Mitä yhteistä on tiemaksuilla, maabrändillä, yleisen asevelvollisuusjärjestelmän yhteiskunnallisilla vaikutuksilla ja ict-alan rakennemuutoksella? Kaikkia näitä asioita pohtimaan maan hallitus on perustanut työryhmän – ja kaikkia näitä työryhmiä johtamaan on valittu puheenjohtaja suomalaisen liike-elämän johtopaikoilta: maabrändi- ja tiemaksutyöryhmää Nokian ja Shellin hallituksien puheenjohtaja Jorma Ollila, ict-rakennemuutosryhmää Nokian entinen toimitusjohtaja Pekka Ala-Pietilä ja asevelvollisuustyöryhmää F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Milloin maailman muuttui niin, että paras tietämys kaikista yhteiskunnallisista kysymyksistä on keskittynyt suuryritysten johtoon? Vielä 1970-luvun suomalaisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä kaikki oli politiikkaa ja mikään ei ollut taloutta. Nyt asia näyttää olevan juuri päinvaston. Liike-elämä on noussut edustamaan rationaalisuutta, tehokkuutta ja edistystä – kaikkea sitä mitä byrokraattisen poliittisen järjestelmän katsotaan olevan vailla. Yritysjohtajia toimikuntien johtoon värväämällä pyritään antamaan vaikutelma siitä, että asioita ei politisoida.
Talouselämän edustajilla on kuitenkin omat intressinsä ja vaikuttimensa, jotka eivät kaikissa tilanteissa välttämättä ole täysin yhteneviä yleisen hyvän kanssa. Esimerkiksi, on helppoa kuvitella, että Ollilan asema yhden maailman suurimman öljy-yhtion hallituksen puheenjohtajana vaikuttaa oleellisesti hänen näkemyksiinsä yksityisautoilta mahdollisesti perittävistä tiemaksuista. Tai, että Ala-Pietilän omistus virtuaalioperaattori Blykissä saattaa omalta osaltaan ohjata hänen työtään suomen ict-strategiaa pohtivassa työryhmässä. Tai vaikka ei ohjaisikaan, tässä tapauksessa taitaa päteä: niin on kun miltä näyttää.
Ihmeellisintä tässä yritysjohtajien ryntäyksessä erilaisten valtakunnallisten toimikuntien johtopaikoille on se, että toimikuntien tarkoituksena on yleensä kerätä, analysoida tai tuottaa uutta, puolueetonta tietoa toimikunnan aihepiiristä poliittisen päätöksenteon pohjaksi. Yleisesti tätä tiedon tuottamistehtävää yhteiskunnassa ei ole hoitanut liike-elämä tai yritysjohto vaan korkeakoululaitos. Olisikohan aika antaa yritysjohtajien johtaa yrityksiä ja pyytää professoreja tekemään sitä, mitä professorit tekevät parhaiten?
