Vastine Helsingin Sanomien artikkeliin “Ponitytöille ei heru rahaa – Helsinki tukee poikavaltaista urheilua avokätisemmin kuin tyttöjen lajeja” (9.11.)

Screen Shot 2015-11-10 at 12.11.17

Alla oleva teksti julkaistiin Helsingin Sanomien mielipideosastolla lyhennetyssä muodossa 12.11. 2015.

Helsingin Sanomat uutisoi 9.11. Helsingin liikuntalautakunnan myöntämistä toiminta-avustuksista ja vuokratuista otsikolla “Ponitytöille ei heru rahaa – Helsinki tukee poikavaltaista urheilua avokätisemmin kuin tyttöjen lajeja”.  Mielestämme artikkelin näkökulma oli suppea ja se ei anna oikeaa kuvaa kaupungin liikuntaan kohdistuvasta avustuspolitiikasta.

Kaupungin liikuntatoimi tukee toiminta- ja vuokra-avustuksen kautta kaupungissa toimivia liikuntaseuroja ja muita kansalaisjärjestöjä. Tuen suuruus perustuu ainoastaan seuran toiminnassa mukana olevien harrastajien määrään, ei näiden sukupuoleen tai siihen mitä lajia seurassa harrastetaan. Jakoperusteissa on painotettu voimakkaasti lasten ja nuorten liikkumista. Tyttövaltaisia lajeja kuten voimistelua, cheerleadingia ja taitoluistelua tuetaan samoista lähtökohdista ja samoin laskennallisin perustein kuin poikavaltaisiakin lajeja. Valtion liikuntaneuvoston mukaan liikunnan harrastaminen urheiluseurassa on lähes yhtä yleistä poikien ja tyttöjen keskuudessa.

Ratsastusharrastus on pääosin keskittynyt kaupallisin periaattein toimiviin ratsastuskouluyrityksiin, jotka ovat jääneet tuen ulkopuolelle. Suora yritystoiminnan tukeminen julkisin varoin on vaikeaa muun muassa kilpailulainsäädännöllisistä syistä. Ratsastusharrastuksen korkea hinta ei kuitenkaan johdu ensisijaisesti kaupungin tuen puutteesta vaan siitä, että hevosten ylläpito on kallista ja lajin valmennus on hyvin ammattimaista.  

Liikuntalautakunta on pyrkinyt edistämään ja tukemaan myös ratsastusharrastusta monin tavoin. Esimerkiksi Tuomarinkylän uusien ratsastustallien rakentamista on tuettu erittäin edullisilla lainoilla kaupungin ulkoilu- ja urheilulaitosrahastosta, yksityisten ratsastustallien tonttivuokrat ovat voimakkaasti kaupungin subventoimia  ja virasto ylläpitää laajaa ratsastusreitistöä ja ratsastuskenttiä Ruskeasuolla ja Laaksossa. Näistä seikoista johtuen vain suoran toiminta-avustuksen ja vuokratuen tarkastelu ei anna oikeaa kuvaa liikuntatoimen tukien jakautumisesta eri lajeille tai sukupuolille.

Artikkelin kainalojutussa myös todettiin, että jäähallien vuorojen jaossa suositaan poikavaltaista jääkiekkoa tyttövaltaisen taitoluistelun kustannuksella. Jääkiekkoa ja taitoluistelua on pyritty keskittämään eri halleihin niin, etteivät turnaukset ja muut tapahtumat häiritsisi hallien muiden käyttäjien toimintaa. Tämän vuoksi kaupungin jääaikojen jakautumista ei tulisi vertailla vain neljän jäähallin perusteella kuten artikkelissa tehtiin.

Lukujenkaan valossa väite jääkiekon suosimisesta ei pidä paikkaansa. Helsingissä on 15000 jääkiekkoilijaa ja 1900 taitoluistelijaa. Jääkiekolle on varattu 440 tuntia jääaikaa viikossa ja taitoluistelulle 300.  Taitoluistelun eri harrastemuodoilla on siis harrastajaa kohden selvästi enemmän jääaikaa kuin jääkiekolla. Arkisin ennen klo 16 alkavia vuoroja taitoluistelulla on yhteensä 66 tuntia viikossa, eli noin 20 % vuoroista, jääkiekolla niitä on muutamia.

Jäälajien hankalien harjoitusaikojen syy ei ole naisvaltaisten lajien syrjintä vaan se, että pääkaupunkiseudulla jääaikaa on yksinkertaisesti liian vähän. Valitettavasti viime vuosien aikana kaupungin liikuntaviraston investointibudjetti on pienentynyt yli kolmanneksen ja siksi uusien jäähallien rakentaminen julkisin varoin on ollut mahdotonta. Ennen kun liikuntatoimen rahoitus saadaan riittävälle tasolle, jääajan niukkuus tulee olemaan kaikkien jäälajien yhteinen ongelma.

liikuntalautakunnan jäsenet

Joonas Lyytinen (vihr)

Riku Ahola (vas)

Silja Borgarsdóttir Sandelin (rkp)

Jukka Järvinen (sdp)

Heimo Laaksonen (kok)

Sallamaari Muhonen (vihr)

Heidi Rauhala (kok) 

Tiina Sandberg (skp)

Taksit ja käsitteet hukassa

1540273_10152404571473292_5007731350511241661_oVuosia sitten olin illalla tulossa kaupungilta kotiin taksilla. Kerroin taksikuskille osoitteen ja keskityin kuuntelemaan jotain podcastia sen kummemmin kiinnittämättä huomiota mihin oltiin menossa. Kun taksi pysähtyi huomasin päätyneeni Maunulan Männikkötien sijaan Meilahden Mäntytielle. Asiaa selvitettiin hetki ja jatkettiin matkaa oikeaan osoitteeseen. Kokemuksen jälkeen olen aina kertonut takseille osoitteen ohella kaupunginosan ja samanlaisia sekaannuksia ei ole sen koommin sattunut. Vaikka kuski oli ilmeisesti suomea äidinkielenään puhuva ja kantasuomalaisen näköinen, tapahtuma ei saanut minua varsinaisesti epäilemään suomenkielisten tai kantasuomalaisten taksikuskien ammattitaitoa. 

Toisin kävi Kokoomuksen entiselle kansanedustajalle ja kaupunginvaltuutetulle Sirpa Asko-Seljavaaralle, joka kommentoi Facebook-sivuillaan Helsingin Sanomien artikkelia tummaihoisten helsinkiläisten taksikuskien kokemasta syrjinnästä seuraavasti:

Tänään uutisoi, että olemme rasistisia, kun emme hyväksy maahanmuuttajataustaisia taxikuskeja. Tästä ei ole kyse, vaan usein heidän ammattitaitonsa on vajaa.

Sen lisäksi, että pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu osoittaa hämmentävän kehnoa kaupunkituntemusta (Kolmen sepän patsas sijaitsee Mannerheimintien ja Aleksanterinkadun kulmassa, ei oo vaikeeta), Sirpa Asko-Seljavaara samalla täydellisesti osoittaa mikä on tällä hetkellä suomalaisen rasismikeskustelun perusongelma – eli se, etteivät ihmiset ymmärrä mitä rasismi on ja miten se ilmenee.

Nimittäin. Silloin kun Ihmisen etnisen alkuperän tai ulkonäön perusteella (”musta taksikuski”) tehdään negatiivisia stereotypisointeja tai ennakko-oletuksia (”vajavainen ammattitaito”) ollaan nimen maan rasismin alueella. Ei ole mahdollista, kuten Asko-Sejavaara tekee, sanoa, ettei tällainen ennakkoluulo olisi rasistinen kun YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rasismilla tarkoitetaan nimenomaan:

kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta

Jos joku vielä epäilee Asko-Seljavaaran esittämän järkeilyn rasistisuutta voi mielessään ajatella seuraavan tilanteen: olisiko perusteltua yhden mahdollisesti epäpätevällä naislääkärillä käynnin jälkeen sanoa, ettei ole sovinisti mutta välttää naislääkäreitä koska näillä on usein vajavainen ammattitaito? 

Rasismin kääntöpuoli on valkoinen etuoikeus. Tässä se ilmenee niin, ettei kukaan kyseenalaistaisi kaikkien kantasuomalaisten taksikuskien ammattitaitoa kohdattuaan yhden epäpätevän kantasuomalaisen taksikuskin. Ulkonäöllisesti kantasuomalaisesta poikkeava sen sijaan pelkistetään vain etnisen ryhmänsä edustajaksi ja tämän perusteella tehdään johtopäätöksiä koko ryhmän ominaisuuksista. Tässä on yksi rasismin perusmekanismeista.

Meillä kaikilla on samanlaisia ennakkoluuloja. Suurin osa rasistisista asenteista ja ennakkokäsityksistä on nimenomaan tiedostamattomia ja tahattomia. Sirpa Asko-Seljavaaran rasistinen ennakkokäsitys ei tee Sirpa Asko-Seljavaarasta rasistia vaan vain ihan tavallisen ihmisen. Sirpa ei vain ymmärrä mitä rasismi on.

Mistä sitten tietää onko jokin ajatus rasistinen? Ihan yksinkertaisin lähtökohta, joka toimii 99 % tapauksista voisi vaikka olla tämä: joka kerta kun haluat aloittaa virkkeen sanoilla ”tämä ei ole rasismia, mutta” kannattaa jättää ajatus sanomatta ääneen. 

Random acts of (non-)journalism

Tämän aamun Hesarissa kansanedustajat Jussi Halla-aho ja Maria Guzenina-Richardson keskustelivat syyrialaisten kiintiöpakolaisten ottamisesta Suomeen. Puuttumatta nyt Halla-ahon protofasistiseen tapaan käsitellä yksilön henkeä vain periaatteellisten makrotason ilmiöiden kautta (”pienten pakolaismäärien otto sota-alueelta muutamiin Länsi-Euroopan maihin merkitsisi kokonaiskuvan kannalta yhtään mitään”), eniten haluaisin kuitenkin kiukutella suomalaisen lehdistön täydellisestä lepsuilusta tämän argumentin haastamisessa:

”Sen sijaan sen vaikutukset vastaanottaville yhteiskunnille ovat huomattavan haitalliset. Teko on siis kustannustehoton, jos ajatellaan, että auttamiskohde on maailman pakolaisongelma eikä ne muutamat yksilöt. Kaikki tämä raha on pois siitä, mitä voitaisiin tehdä paikan päällä.”

Tämä siis Jussi Halla-ahon suusta, joka Nuivassa vaalimanifestissa esittää nykymuotoisen kehitysavun lopettamista perusteena:

”Suomen ei valtiona tule esiintyä globaalina, eettisenä toimijana. Suomen valtio on ensisijaisesti asiakasomistajiensa eli veroja maksavien kansalaisten edunvalvontamekanismi. Sen ydintehtäviin kuuluu suomalaisten hyvinvoinnin edellytysten turvaaminen.”

Tämä siis sen puolueen kansanedustajan suusta, joka varjobudjetissaan vaatii kehitysyhteistyöhön 270 miljoonan euron leikkauksia.

Perussuomalaiset etenevät tiedotusvälineissä jatkuvasti kahdella täysin ristiriitaisella raiteella: humanitaarista maahanmuuttoa vastustetaan ”kustannustehottomana” ja vaaditaan, että ”ihmisiä autetaan heidän kotimaassaa”.  Ja aina kun keskustellaan niistä mekanismeista, joilla ihmisiä voitaisiin auttaa kotimaassaan, perussuomalaiset vaativat niiden lopettamista tai vähintäänkin radikaalia leikkaamista.

Ja mitä tekee Helsingin sanomien toimittaja kun Halla-aho jälleen kerran esittää tätä loogisesti ristiriitaista argumentaatiota? Ei yhtään mitään.

Mika hätänä?

Ta­sa-ar­voi­sen avio­liit­to­lain hyö­ty­jä yh­teis­kun­nal­le pe­rus­tel­laan useim­mi­ten yh­den­ver­tai­suu­del­la. Pe­rus­te­lu kui­ten­kin on­tuu. Yh­den­ver­tai­suus on kä­sit­tee­nä on­gel­mal­li­nen. Jos se to­teu­te­taan ab­so­luut­ti­ses­ti, kai­kil­la vä­hem­mis­töil­lä on täs­mäl­leen sa­mat oi­keu­det. Se, mi­hin ra­ja, riip­puu vii­me kä­des­sä ar­vois­ta. – kansanedustaja Mika Niikko (ps.) HS 23.2. 2013

Mikaniikot ovat Suomessa pieni vähemmistöryhmä. Mikaniikot ovat  helluntailaisia. He kuuluvat uskonnolliseen ryhmään johon Suomessa kuuluu noin 45000 ihmistä eli 0,8 % väestöstä. Perussuomalaisen puolueen jäseninä mikaniikot ovat vielä pienempi marginaaliryhmä: noin 5000 puolueen jäsentä on vain 0,09 % suomalaisista ja edellisissä eduskuntavaaleissakaan neljä viidestä suomalaisesta ei äänestänyt mikaniikkojen puoluetta. Raja, joka määrittää millaisia oikeuksia mikaniikkojen kaltaisille marginaalisille vähemmistöryhmille kuuluu, riippuu viime kädessä arvoista.

Adop­tios­sa on ky­se sii­tä, et­tä et­si­tään lap­sel­le per­he ei­kä per­heel­le lap­si. Näin ol­len on olen­nais­ta, et­tä lap­si saa jat­kos­sa­kin mah­dol­li­suu­den pääs­tä adop­toi­ta­vak­si per­hee­seen, jos­sa hän saa isän ja äi­din.

Minä olen sitä mieltä, että lapsen edun mukaista ei tulla adoptoiduksi perussuomalaiseen perheeseen. Adop­tios­sa on ky­se sii­tä, et­tä et­si­tään lap­sel­le per­he ei­kä per­heel­le lap­si. Näin ol­len on olen­nais­ta, et­tä lap­si saa jat­kos­sa­kin mah­dol­li­suu­den pääs­tä adop­toi­ta­vak­si per­hee­seen, jos­sa häneen ei pienestä pitäen iskosteta ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita erilaisia ihmisiä kohtaan. Perussuomalaisuus näyttää olevan yhteydessä holtittomaan päihteiden käyttöön ja erilaisiin rikollisiin toimiin.

Minä kuitenkin myös tiedän, että tässä on kyseessä vain minun oma asenteellisuuteni. Adoptiolaki lähtee aina ensi sijaisesti lapsen edusta. Uskon siihen, että suomalaiset adoptioviranomaiset ovat kykeneviä arvioimaan adotiopäätöksiä tehtäessä nimen omaan lapsen edun ilman, että poliitikkojen tarvitsee kirjata lakiin omat ennakkoluulonsa.

Kan­san­edus­ta­jien tu­lee päät­tää sii­tä, kuin­ka pit­käl­le olem­me val­mii­ta me­ne­mään et­sies­säm­me ta­sa-ar­voa ro­mut­ta­mat­ta luo­mis­jär­jes­tyk­sen mu­kai­sia ar­vo­ja.

Tasa-arvo on länsimaisen yhteiskunnan ytimessä olevan ihmisoikeuskäsitteen keskeisin sisältö. Ihmisillä on oikeus tulla kohdelluksi samalla tavoin riippumatta siitä, mihin seksuaaliseen, sukupuoliseen, uskonnolliseen, poliittiseen tai muuhun ryhmään he kuuluvat. Myös mikaniikkojen onneksi suurin osa ihmisistä ja kansanedustajista on tästä samaa mieltä. Myös helluntailaisten tai perussuomalaisten kaltaisilla vähemmistöillä on oikeus toimia, ilmaista mielipiteensä ja tulla huomioiduksi yhteiskunnassa, vaikka ne monella tapaa romuttavatkin yhteiskuntajärjestyksen mukaisia arvoja.

Toisin kuin mikaniikkojen arvot, joilla pyritään perustelemaan toisten ihmisryhmien syrjintää, meidän muiden yhteiskunnassa yhteinen arvo on juuri se, että ”kai­kil­la vä­hem­mis­töil­lä on täs­mäl­leen sa­mat oi­keu­det”.

Merkityksellisiä sanoja

Kesällä Helsingin Sanomien mielipidepalstalla velloi jälleen kerran kiivas keskustelu siitä käytiinkö Suomessa vuonna 1918 sisällis-, kansalais-, vapaus- vai veljessota, punakapina vai yritettiinkö peräti tehdä vallankumous. Samalle historialle ja tapahtumille yritetään edelleen, miltei sata vuotta tapahtumien jälkeen, löytää tulkinta ja merkitys sanojen kautta. Sanoilla on merkitys. Ja lukemattomia sivumerkityksiä, sävyjä ja konnotaatioita. Ne eivät ole vain äännekimppuja, joita jaetaan satunnaisesti kuvaamaan eri ilmiöitä. Muuttamalla käytettyjä sanoja ja ilmauksia puretaan tai pönkitetään valtahierarkioita ja tulkitaan historiaa uudelleen.

Charlize Theron, afrikaaneri.

Viime vuosikymmeninä on enenevässä määrin kiinnitetty huomiota siihen, miten erilaisten historiallisesti heikommassa tai alistetussa asemassa olleiden väestöryhmien nimeäminen on edustanut ja ylläpitänyt vanhoja esimerkiksi kolonialistisia valtasuhteita. Suomessa tätä samaa keskustelua on käyty sanojen romani-mustalainen ja saamelainen-lappalainen ympärillä. Eteläisessä Afrikassa elävät alkuperäiskansat khoit ja sanit tunnettiin aikaisemmin Kapmaan hollantilaisten siirtolaisten antamilla nimillä ”hottentotit” ja ”bušmannit”. Hottentotti-nimitys juontuu hollannin änkyttämistä tai nikottelemista tarkoittavasta sanasta ja viittasi khoisan-kielissä yleisiin naksausäänteisiin eli avulsiiveihin. Bušmanni puolestaan tarkoittaa sanan mukaisesti ”puskaihmistä” ja viittasi kansan elinympäristöön. Molempia nimityksiä pidetään nykyisin kansainvälisesti vanhentuneina ja loukkaavina ja niiden käytöstä on luovuttu.

Suomen kielen kannalta valitettavaa on, ettei Kielitoimiston rajallisten resurssien takia Kielitoimiston sanakirja ole pysynyt tässä kehityksessä mukana, vaan sanakirjassa esiintyy vain nämä vanhentuneet nimet määriteltyinä ”eräiksi eteläafr. (lyhytkasvuisiksi) kansoiksi”. Samalla tavalla Kielitoimiston sanakirjasta puuttuu Etelä-Afrikan valkoihoisesta, afrikaansia puhuvasta ja pääosin kalvinistisesta väestönosasta käytetty nimitys afrikaanerit, mutta sen sijaan sanakirjassa määritellään:

 Buurit. Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla muuttaneiden alankomaalaisten t. heihin sulautuneiden muiden valkoihoisten jälkeläiset.

Andries Pretorius, buuri.

Vaikka täältä Suomen perspektiivistä asia ei vaikuta tärkeältä, valtaosa afrikaanereista kokee nykyisin buuri-nimityksen loukkaavana ja sitä käyttävät maassa enää vain jotkut harvat äärioikeistolaiset ryhmät. Suomen kielen kannalta on vaarallista, jos ”uusin ja ajantasaisin nykysuomen yleiskielen kuvaus” edelleen sisältää selkeästi poliittisesti epäkorrekteja tai arveluttavia nimityksiä. Kielitoimisto ei aikaisemminkaan ole tällaisissa terminologiakysymyksissä ollut aivan edistyksen eturintamassa – siltä kesti aina vuoteen 2000 tunnustaa, että sana neekeri on ”usein halventava”.

Mitä tälle pitäisi sitten tehdä? Suomen kielenhuollon kannalta oleellisimman teoksen, eli juuri Kielitoimiston sanakirjan toimituskunnan resurssit pitäisi laittaa kuntoon. Jos Kielitoimiston sanakirjaa ei pystytä rajallisista resursseista johtuen pitämään ajan tasalla, vaan se sisältää edelleen 90-luvun alun Suomen kielen perussanakirjasta ja sitä vanhemmista lähteistä peräisin olevaa tietoa, vaikeutuu muukin kielenhuoltotyö huomattavasti.

Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin se, että Kielitoimiston sanakirja julkaistaisiin internetissä sähköisenä versiona. Sähköisen version ylläpitäminen ja päivittäminen olisi painettua versiota helpompaa ja edullisempaa, joten sanakirja pysyisi nykyistä paremmin ajantasalla. Asialla on myös oleellisempi periaatteellinen puoli. Valtion ylläpitämän Kielitoimiston tuottaman sanakirjan pitäisi olla vapaasti ja avoimesti kaikkien suomalaisten ja suomen kieltä käyttävien saatavilla. Ruotsalaiset ovat tässäkin meitä edellä: Ruotsin akatemian sanakirjat Svenska Akademiens ordbok ja ordlista ovat olleet verkossa saatavilla ilmaiseksi jo vuodesta 1997.  Ja niistä on julkaistu mobiiliapplikaatiot useille matkapuhelinalustoille, jotka myöskin ovat ilmaisia.

Maanmittauslaitoksen kartta-aineistot on jo saatu vapaasti kaikkien käyttöön, seuraavaksi olisi Kielitoimiston aika. Koska sanoilla on vähintään yhtä paljon merkitystä kuin kartoilla.

Rasismi on ruma sana

"..en ole rasisti, mutta harrastan kuitenkin kraniometriaa."

Helsingin sanomat julkaisi lauantaina 12.11. TNS Gallupilla teettämänsä suomalaisten rasistisia asenteita mitanneen mielipidetiedustelun tulokset. Pääosin tulokset eivät olleet mitenkään yllättäviä: ihmiset pitävät muita rasistisempina kuin itseään (2/3 katsoo, että Suomessa ilmenee rasismia paljon tai melko paljon, mutta itsessään rasistisia piirteitä havaitsee vain 14 %), kielteisimmin suhtaudutaan romaneihin, somaleihin ja muslimeihin ja merkittävä osa väestöstä pitää islamia uhkana ”länsimaisille arvoille ja demokratialle”.

Suurin yllätys ja samalla masentavin tieto oli kuitenkin se, että kaikista vastaajista 29 % ja perussuomalaisten kannattajista enemmistö (51 %) hyväksyy täysin tai osittain väitteen

joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan moderniin yhteiskuntaan

Rotuihin? Vuonna 2011 melkein kolmannes suomalaisista uskoo ihmisrotujen olemassaoloon ja eri ”rotujen” hierarkisiin suhteisiin, eli siihen klassisimpaan galtonilaiseen ”tieteelliseen rasismiin”, jonka mukaan ”rotu on kaikki: kirjallisuus, tiede, taide – sanalla sanoen sivilisaatio”. Huolimatta siitä, että Unesco suositteli jo 1950-luvulla rotu-termistä luopumista ihmislajista puhuttaessa ja että tiedeyhteisössä on jo vuosikymmeniä vallinnut täydellinen konsensus siitä, ettei ihmislajia voida jakaa biologisiin rotuihin.

Teoriassa on mahdollista, että ihminen voi katsoa  joidenkin kulttuurien tai yhteiskuntajärjestelmien olevan niin erilaisia, ettei niiden jäsenten ole mahdollista sopeutua toiseen kulttuuriin ilman, että hän on rasisti (ainakaan sanan tiukimmassa merkityksessä). Kuitenkin silloin, kun ihmisen biologinen rotu nostetaan selittäväksi tekijäksi ei minkäänlaista epäselvyyttä enää ole. Jos rotu tekisi ihmisen asumisen modernissa yhteiskunnassa mahdottomaksi esimerkiksi muista etnisistä ryhmistä tulleet adoptiolapset tai henkilöt, joiden toinen vanhempi kuuluu ”vieraaseen rotuun” ovat sopeutumiskelvottomia. Niin ruma kuin se r-sana onkin, tämä siis tarkoittaa, että melkein kolmannes suomalaisista ja yli puolet perussuomalaisista on rasisteja tai ainakin omaa yksiselitteisen rasistisia asenteita ja mielipiteitä.

Vain 14 % väestöstä tunnistaa itsessään rasistisia piirteitä, mutta samaan aikaan 29 %:lla on rasistisia näkemyksiä. On siis ilmeistä, ettei suurella osalla suomalaisista ole selkeää käsitystä siitä mitä rasismi on.  Kaikkien rasisminvastaisten kampanjoiden ja mielipidevaikuttamisen jälkeen tämä on huolestuttava tilanne. Istuva hallitus on  sitoutunut vastustamaan rasismia  –  toivottavasti tämän mielipidemittauksen tulosten perusteella se arvioi nykyisin käytettävien keinojen tehokkuutta kriittisesti.

Timo Soini ennätti nopeasti ”plokissaan” sivuuttamaan HS:n tulokset ”tarkoitushakuisina” ja totesi että ”uutisiksi niistä ei minulle ole”. Soini ei voisi olla enemmän väärässä. Se tosiasia, että perussuomalaisten kannattajista yli puolet uskoo rodun tekevän jotkut soveltumattomiksi moderniin yhteiskuntaan vie viimeisetkin uskottavuuden rippeet väitteeltä ettei perussuomalaisessa ”maahanmuuttokritiikissä” ole kysymys olennaiselta osalta muukailaisvihasta ja rasismista. Vuonna 2009 Soini ilmoitti eduskunnassa että ”perussuomalainen puolue ja hän itse eivät ole rasisteja, eikä puolueessa suvaita ihmisvihaa”. Jos hän tuolloin julistuksensa kanssa oli tosissaan, nyt olisi aika toimia. Muussa tapauksessa,  kuten Mark Twain jo aikoinaan totesi:

Denial ain’t just a river in Egypt.