja merkittävä osa väestöstä pitää islamia uhkana ”länsimaisille arvoille ja demokratialle”.

Suurin yllätys ja samalla masentavin tieto oli kuitenkin se, että kaikista vastaajista 29 % ja perussuomalaisten kannattajista enemmistö (51 %) hyväksyy täysin tai osittain väitteen

joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan moderniin yhteiskuntaan

Rotuihin? Vuonna 2011 melkein kolmannes suomalaisista uskoo ihmisrotujen olemassaoloon ja eri ”rotujen” hierarkisiin suhteisiin, eli siihen klassisimpaan galtonilaiseen ”tieteelliseen rasismiin”, jonka mukaan ”rotu on kaikki: kirjallisuus, tiede, taide – sanalla sanoen sivilisaatio”. Huolimatta siitä, että Unesco suositteli jo 1950-luvulla rotu-termistä luopumista ihmislajista puhuttaessa ja että tiedeyhteisössä on jo vuosikymmeniä vallinnut täydellinen konsensus siitä, ettei ihmislajia voida jakaa biologisiin rotuihin.

Teoriassa on mahdollista, että ihminen voi katsoa  joidenkin kulttuurien tai yhteiskuntajärjestelmien olevan niin erilaisia, ettei niiden jäsenten ole mahdollista sopeutua toiseen kulttuuriin ilman, että hän on rasisti (ainakaan sanan tiukimmassa merkityksessä). Kuitenkin silloin, kun ihmisen biologinen rotu nostetaan selittäväksi tekijäksi ei minkäänlaista epäselvyyttä enää ole. Jos rotu tekisi ihmisen asumisen modernissa yhteiskunnassa mahdottomaksi esimerkiksi muista etnisistä ryhmistä tulleet adoptiolapset tai henkilöt, joiden toinen vanhempi kuuluu ”vieraaseen rotuun” ovat sopeutumiskelvottomia. Niin ruma kuin se r-sana onkin, tämä siis tarkoittaa, että melkein kolmannes suomalaisista ja yli puolet perussuomalaisista on rasisteja tai ainakin omaa yksiselitteisen rasistisia asenteita ja mielipiteitä.

Vain 14 % väestöstä tunnistaa itsessään rasistisia piirteitä, mutta samaan aikaan 29 %:lla on rasistisia näkemyksiä. On siis ilmeistä, ettei suurella osalla suomalaisista ole selkeää käsitystä siitä mitä rasismi on.  Kaikkien rasisminvastaisten kampanjoiden ja mielipidevaikuttamisen jälkeen tämä on huolestuttava tilanne. Istuva hallitus on  sitoutunut vastustamaan rasismia  –  toivottavasti tämän mielipidemittauksen tulosten perusteella se arvioi nykyisin käytettävien keinojen tehokkuutta kriittisesti.

Timo Soini ennätti nopeasti ”plokissaan” sivuuttamaan HS:n tulokset ”tarkoitushakuisina” ja totesi että ”uutisiksi niistä ei minulle ole”. Soini ei voisi olla enemmän väärässä. Se tosiasia, että perussuomalaisten kannattajista yli puolet uskoo rodun tekevän jotkut soveltumattomiksi moderniin yhteiskuntaan vie viimeisetkin uskottavuuden rippeet väitteeltä ettei perussuomalaisessa ”maahanmuuttokritiikissä” ole kysymys olennaiselta osalta muukailaisvihasta ja rasismista. Vuonna 2009 Soini ilmoitti eduskunnassa että ”perussuomalainen puolue ja hän itse eivät ole rasisteja, eikä puolueessa suvaita ihmisvihaa”. Jos hän tuolloin julistuksensa kanssa oli tosissaan, nyt olisi aika toimia. Muussa tapauksessa,  kuten Mark Twain jo aikoinaan totesi:

Denial ain’t just a river in Egypt.