Hallinnon norsunluutornit ja kentän tarpeet – kohti tehokkaampaa suomalaista urheilukenttää

Kirjoitus julkaistu Taekwondo-lehden Vieraskynä-palstalla 7.12. 2016

Yle Urheilu julkaisi lokakuun alussa suomalaisten huippu-urheilijoiden piirissä tehdyn kyselyn tulokset. Tutkimuksen mukaan urheilijoiden enemmistön bruttotulot kuukaudessa jäivät köyhyysrajan, eli 1200 €/kk alle. Alle 3 % ansaitsi yli 4000 euroa kuukaudessa. Urheilijat ovat joutuneet turvautumaan toimeentulotukeen ja lainaamaan rahaa perheenjäseniltään tai sukulaisiltaan. Urheilijoiden mukaan kamppailu toimeentulosta vaikuttaa harjoitteluun ja urheilusuorituksiin. Samaan aikaan Valtion liikuntaneuvoston tekemän selvityksen mukaan lasten ja nuorten kilpaurheiluharrastusten hinta on noussut huomattavasti, jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Harrastusten hinnasta on tullut kynnys, joka estää monen lapsen ja nuoren liikkumisen liikuntaseuroissa.

Suomalainen urheilukenttä on viime vuodet ollut suuren myllerryksen kohteena. Ensin SLU, Nuori Suomi ja Suomen kuntoliikuntaliitto sulautettiin Valoksi ja ensi vuoden alusta Valo ja Olympiakomitea yhdistetään yhdeksi ainoaksi organisaatioksi, jonka vastuulla tulee olemaan niin huippu-urheilu kuin harrasteliikuntakin.

Organisaatioiden laatikkoleikki ei automaattisesti kuitenkaan poista byrokratiaa, kevennä hallintoa eikä tuota lisää rahaa varsinaiseen toimintaan. Suomalaiseen urheilukenttään on vuosikymmenien aikana pesiytynyt keskusjohtoinen hallintorakenne, joka on syönyt aivan liian suuren osan käytössä olevista rahoista. Yhteiskunnan tuki ei ole riittävästi kohdistunut urheilijoiden ja harrastajien toimintamahdollisuuksien edistämiseen. On vihdoin ymmärrettävä, että hallintokultturin pitää uusiutua avoimeksi ja kustannustehokkaaksi ydintoiminnan tukipalveluksi.

Suomalaiset kamppailujien lajiliitot ovat olleet tässä muutoksessa eturintamassa. Judoliitto, Karateliitto, Miekkailu- ja 5-otteluliitto, Nyrkkeilyliitto ja Taekwondoliitto avasivat viime vuonna yhteisen toimiston Kamppailumaailmaksi nimetyn toimiston Helsingin Radiokadulla Valo-talossa. Uudistus toi jo sinänsä huomattavia kustannussäästöjä tila- ja hallintokuluissa ja on luonut myös uutta yhteistyötä ja synergiaa liittojen välille: liitot ovat muun muassa tehneet yhdessä uuden yhdenvertaisuussuunnitelman ja suunnitteilla on yhteisten kurinpitosääntöjen ja -elimen luominen. Lisäksi eri liittojen työntekijöiden vertaistuki on edistänyt tuottavuutta ja parantanut työviihtyvyyttä.

Suomalainen urheilukenttä tarvitsee tusinoittain uusia Kamppailumaailman kaltaisia hankkeita, että päästään lopullisesti eroon lajiliittokohtaisista siiloista ja kalliista hallinnosta niin että päästään korjaamaan liikuntakenttää riivaavia todellisia haasteita – lasten liikuntaharrastusten kohoavia kustannuksia ja huippu-urheilijoiden harjoitus- ja kilpailumahdollisuuksia rajoittavia rahoitusongelmia. On epätodennäköistä, että tulevina vuosikymmeninä kuntien ja valtion rahoitus urheilulle ja liikunnalle tulisi oleellisesti nousemaan. Siksi urheilukentän on sopeuduttava ja opittava käyttämään olemassa olevat resurssit tehokkaammin.

Joonas Lyytinen

Kirjoittaja on Helsingin miekkailijoiden puheenjohtaja, juniorivalmentaja ja Helsingin kaupungin liikuntalautakunnan jäsen.

Kaikki (joilla on varaa) pelaa

Pienten poikien mielestä mukavinta urheiluharratuksessa on pelireissut kavereiden kanssa ja karkin syöminen. Vasta toisena tai kolmantena tuli itse pelaaminen. Kohta lähden Kouvolan jäähallille katsomaan Suomen suurinta muodostelmaluistelutapahtumaa. Tuossa lajissa kuukausikustannukset ovat alle 10-vuotiailla 200-300 euroa kuukaudessa. Sen päälle tulee vielä varusteet (lähinnä asusteet) ja turnausmatkat, joiden kustannus on noin 500-1000 euroa kaudessa. Aika iso hinta siitä, että saa syödä karkkia kavereiden kanssa.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin 31.3. Nuoren Suomen tekemästä selvityksestä, jonka mukaan suomalaisten lasten liikunnan määrä romahtaa yläkouluiässä. WHO:n kansainvälisen vertailun perusteella vielä 11-vuotiaiden liikunnan perusteella Suomi on maailman huippuluokkaa, mutta 15-vuotiaiden ikäryhmässä liikkuminen on jo alimmassa neljänneksessä.

Kuva: Vladimir Fedorenko, CC-BY-SA 3.0

Yläasteiässä nuorten urheiluharrastusten tavoitteellisuus lisääntyy. Harjoitusmäärät kasvavat, kisamatkat pitenevät ja yleinen asenne muuttuu kilpailuorientoituneeksi. Varsinkin joukkuelajiessa nuoret jaetaan tasoryhmiin ja heikommin menestyneille nuorille ei välttämättä löydy tilaa joukkueista lainkaan. Vähemmän kilpailuhenkisille, omaksi ilokseen liikkuville nuorille jää hyvin vähän tilaa tässä kilpaurheiluun keskittyvässä nuorisoliikuntajärjestelmässä. He jättäytyvät tai jätetään pois joukkueista ja ajautuvat säännöllisten liikuntaharrastusten ulkopuolelle.

Lisääntyneen tavoitteellisuuden mukana myös harrastusten kustannukset kasvavat oleellisesti. SLU:n mukaan lajista riippumatta harrasteliikunnan kustannukset yleensä pysyvät kohtuullisina, mutta kilpaurheilussa ne ovat jopa 6-8-kertaiset harrasteliikuntaan verrattuna. Myös lisääntyneet kustannukset ajavat ainakin heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien perheiden lapsia liikuntaharrastusten ulkopuolelle. Lapsena ja nuorena harrastettu liikunta luo pohjan loppuelämän liikuntatottumuksille ja terveille elämäntavoille. Vuonna 2010 tehdyn selvityksen mukaan jo nyt perheen taloudellinen tilanne näkyy nuorten terveydessä ja elintavoissa: hyvin toimeentulevien nuorten liikunta- ja ruokailutottumukset ovat lähempänä suosituksia kuin heikomaassa asemassa olevien. Yhdenkään lapsen tai nuoren ei pidä jäädä liikuntaharrastusten ulkopuolelle perheen taloudellisesta tilanteesta johtuen.

Yhteiskunta tukee suomalaista liikuntakenttää sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain, Helsingin kaupungin suora tuki sen alueella toimiville liikuntaseuroille on noin 16 miljoonaa euroa. Tämä julkinen tuki pitäisi kohdetaa ennen kaikkea sellaisille lajeille ja seuroille, joissa ryhdytään aktiivisiin toimiin kustannusten pysymisiksi kohtuullisina ja tarjotaan, kilpaurheilun ohella, mahdollisuus nuorille myös vähemmän tavoitteelliseen harrasteliikuntaan. Urheiluseuroille ja lajiliitoille pitää luoda toimintakulttuuri, jossa kaikkia kilpailujärjestelmä- tai sääntömuutoksia arvioidaan myös harrastuskustannusten kannalta.

Helsingin miekkailijoiden hallitus, jonka puheenjohtajana toimin, teki muutama viikko sitten päätöksen, jonka mukaan tulevaisuudessa seuran tuen painopistettä siirretään edustusmiekkailijoiden kilpailutoiminnasta junorien kilpailutoimintaan. Päätös oli askel oikeaan suuntaan.

P.S. Blogin avaavan sitaatin poimin lasten- ja nuorten liikunnan parissa työskentelevän ystävän Facebook-päivityksestä. Kiitos Antti.