Rotutohtori terveyskeskuksessa

Paha haju perintötekijöissä? (Kuva: Wikimedia Commons, Zakysant, CC-BY-SA-3.0)

Eräs Afrikasta lapsensa adoptoinut äiti kertoi Facebook-ryhmässä lapsen lääkärin kirjoittaneen potilaskertomukseen:

tummaihoinen, afrikkalaisten hiki tuoksuu tottumattoman mielestä voimakkaalle ja pistävälle, normaali rotuominaisuus.

Lääkärin lausunto oli vähintääkin hämmentävä. Suomen lain mukaan  terveydenhoidon ammattihenkilön on (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 3. luku 15 §):

ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään.

Mihin yleisesti hyväksyttyyn tietoon tai kokemukseen lääkäri pohjasi näkemyksensä lapsen rotuominaisuuksista? Pikaisella haulla lääketieteellisistä julkaisutietokannoista ei nimittäin löytynyt yhtään tutkimusta, jossa ”voimakas ja pistävä hienhaju” olisi yhdistetty minkään ”rodun” rotuominaisuudeksi. Lääkäri itse lausunnossaa myönsi olevansa ”tottumaton”, joten näkemys ei ilmeisesti myöskään voinut perustua omakohtaiseen merkittävään kokemusperäiseen tietoon. Eikä hän nähtävästi ollut tietoinen siitä, että muun muassa eräs maailman arvostetuimmista lääketieteellisitä julkaisuista, New England Journal of Medicine, on  antanut ohjeen, jonka mukaan ”rodun” kaltaisia vanhentuneita käsitteitä ei pitäisi käyttää selittävinä tekijöinä lääketieteellisessä. Eikä ihmisrotuja edes, ainakaan biologisessa merkityksessä, ole nykytieteen mukaan olemassa. Ihmisten perinteinen luokittelu ”roduiksi” ihon värin perusteella kun ei käytännössä kerro juuri mitään ihmispopulaatioiden välisistä geneettistä yhteläisyyksistä: esimerkiksi itäafrikkalaisten perimä on lähempänä Lähi-idän väestöä kuin eteläisen Afrikan kansoja, vaikka ihonvärin perusteella tulevatkin luokitelluksi samaan ”rotuun”.

Ainoa jäljelle jäävä selitys on, että kyseessä oli lääkärin oma ennakkokäsitys johonkin etniseen ryhmään kuuluvista ihmisistä. Lääkärin ennakkoasenne on käytännössä, vain hienovaraisemmin ilmaistuna ja ”lääketieteen” auktoriteettiin käärittynä, se sama jota joskus kuulee baarissa siltä rasittavalta känniääliöltä: ”neekerit haisee.”

Kielteisillä etnisiin ryhmiin kohdistuvilla ennakkokäsityksillä ja -luuloilla on myös toinenkin nimi – rasismi. Arkipäivän rasismi ei ole vaahtosuisia skinejä tai Suomen sisun kaltaisten järjestöjen ”maahanmuuttokriittisyydeksi” vaivoin verhoamaa muukalaisvihamielisyyttä. Se on viime kädessä juuri edellisen terveyskeskuslääkärin lausunnon kaltaisia tiedostamattomia harmittomalta vaikuttavia lipsautuksia. Sanoiksi ja teoiksi konkretisoituvia ennakkoluuloja, jotka kasvavat ajattelemattomuudesta ja kyvyttömyydestä havaita omia luutuneita asenteitaan.