Bob, Morgan ja heimo-hulaväki – rasismista Hommaforumilla

Hommaforumilla on ollut kiireistä. On pitänyt viime viikkoina hartiavoimin todistella, ettei rasismia ole olemassakaan, tai jos onkin, sen uhrina on ennen kaikkea valkoiset kokolihaa syövät heteromiehet. Ja vielä, jos olisikin niin, että joku muu kuin eurooppalaista alkuperää oleva ihminen joskus olisi joutunut rasististen asenteiden tai tekojen kohteeksi, mitä ei varmastikaan todistettavasti ole koskaan tapahtunut, siitä ei ainakaan pitäisi puhua. Valkoinen kokolihaa syövä heteromies voi nähkääs siitä harmistua ja se se vasta pahentaakin sitä rasismia (mitä ei ole olemassa).

Ensimmäiseksi vatsanväänteitä aiheutti laulaja-lauluntekijä Bob Dylanin Helsingin Sanomissa siteerattu Rolling Stone-lehdelle antama haastattelu, jossa Bob-setä erehtyi sanomaan:

Bob Dylanin mukaan orjuuden häpeämerkki, stigma, painaa yhä Yhdysvaltoja. Siitä on vaikea päästä eroon koska maa ”luotiin orjien varaan”.

”Ihmiset ovat kiinni toistensa kurkussa vain koska ovat erivärisiä”, Dylan sanoo kotimaastaan musiikkilehti The Rolling Stonen kansikuvahaastattelussa. ”Sellainen jarruttaisi minkä tahansa kansakunnan kehitystä”, hän lisää.

Tämä oli luonnollisesti osoitus yhdysvaltalaisten tarpeettomasta itseruoskinnasta, koska lukuunottamatta ”jotain vuorille linnoittautuneita White Power -hörhölahkoja, niin kukakohan siellä jenkeissä on kenen kurkussa kiinni vain ihonvärin takia”, Bob todettiin ”vanhaksi seniiliksi typerykseksi” ja haluttiin muistuttaa, että orjien pidon keksivät ennen kaikkea afrikkalaiset. Ongelma korjautuisi  kuljettamalla ”kaikki Amerikan mustat Liberiaan”. Mutta eihän Dylanilta oikeastaan voinut muuta odottaakaan, koska ” juutalainen on juutalainen”.

Onneksi eivät olleet nähneet koomikko Loius CK:n haastattelua Jay Lenon ohjelmassa, meteli olisi ollut korvia huumaava.

Muutaman päivän päästä Ma­ryan Ab­dul­ka­rim erehtyi kertomaan Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomessakin esiintyy rasismia ja että meillä on esimerkiksi historiallisesti kohdeltu  saamelaisia ja romaneja varsin huonosti. Tämä oli ilmeisesti sellainen loukkaus koko Suomea kohtaan, että Abdulkarim oltiin valmis passittamaan välittömästi takaisin Somaliaan, kun ei ymmärtänyt olla kiitollinen ja hiljaa. ”Kaapuämmän” henkilökohtaiset kokemukset arkipäivän rasismista kuitattiin valheiksi:

Näiden tarinat rasistisista huutelijoista muuttuvat päivä päivältä hullummiksi. Nyt huutelija on jo ikäihminen ja vieläpä selvinpäin. En itseasiassa usko sanaakaan kaapuämmän kertomuksesta, kasvoihin sylkeminen ei yksinkertaisesti kuulu valkoihoisten tapoihin. Toisin kuin tietyillä kamelia muistuttavat eläimillä ja joillain etelän kulttuureilla.

Lisäksi poliisikin taitaa olla rasisti! Luulisi että ottaisi kasvoihin sylkemisen vakavasti, jopa törkeä pahoinpitely jos sylkijällä on esim. HIV? Saatan olla väärässäkin.

Kukkua täynnä koko ämmä…

ja sitäpaitsi haastattelun tehnyt Ann-Mari Huhtanen oli ”Hyysärin mamu-coach”, joka ylläpiti ”itseinhossa piehtaroinnin MM-kisoja”. On lisäksi hyvä muistaa, että ”kyllä minäkin rinnastan somalit romaneihin, samanlaisia piirteitä on molemmilla kansanryhmillä…”

Ja lopulta, uutinen Nelson Mandelan kuolemasta. Jo pidempään jatkunut ketju Mandelan jälkeisen Etelä-Afrikan kohtalosta aktivoitui. Ketjussa ennustetaan muun muassa välitöntä valkoisten joukkomurhaa, maan muuttumista ”Keeneristaniksi” ja todetaan, että ”Apartheid oli parempi sekä mustille että (eritoten) valkoisille, kuin nykyinen E-A:n järjestelmä”. Nimimerkki ”kriittinen_ajattelija” myös katsoi, että nykymuotoisen Etelä-Afrikan sijaan olisi ollut parempi ajatus jakaa maa ”maa kahtia, toinen puoli mustille ja toinen puoli valkoisille, intialaisille ym.” (ilmeisesti lainkaan ymmärtämättä, että tämä oli juuri epäonnistuneen suurapartheidin keskeinen sisältö). Ja vielä,  ”Nukke-Mandelan tärkeimmät kumppanit eivät suinkaan olleet mustia, vaan kommunisteja juutalaisia”.

Nimimerkki ”elukka” kiteytti lopulta Etelä-Afrikan ongelmat seuraavasti:

Valkoiset yleensäkin loivat vaurauden sinne. Kulttuurimarxilaiset löysivät täysin perusteltuja sortoja ettei tarvitse keksiä niitä kulttuurimarxismin tavoin (vähän niinku Hermafrodiittien aborttioikeudet).

Vaikka buurit olivat alistavia ja käyttäytyivät huonosti mustia kohtaan, siinä oli sellainen hienostunut ero, että mustien heimokäyttäytyminen, hommassa tuttu laajempi seksuaalikäsitys oli buureille tuttua ja se elukkamainen käytös piti suitsia tai muuten ei olisi Etelä Afrikka vaan olisi kaaos. (Does the Zimbabwe ring any bell) Buurien rasismi oli pienempi paha kuin mustien rasismi, raiskaukset ja massamurhat.

Mandela oli hieno ja rakastava mies, mutta hänen menetelmänsä ei toimi.

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta heimo-hula-hula väki täytyy koulia ensin vapauden ja VASTUUN tuntemiseen, jota osa heistä ei vieläkään osaa. Etelä Afrikka etenee mustan rasismin, kaaoksen myötä anarkistisemaksi banaanitasavallaksi. Valkoiset kokevat todella julmia joukkosurmia, kuten myös mustat, toisten mustien kädestä.

Hommaforumilla toistuvasti esitetty ratkaisu rasismin ongelmaan on ajatus siitä, että rasismista puhuminen vain pahentaa ongelmaa ja rasismi jotenkin oletettavasti poistuisi jos asiasta ei enää keskusteltaisi. Ajatus on minusta perin erikoinen. Kuinka moni arvelisi, että lähisuhdeväkivalta lakkaa sitten, kun vaimoaan hakkaavista miehistä (tai miestään hakkaavista vaimoista) ei enää julkisesti keskustella? Toistuvasti tämän ajatuksen tueksi (esim. [1]) lainataan yhdysvaltalaista näyttelijää Morgan Freemania:

Freemanin ajatuksen ydinsisältö ei kuitenkaan ollut se, että rasismi poistuisi sillä ettei rasismista puhuta vaan se, ettei maailmaa yritetä tulkita etnisten ja rodullisten silmälasien läpi.  Jos yksilöitä arvioidaan ennen kaikkea yksilöinä, eikä ”rotunsa” tai ”etnisyytensä” edustajina rasismi on lähtökohtaisesti mahdotonta. Ja tässä nimenomaan hommaforumilaiset epäonnistuvat järjestelmällisesti aivan spektaakkelimaisella tavalla.

Kaikkien yllä olevien keskustelujen päänäkökulma oli nimenomaan rodullistava ja siten rasistinen: oli kyseessä sitten Bob Dylanin juutalaisuus tai afrikkalais-amerikkalaisten palauttaminen Liberiaa, näkemys siitä, miten Ab­dul­ka­riminin pitäisi somalialaisena maahanmuuttajana käyttäytyä ja mitä sanoa tai miten Etelä-Afrikan historia ja yhteiskunta selittyy valkoisten työteliäisyydellä ja  ”heimo-hula-hulaväen” vastuuttomuudella. Hommaforumin edustaman ”maahanmuuttokriittisyyden” erottaminen ei-rasistiseksi yhteiskuntakritiikiksi on siksi mahdotonta – keskustelussa koko maailma jakautuu etnisesti ja rodullisesti ”meihin” ja ”toisiin” tavalla, joka on hierarkisoiva ja erotteleva.  Ei ihme, että koko rasismin olemassaolo halutaan niin kiihkeästi kieltää.

Eivätkä hommalaiset suinkaan ole yksin tämän ongelman kanssa. New Yorker Magazinessa Mandelan kuoleman jälkeen Jonathan Chait analysoi syitä yhdysvaltalaisten konservatiivien Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon tukemiseen 70- ja 80-luvuilla. Chaitin mukaan:

Over the last century, the conservative line on racial questions has undergone a constant flux in its particulars. The distinguishing element of conservative thinking on race is the belief that, at any given moment, the balance of actual or threatened power is arrayed against whites. The conservative line often concedes that whites may have sinned against blacks in the past, and may even continue to do so, but that at the present moment the risk lies in taking things too far in the opposite direction.

Chaitin mukaan ongelman ytimessä ei kuitenkaan varsinaisesti ole tahallinen rasismi vaan se, ettei ymmärretä rasismin historiallista olemusta. Harvoin tämä on niin ilmiselvää, kuin tilanteessa, jossa apartheidin jälkeisen Etelä-Afrikan ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi apartheidia. Että terkkuja vain nimimerkki ”kriittinen_ajattelija”.

Kukkahatut naulakkoon

Umayya Abu-Hannan kirjailijapuheenvuoro Helsingin Sanomissa nostatti sosiaalisessa mediassa pienoisen myrskyn ja nosti ainakin hetkeksi keskusteluun suomalaisen rasismin ja sen ilmenemisen kantasuomalaisista ulkonäöllisesti poikkeavien arjessa. Homma-Suomen reaktiokin oli odotetunlainen: Abu-Hanna valehtelee – ei tuollaista todellisuudessa tapahdu. Ja jos tapahtuukin, niin entäs sitten, sellaista satuuu. Ei kannata valittaa pienistä. Ja kyllä sitä suomalaisillekin huudellaan kadulla kaikenlaista.

Abu-Hannan kokemus ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen eikä edes poikkeuksellinen. Anna Rastaan väitöskirjatutkimuksessa ”Rasismi lasten ja nuorten arjessa – Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi” todetaan:

Ventovieraiden aikuisten rasistiset ja toisinaan hyvin julmat kommentit ovat jääneet osaksi monen tutkimusprosessin aikana kohtaamani nuoren lapsuusmuistoja. Olen kentällä kuullut monia kertomuksia siitä, miten vieraat aikuiset ovat tehneet jopa alle kouluikäisille lapsille selväksi, joko sanoin tai elehtien, sen, että heidän mielestään nämä lapset voisi tai pitäisi tappaa. Pienetkin lapset ovat myös saattaneet joutua kuulemaan aikuisiltakin kommentteja esimerkiksi oikeudestaan asua Suomessa tai omistaa tai tehdä jotain sellaista, mikä tavallisesti on lapsille sallittua. Jo hyvin pieninä monet lapset oppivat karttamaan humalaisia ja ”vihaisen näköisiä” setiä ja tätejä. He eivät myöskään voi luottaa siihen, että joku aikuinen tulee aina apuun, jos heitä kohdellaan huonosti.

Rasistinen huutelu on arkipäiväistä, rasistinen rikollisuus on kasvussa – ja iso osa suomalaisista haluaa kieltää ilmiön olemassa olon tai ainakin vaatii, ettei nyt vaan ketään tässä ”leimata”. Mielipidemittauksissa 29 % hyväksyvät väitteen ”joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan moderniin yhteiskuntaan” ja kuitenkin vain 14 % tunnisti itsessään rasistisia piirteitä.

Mikä on mennyt pieleen?

Jos todella halutaan jotenkin vaikuttaa asioihin ja oikeasti saada vähennettyä rasismia, ihan ensimmäisenä pitäisi perusteellisesti, syyllistämättä ja ymmärrettävästi selittää mitä rasismi on, miten se ilmenee ja miksi se on väärin. Ja mitä itse kukakin voi sille tehdä. Suomalaisten rasismin vastustajien täytyy tehdä jotain.

Tällä hetkellä tilanne on toinen. Rasismin vastustamisesta on tullut pitkälti pienen interkulttuurisuuden / monikulttuurisuuden/ mot de jour -papiston yksinoikeus. Tämä papisto kiertää samoja seminaareja ja työpajoja, pohtii ”interkulttuurisen sensitiivisyyden kehitysmalleja”, tuottaa komiteamietinnöiltä tuoksuvia rasisminvastaisia julkilausumia ja ylhäältä alaspäin julistaa tuomioita siitä mikä sana / tyylilaji / konteksti on epäsopivaa ja poliittisesti epäkorrektia. Tämä ruokkii vain sterotypiaa ilottomasta ja huumorintajuttomasta kukkahattutädistä, joka on ylimielisesti kieltämässä kaiken.

Sanat ja tyylilajit on toki merkityksellisiä ja tärkeitä ja voidaan esimerkiksi ihan perustellusti sanoa, ettei kenenkään kalustetuissa huoneissa asuvan ihmisen Suomessa pitäisi enää käyttää n-sanaa. Mutta sanat eivät ole ongelman ydin, sen ydin on käsitteissä, asenteissa ja hierarkioissa. Sen sijaan, että pyritään olemaan mahdollisimman poliittisesti korrekteja, pitäisi miettiä sisältöjä, tarkoituksia ja motiiveja.

Suomi tarvitsee uusia täysin poliittisesti epäkorrekteja tapoja puhua rasismista. Vaikka jotain yhdysvaltalaisen W. Kamau Bellin Ending Racism in About an Hour -standupesityksen kaltaista. Kumman arvelette olevan tehokkaampi tapa viestiä kansalaisille rasismista: alla oleva katkelma vai jälleen uusi rasismia vastustava julkilausuma?