Make Politics Great Again

1.1 Die Welt ist die Gesamtheit der Tatsachen, nicht der Dinge.

– Ludwig Wittgenstein

Valtiotieteilijä Benedict Anderson kuvaili klassikkoteoksessaan Kuvitellut yhteisöt –Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua niitä historiallisia ja teknisiä kehityksiä, jotka loivat edellytykset nykyisen kaltaisten  kansallisvaltioiden muodostumiseen ja lopulta modernien liberaalien demokratioiden syntymiseen.

Yksi keskeinen moottori tässä kehityksessä oli Gutenbergin keksimän painokoneen myötä syntynyt printtikapitalismi, joka loi kansallisvaltioihin yhteisen kaikkien ymmärtämän kansallisen kielen ja ennen kaikkea yhteisen väylän poliittiselle diskurssille kirjojen ja sanomalehtien avulla. Printtikapitalismi ja myöhemmin radio, televisio ja muut massaviestimet loivat sen yhteisen jaetun kansallisen ymmärryksen ja todellisuuden, jonka puitteissa läntiset demokratiat ovat toimineet viimeisen reilun sadan vuoden ajan.

Vuonna 2016 on käyty jo kahdet historialliset vaalit, joiden tulokset ovat olleet asiantuntijoille ja osin jopa vaalien voittajille järkytys. Ensin kesäkuussa Isossa-Britanniassa brexit-kansanäänestyksessä Euroopan unionista eroa haluavat voittivat ja tänä aamuna maailma on herännyt todellisuuteen, jossa seuraava Yhdysvaltain presidentti on Donald Trump. Kumpaakaan näistä tuloksista on perinteisen poliittisen viisauden avulla vaikea ymmärtää.  Molemmille kampanjoille oli yhteistä myös se, että sosiaalista mediaa käytettiin kampanjointiin ennen näkemättömällä tavalla, kuten myös se että suhtautuminen perinteiseen andersonilaiseen massamediaan oli äärimmäinen kriittinen ja ajoittain jopa vihamielinen. Tutkija Vyacheslav Polonski analysoi brexit-somekampanjointia seuraavasti:

Remain lost the battle online long before it lost the political battle on the ground. The overwhelming Leave sentiment across all social networking platforms was consistent and undeniable, yet many Remain supporters chose to ignore the voice of the Internet as something that has no connection with the real political world. They believed that Britain would never vote to leave the EU and discounted social media as a playground for trolls and teenagers…

Social media has changed the nature of political campaigning and will continue to play a key role in future elections around the world. As more and more people spend a significant proportion of their everyday lives online, social media is becoming a more powerful force to assist and influence the spread of political ideas and messages. What the EU referendum has taught us is that this accelerating technology is open to all and can be used to shape the public agenda and drive social change — for better or for worse.

Kaikkine puutteineen ja ongelmineen perinteinen printti- ja massamediakapitalismi on kuitenkin luonut kansakunnaksi kutsutulle kuvitteelliselle yhteisölle jonkinlaisen yhteisen käsityksen empiirisestä todellisuudesta, josta eri poliittiset ryhmittymät ovat vetäneet erilaisia johtopäätöksiä ja josta lähtöisin ne ovat asettaneet omia tavoitteitaan sen muuttamiseksi.

Sosiaalinen media on muuttanut tätä asiantilaa radikaalisti: erilaiset poliittiset ryhmittymät ovat eristäytyneet ideologisiin kupliinsa ja omiin empiirisiin todellisuuksiinsa. Ennen kaikkea Facebookiin on syntynyt lukuisia sivustoja, jotka tuottavat loppumattomana virtana ”uutisia” ja analyysejä, jotka New York Times Magazinen John Herrmanin mukaan:

Such news exists primarily within users’ feeds, its authorship obscured, its provenance unclear, its veracity questionable. It exists so far outside the normal channels of news production and distribution that its claims will go unchallenged.

Yhdysvaltain vaalituloksen seuraamisen vuoksi lyhyiden yöunien ja tuloksen aiheuttaman eksistentiaalisen ahdistuksen seurauksena tämä aamuna omat mietteeni ovat olleet aika synkkiä. Tänä aamuna, kun EU on edelleen keskellä mahdollisesti sen historian suurinta kriisiä kun Brexitin vaikutukset alkavat vasta hitaasti selvitä, on maailma samalla herännyt uuteen todellisuuteen jossa Yhdysvaltain presidentiksi on nousemassa rasismilla, misogynialla ja väkivallalla ratsastava tosi-tv-tähti.

Pessimisti minussa juuri nyt kysyy voiko demokratia sellaisena kuin me sen olemme oppineet tuntemaan selvitä tästä uudesta lukemattomista erilaisista some-todellisuuksista koostuvasta maailmasta.

Optimisti minussa uskoo, että nyt, enemmän kuin aikoihin, tarvitaan tasa-arvoon, ihmisyyteen ja tutkittuun empiiriseen todellisuuteen pohjautuvaa politiikka. Ja siksi haluan itse olla sitä tekemässä. Maailma muuttuu kun sitä muutetaan – nyt pitää pysähtyä miettimään mitkä ovat ne uudet keinot jotka toimivat tässä uudessa todellisuudessa.

 

Neljäs teollinen vallankumous?

Float_Glass_Unloading
By ICAPlants (Own work) [CC BY-SA 3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)%5D, via Wikimedia Commons
Tämän vuoden toukokuussa Adidas ilmoitti, että vuonna 2017 se aloittaa urheilujalkineiden valmistuksen uudelleen Saksassa Ansbachissa. Saksan tehtaan lisäksi yrityksen tavoitteena on avata toinen tehdas Yhdysvaltoihin saman vuoden aikana. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan kaikki sen jalkineet oli valmistettu alihankkijoilla Aasiassa. Myös Nike on suunnittelemassa valmistuksen aloittamista uudelleen Euroopassa.

 

Adidaksen ja Niken suunnitelmat eivät kuitenkaan ole merkkejä siitä, että teollinen työ olisi palaamassa rikkaisiin länsivaltoihin Aasian ja muiden maanosien muista halvan työvoiman maista. Se on merkki siitä, että teollinen työ on katoamassa kokonaan. Uudet tehtaan tulevat nimittäin olemaan lähes täysin automatisoitua tuotantolaitoksia, joiden työllistävä vaikutus tulee olemaan minimaalinen.

Näiden robotiikan ja tekoälyn kehityksen aiheuttamien muutosten valossa Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana yhdeksi keskeiseksi teemaksi noussut teolliseen tuotantoon liittyvien töiden ”tuominen takaisin” Yhdysvaltoihin esimerkiksi Kiinasta ja Meksikosta tuntuu epärealistiselta ja omituisen jälkijättöiseltä. Erityisesti Trump ja Sanders, mutta myös Clinton uskottelevat kilvan äänestäjille, että ilman Kiinaa ja ”epäreiluja kauppasopimuksia” Yhdysvaltain teollisuustuotanto nousee hetkessä taas uuteen kukoistukseen ja sadat tuhannet teolliset työpaikat syntyvät uudelleen – huomioimatta sitä tosiasiaa, että teollinen tuotanto on nyt jo Adidaksen esimerkin mukaisesti palaamassa takaisin Yhdysvaltoihin, mutta ilman niitä menneen ajan työpaikkoja.

Tulevina vuosikymmeninä työelämä tulee käymään läpi vallankumouksellisen myllerryksen, vanhojen töiden ja ammattien kadotessa ja uusien syntyessä. Tähän pitäisi valmistautua nyt; ei haikailemalla takaisin menetettyyn vanhaan tayloristiseen tuotantotalouteen, vaan kehittämällä tulevan työväestön taitoja sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, luomalla uutta yritteliäisyyttä korkean jalostusasteen ja tietotyön piiriin ja kehittämällä työmarkkinoita esimerkiksi perustulon avulla joustavammiksi ja erilaisia työsuhteita paremmin mahdollistaviksi.

Vaikka tämä on monien muiden toimesta tullut lausutuksi on useaan kertaan, ansaitsee se tulla sanotuksi jälleen: nykyisen hallituksen toimet kilpailukykysopimuksen kaltaisella 6 minuutin päivittäisen työajan pidennysnäperryksellä ei näihin haasteisiin vastata. Varsinkaan kun samalla leikkaamalla tieteestä, tutkimuksesta ja koulutuksesta nakerretaan tulevaisuuden talouden perustuksia. Se on vain meidän oma härmäläinen versiomme yhdysvaltalaisesta savupiippunostalgiasta. Kiina, joka on tähän asti ollut taloudellisesti suurin voittaja teollisen työn uudelleenjaossakin on ymmärtänyt tämän. Sen panostukset koulutukseen ja tuotekehitykseen ovat olleet rajussa kasvussa ja tulevat pian ohittamaan niin Yhdysvaltain kuin EU:n tason.