Freedom Day 27.4. 2014 – 20 vuotta demokratiaa

Orlando Westin kaupunginosa Sowetossa.
Orlando Westin kaupunginosa Sowetossa.

Maailmassa on paikkoja, joissa historia tuntuu roikkuvan raskaana kaiken yllä. Kaupunkeja kuten Rooma tai Istanbul, jossa sitä on vain niin paljon, että sitä on pakkautunut kinoksiksi kaikkialle kuin lumi Helsingin kaduilla. Sitten on paikkoja, joissa sitä ei ensisilmäyksellä ole niin helppo havaita. Paikkoja joissa, syystä tai toisesta, kaikki vain muuttui tai jotain lähti peruuttamattomasti liikkeelle. Etelä-Afrikassa tällainen paikka on Orlando Westin township Sowetossa Johannesburgin ulkopuolella.

Vuonna 1976 juuri Orlando Westissä alkoivat Soweton mellakat, jotka aloittivat Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon vastaisen vastarinnan viimeisen aallon. Liikkeen, joka johti 80-luvun UDF:n organisoimiin suurmielenosoituksiin, kansainvälisiin taloudellisiin ja kulttuurisiin pakotteisiin, Nelson Mandelan vapauttamiseen, kolme vuotta kestäneisiin neuvotteluihin uudesta perustuslaista, ANC:n ja apartheid-hallituksen salaa tukeman Inkatha Freedom Partyn matalan intensiteetin sisällissotaan ja lopulta ensimmäisiin demokraattisiin ja vapaisiin vaaleihin. Vyöry, joka lähti liikkeelle eräänä kesäkuun päivänä Sowetossa kun muutaman koulun oppilaat lähtivät kaduille osoittamaan mieltään sitä vastaan, että afrikaansia oltiin ryhtymässä käyttämään koulujen opetuskielenä.

Maailmassa on  jatkuvasti rinnakkain useita todellisuuksia, historia etenee eri nopeuksilla ja moderni ja muinainen ovat elimellisesti kietoutuneita toisiinsa. 1400-luvun alussa se, mistä myöhemmin muotoutui Suomi oli keskellä keskiaikaa ja Turun tuomiokirkko oli juuri rakennettu. Samaan aikaan Firenzessä elettiin italialaisen renessanssin kultakautta ja Konstantinopolissa Rooman valtakunnan viimeiset rippeet olivat vielä olemassa Bysantin valtakunnan muodossa. Parin tuhannen kilometrin sisällä: antiikki, keskiaika ja renessanssi.

Tänään, 27.4. 2014 on kulunut kaksikymmentä vuotta siitä kun Eurooppalaisen kolonialismin viimeinen jäänne Etelä-Afrikassa katosi kun kaikki maan kansalaiset saivat ensimmäistä kertaa äänestää vapaissa ja demokraattisissa vaaleissa ja Nelson Mandela nousi maan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi. Yksi muinaisuus maailmasta katosi. Ja hyvä niin.

Homma hanskassa – edelleen Etelä-Afrikasta

Edellinen blogini tuli huomioitua Hommaforumilla ja päätin osallistua keskusteluun kirjoittamalla seuraavanlaisen viestin. Teksti sisältää jotain lainattuja kohtia Wikipediasta, mutta kohdat ovat sellaisia, jotka olen itse kirjoittanut, joten tekijänoikeuksia ei ole rikottu.

Pitäähän sitä osallistua kun näin kauniisti pyydetään. Pahoittelen, että vastaus tulee näin myöhään mutta vihreänä poliitikkona on ollut kiirettä Suomen islamisoimisessa ja muissa hyyssärikiireissa  ;)

Minä siis olen tuo edellä mainitun blogin kirjoittaja. Ihan ensimmäisenä haluan korostaa, ettei tarkoitukseni ole ollut väittää, että Hommaan kirjoittavat ihmiset olisivat rasisteja. Itseasiassa, olen sitä mieltä, että keskustelu siitä, kuka on rasisti on harvinaisen epärakentavaa ja hyödytöntä, pikemminkin pitäisi keskittyä siihen, että keskusteltaisiin siitä mikä on rasismia.

Se mikä minua tässä keskustelussa häiritsi ja jopa huolestutti oli se, että kenenkään muun haastamatta tai kritisoimatta lukuisat keskustelijat esittivät jumalan totuutena lähtökohtaisesti hyvin rodullisia selityksiä Etelä-Afrikan tilanteeseen ja ongelmiin. Yritän tässä lyhyesti esitellä muutamia ketjussa esitettyjä väittämiä ja vastata niihin sen näkemyksen pohjalta, joka minulle on Etelä-Afrikan politiikkaan ja historiaan perehtymisen myötä on kehittynyt.

”Etelä-Afrikassa on menossa valkoisten kansanmurha ja valkoinen väestö pakenee maasta vainon vuoksi”

No ei ole menossa, eikä pakene. Etelä-Afrikassa on toki paljon väkivaltaista rikollisuutta ja maan murhatilastot ovat yksi maailman pahimmista. Paljon julkisuutta saaneista maatilahyökkäyksiä on tutkittu paljon. Maan poliisiviranomaisten tekemässä selvityksessä vuodelta 2001 todetiin, ettei hyökkäysten taustalla ollut poliittista (tai muutakaan) organisaatioita ja ettei niiden takana ollut poliittista motiivia. Lisäksi iso osa uhreista (38,4 %) oli muita kuin valkoisia afrikaanereita. Selvityksen mukaan mukaan tyypillinen maatilahyökkäyksen tekijä oli musta työtön nuori, joka oli lähtöisin kaupunkialueelta. Human Rights Watchin vuonna 2001 julkaiseman raportin mukaan väkivalta maatilallisia kohtaan on suurimmalta osalta välineellistä ja sen tavoitteena on aseiden, rahan ja ajoneuvojen varastaminen. Syrjässä ja etäällä toisistaan olevat maatilat ovat rikollisille helppoja kohteita. Rikollisuus ei raportin mukaan ole yleisempää maaseuduilla kuin kaupungeissa. HRW:n mukaan valkoisten maatilallisten ja näiden palkkaamien turvallisuuspalveluiden väkivalta maatilojen työntekijöitä ja muita niiden alueella asuvia mustia kohtaan on myös mittava ongelma.

Etelä-Afrikasta on vuoden 1994 vaalien jälkeen muuttanut pois paljon valkoista väestöä. Muuton taustalla olevat tekijät liittyvät kuitenkin lähinnä maan rikollistilanteeseen ja ennen kaikkea valkoisen väestön parempiin ansaintamahdollisuuksiin rikkaissa teollisuusmaissa kuin mihinkään poliittiseen pakolaisuuteen. Suurin osa pois muuttaneesta valkoisesta väestöstä on ollut englanninkielisiä, joilla on Etelä-Afrikan ja Ison-Britannian kaksoiskansalaisuus. Eikä viimeisen reilun vuosikymmenen muuttoaalto ole mitenkään ainutlaatuinen, samanlaisia tapahtui myös apartheid-hallinnon aikana muun muassa 1970-luvun puolessavälissä ja 80-luvulla.

Ja lopuksi, väkivaltarikollisuus ei ole Etelä-Afrikassa paheneva ongelma, vaan tilastot ovat ovat muuttumassa parempaan suuntaan. Nykyisin tilastojen mukaan Etelä-Afrikassa tapahtuu vähemmän murhia kuin 1970-luvulla apartheid-hallinnon aikana.

”Valkoiset eteläafrikkalaiset loivat maan vaurauden ja nyt maa on on luisumassa takaisin köyhyyteen, koska mustat heimoihmiset eivät osaa.”

Etelä-Afrikan Afrikan mittakaavassa mittavan vaurauden takana on maan luonnonrikkaudet: 1800-luvun puolessa välissä löydetyt timantit ja 1800-luvun lopulla Witwatersrandista löydetty kulta. Näiden resurssien vuoksi Etelä-Afrikkaan on tehty ulkomaisia investointeja enemmän kuin koko muuhun Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan yhteensä. Kaivannaisteollisuuden luomia pääomia on sittemmin investoitu myös muuhun teollisuuteen ja infrastruktuuriin.

Kaivannaisteollisuuden syntyminen ei varsinaisesti alun perin vaurastuttanut varsinkaan maan afrikaaneriväestöä vaan päin vastoin, teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena maahan syntyi merkittävä köyhien afrikaanerien väestönosa, joka ei pystynyt kilpailemaan kielitaitoisten ja koulutettujen muualta tulleiden siirtolaisten kanssa. Vuonna 1948 valtaan noussut (afrikaanerien) Kansallispuolueen yksi keskeisimmistä poliittisista tavoitteista olikin nimen omaan afrikaanerien taloudellisen aseman parantaminen. Tämä tehtiin hyvin suoraviivaisesti maan afrikkalaisten väestön kustannuksella: paremmat työpaikat ja koulutusta vaatineet tehtävät yksinkertaisesti varattiin lailla maan valkoiselle väestölle ja valtion virastojen ja laitosten palkkauksessa suosittiin räikesti nimen omaan afrikaanereita muiden väestöryhmien kustannuksella. Suur-apartheid järjestelmänä takasi halvan mustan työvoiman saatavuuden kaivoksiin, koska afrikkalaisväestö pakkosiirrettiin elinkelvottomiin bandustaneihin, jolloin ainoaksi elannon hankkimisen ratkaisuksi jäi siirtotyöläisyys kaivosteollisuudessa. Mustien järjestäytyminen ammattiyhdistyksiin oli pitkään lailla kiellettyä. Toisin sanoen, apartheid-järjestelmä oli keskeisiltä osin makroekonominen kokeilu, jonka avulla halvan mustan työvoiman tuottama lisäarvo kanavoitiin maan valkoisen väestön vauraudeksi.Esimerkiksi, vuosien 1911-1971 välisenä aikana maan valkoisten kaivostyöläisten ostovoima kaksinkertaistui samalla kuin mustien työläisten ostovoima pieneni.  Ei ihme, että valkoisen väestön taloudellinen asema parani huomattavasti.

Keskeisessä asemassa tässä kehityksessä oli myös maan koulutuspolitiikka.  Valkoisen Etelä-Afrikan koulut olivat länsimaista tasoa ja koulutus niissä oli ilmaista ja pakollista. Mustien kouluista 30 %:ssa ei ollut sähköä, 25 %:sta puuttui vesijohto ja vain puolessa oli viemäröinti. Kolmasosa mustien koulujen opettajista oli epäpäteviä. Mustille, intialaisille ja värillisille koulutus myös maksoi eikä se ollut pakollista. Kun puoli vuosisataa on tietoisesti koulutettu yhtä kansanryhmää ja tarkoituksellisesti jätetty maan valtaväestö kouluttamatta ei ole yllättävää, että koulutus ja varallisuus on epätasaisesti jakautunutta.

”Etelä-Afrikka olisi pitänyt jakaa mustien ja valkoisten erillisiin valtioihin

Tämä oli lähtökohtaisesti afrikaanerinationalistien luoman suur-apartheidin keskeisin ajatus. Tämä on siis käytännössä se sama ajatus, josta de Klerkin hallinto 90-luopui sen täydellisen epäonnistumisen vuoksi. Volkstaat-hankkeessa useita erittäin suuria ongelmia, joista ihan ensimmäinen on se, etteivät valkoiset ole enemmistönä missään Etelä-Afrikan provinssissa puhumattakaan siitä, että ajatus, että alle 10 % väestöstä varattaisiin Etelä-Afrikan alueesta noin puolet tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta ajatukselta.

Kun blogissakin kirjoitin:

”..ongelman ytimessä ei kuitenkaan varsinaisesti ole tahallinen rasismi vaan se, ettei ymmärretä rasismin historiallista olemusta. Harvoin tämä on niin ilmiselvää, kuin tilanteessa, jossa apartheidin jälkeisen Etelä-Afrikan ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi apartheidia. Että terkkuja vain nimimerkki “kriittinen_ajattelija”.”

tarkoitin juuri tätä. Rodullistavat selitykset Etelä-Afrikan haasteisiin pohjautuvat ymmärtämättömyyteen rasismin, tässä tapauksessa apartheid-järjestelmän, historiallisesta kontekstista.  Kun yli sadan vuoden ajan hallinnon keskeinen politiikka on perustunut pienen vähemmistön taloudellisten, kulttuuristen ja poliittisten (etu)oikeuksien puolustamiseen maan valtaväestön kustannuksella, on jotenkin irvokasta, että Soweton slummeja perustellaan maan valtaväestön kulttuurilla tai rotuluonteella.

Etelä-Afrikka on kehitysmaa, jolla on valtavat haasteet ennen kaikkea taloudellisen hyvinvoinnin tasaisemman jakautumisen edistämisessä ja apartheid-järjestelmän aiheuttamien sosiaalisten, taloudellisten ja yhteisöllisten tuhojen korjaamisessa. Siksi minusta on jotenkin erityisen hätkähdyttävää, että 2010-luvun Suomessa maan tilannetta edelleen esimerkiksi täällä analysoidaan lähes identtisin sanankääntein kuin Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän luoneet pääministerit Johannes Gerhardus Strijdom ja Henrik Verwoerd.

Lähteitä:

  • Alan Hirsch: ”1. The economic legacy of apartheid”, Season of Hope – Economic Reform under Mandela and Mbeki.
  • Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa – The Rise and Fall of Apartheid

Bob, Morgan ja heimo-hulaväki – rasismista Hommaforumilla

Hommaforumilla on ollut kiireistä. On pitänyt viime viikkoina hartiavoimin todistella, ettei rasismia ole olemassakaan, tai jos onkin, sen uhrina on ennen kaikkea valkoiset kokolihaa syövät heteromiehet. Ja vielä, jos olisikin niin, että joku muu kuin eurooppalaista alkuperää oleva ihminen joskus olisi joutunut rasististen asenteiden tai tekojen kohteeksi, mitä ei varmastikaan todistettavasti ole koskaan tapahtunut, siitä ei ainakaan pitäisi puhua. Valkoinen kokolihaa syövä heteromies voi nähkääs siitä harmistua ja se se vasta pahentaakin sitä rasismia (mitä ei ole olemassa).

Ensimmäiseksi vatsanväänteitä aiheutti laulaja-lauluntekijä Bob Dylanin Helsingin Sanomissa siteerattu Rolling Stone-lehdelle antama haastattelu, jossa Bob-setä erehtyi sanomaan:

Bob Dylanin mukaan orjuuden häpeämerkki, stigma, painaa yhä Yhdysvaltoja. Siitä on vaikea päästä eroon koska maa ”luotiin orjien varaan”.

”Ihmiset ovat kiinni toistensa kurkussa vain koska ovat erivärisiä”, Dylan sanoo kotimaastaan musiikkilehti The Rolling Stonen kansikuvahaastattelussa. ”Sellainen jarruttaisi minkä tahansa kansakunnan kehitystä”, hän lisää.

Tämä oli luonnollisesti osoitus yhdysvaltalaisten tarpeettomasta itseruoskinnasta, koska lukuunottamatta ”jotain vuorille linnoittautuneita White Power -hörhölahkoja, niin kukakohan siellä jenkeissä on kenen kurkussa kiinni vain ihonvärin takia”, Bob todettiin ”vanhaksi seniiliksi typerykseksi” ja haluttiin muistuttaa, että orjien pidon keksivät ennen kaikkea afrikkalaiset. Ongelma korjautuisi  kuljettamalla ”kaikki Amerikan mustat Liberiaan”. Mutta eihän Dylanilta oikeastaan voinut muuta odottaakaan, koska ” juutalainen on juutalainen”.

Onneksi eivät olleet nähneet koomikko Loius CK:n haastattelua Jay Lenon ohjelmassa, meteli olisi ollut korvia huumaava.

Muutaman päivän päästä Ma­ryan Ab­dul­ka­rim erehtyi kertomaan Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomessakin esiintyy rasismia ja että meillä on esimerkiksi historiallisesti kohdeltu  saamelaisia ja romaneja varsin huonosti. Tämä oli ilmeisesti sellainen loukkaus koko Suomea kohtaan, että Abdulkarim oltiin valmis passittamaan välittömästi takaisin Somaliaan, kun ei ymmärtänyt olla kiitollinen ja hiljaa. ”Kaapuämmän” henkilökohtaiset kokemukset arkipäivän rasismista kuitattiin valheiksi:

Näiden tarinat rasistisista huutelijoista muuttuvat päivä päivältä hullummiksi. Nyt huutelija on jo ikäihminen ja vieläpä selvinpäin. En itseasiassa usko sanaakaan kaapuämmän kertomuksesta, kasvoihin sylkeminen ei yksinkertaisesti kuulu valkoihoisten tapoihin. Toisin kuin tietyillä kamelia muistuttavat eläimillä ja joillain etelän kulttuureilla.

Lisäksi poliisikin taitaa olla rasisti! Luulisi että ottaisi kasvoihin sylkemisen vakavasti, jopa törkeä pahoinpitely jos sylkijällä on esim. HIV? Saatan olla väärässäkin.

Kukkua täynnä koko ämmä…

ja sitäpaitsi haastattelun tehnyt Ann-Mari Huhtanen oli ”Hyysärin mamu-coach”, joka ylläpiti ”itseinhossa piehtaroinnin MM-kisoja”. On lisäksi hyvä muistaa, että ”kyllä minäkin rinnastan somalit romaneihin, samanlaisia piirteitä on molemmilla kansanryhmillä…”

Ja lopulta, uutinen Nelson Mandelan kuolemasta. Jo pidempään jatkunut ketju Mandelan jälkeisen Etelä-Afrikan kohtalosta aktivoitui. Ketjussa ennustetaan muun muassa välitöntä valkoisten joukkomurhaa, maan muuttumista ”Keeneristaniksi” ja todetaan, että ”Apartheid oli parempi sekä mustille että (eritoten) valkoisille, kuin nykyinen E-A:n järjestelmä”. Nimimerkki ”kriittinen_ajattelija” myös katsoi, että nykymuotoisen Etelä-Afrikan sijaan olisi ollut parempi ajatus jakaa maa ”maa kahtia, toinen puoli mustille ja toinen puoli valkoisille, intialaisille ym.” (ilmeisesti lainkaan ymmärtämättä, että tämä oli juuri epäonnistuneen suurapartheidin keskeinen sisältö). Ja vielä,  ”Nukke-Mandelan tärkeimmät kumppanit eivät suinkaan olleet mustia, vaan kommunisteja juutalaisia”.

Nimimerkki ”elukka” kiteytti lopulta Etelä-Afrikan ongelmat seuraavasti:

Valkoiset yleensäkin loivat vaurauden sinne. Kulttuurimarxilaiset löysivät täysin perusteltuja sortoja ettei tarvitse keksiä niitä kulttuurimarxismin tavoin (vähän niinku Hermafrodiittien aborttioikeudet).

Vaikka buurit olivat alistavia ja käyttäytyivät huonosti mustia kohtaan, siinä oli sellainen hienostunut ero, että mustien heimokäyttäytyminen, hommassa tuttu laajempi seksuaalikäsitys oli buureille tuttua ja se elukkamainen käytös piti suitsia tai muuten ei olisi Etelä Afrikka vaan olisi kaaos. (Does the Zimbabwe ring any bell) Buurien rasismi oli pienempi paha kuin mustien rasismi, raiskaukset ja massamurhat.

Mandela oli hieno ja rakastava mies, mutta hänen menetelmänsä ei toimi.

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta heimo-hula-hula väki täytyy koulia ensin vapauden ja VASTUUN tuntemiseen, jota osa heistä ei vieläkään osaa. Etelä Afrikka etenee mustan rasismin, kaaoksen myötä anarkistisemaksi banaanitasavallaksi. Valkoiset kokevat todella julmia joukkosurmia, kuten myös mustat, toisten mustien kädestä.

Hommaforumilla toistuvasti esitetty ratkaisu rasismin ongelmaan on ajatus siitä, että rasismista puhuminen vain pahentaa ongelmaa ja rasismi jotenkin oletettavasti poistuisi jos asiasta ei enää keskusteltaisi. Ajatus on minusta perin erikoinen. Kuinka moni arvelisi, että lähisuhdeväkivalta lakkaa sitten, kun vaimoaan hakkaavista miehistä (tai miestään hakkaavista vaimoista) ei enää julkisesti keskustella? Toistuvasti tämän ajatuksen tueksi (esim. [1]) lainataan yhdysvaltalaista näyttelijää Morgan Freemania:

Freemanin ajatuksen ydinsisältö ei kuitenkaan ollut se, että rasismi poistuisi sillä ettei rasismista puhuta vaan se, ettei maailmaa yritetä tulkita etnisten ja rodullisten silmälasien läpi.  Jos yksilöitä arvioidaan ennen kaikkea yksilöinä, eikä ”rotunsa” tai ”etnisyytensä” edustajina rasismi on lähtökohtaisesti mahdotonta. Ja tässä nimenomaan hommaforumilaiset epäonnistuvat järjestelmällisesti aivan spektaakkelimaisella tavalla.

Kaikkien yllä olevien keskustelujen päänäkökulma oli nimenomaan rodullistava ja siten rasistinen: oli kyseessä sitten Bob Dylanin juutalaisuus tai afrikkalais-amerikkalaisten palauttaminen Liberiaa, näkemys siitä, miten Ab­dul­ka­riminin pitäisi somalialaisena maahanmuuttajana käyttäytyä ja mitä sanoa tai miten Etelä-Afrikan historia ja yhteiskunta selittyy valkoisten työteliäisyydellä ja  ”heimo-hula-hulaväen” vastuuttomuudella. Hommaforumin edustaman ”maahanmuuttokriittisyyden” erottaminen ei-rasistiseksi yhteiskuntakritiikiksi on siksi mahdotonta – keskustelussa koko maailma jakautuu etnisesti ja rodullisesti ”meihin” ja ”toisiin” tavalla, joka on hierarkisoiva ja erotteleva.  Ei ihme, että koko rasismin olemassaolo halutaan niin kiihkeästi kieltää.

Eivätkä hommalaiset suinkaan ole yksin tämän ongelman kanssa. New Yorker Magazinessa Mandelan kuoleman jälkeen Jonathan Chait analysoi syitä yhdysvaltalaisten konservatiivien Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon tukemiseen 70- ja 80-luvuilla. Chaitin mukaan:

Over the last century, the conservative line on racial questions has undergone a constant flux in its particulars. The distinguishing element of conservative thinking on race is the belief that, at any given moment, the balance of actual or threatened power is arrayed against whites. The conservative line often concedes that whites may have sinned against blacks in the past, and may even continue to do so, but that at the present moment the risk lies in taking things too far in the opposite direction.

Chaitin mukaan ongelman ytimessä ei kuitenkaan varsinaisesti ole tahallinen rasismi vaan se, ettei ymmärretä rasismin historiallista olemusta. Harvoin tämä on niin ilmiselvää, kuin tilanteessa, jossa apartheidin jälkeisen Etelä-Afrikan ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi apartheidia. Että terkkuja vain nimimerkki ”kriittinen_ajattelija”.

Suomalaisuuden bantustan

Taannoisessa Facebook-keskustelussa Martti Tulenheimo kommentoi osuvasti, että monokulturismissa on kyse globaalista apartheid-aatteesta. Havainto oli vielä tarkkanäköisempi kuin ensi silmäyksellä vaikuttaisi. Apartheid tarkottaa suomeksi sanan mukaisesti (kansojen) ”erillisyyttä” – juuri tähän myös nouseva uusetnonationalistinen poliittinen liike pyrkii.

Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän rakensi maata vuosien 1948-94 välisenä aikana hallinnut Kansallispuolue, jonka aatteellinen perusta oli afrikaanerinationalismi. Afrikaanerinationalismi syntyi Etelä-Afrikassa 1800-luvulla eurooppalaisten nationalististen mallien mukaan ja sen muotoutumiseen vaikutti erityisesti hollantilaisen uuskalvinistiteologi Abraham Kuyperin näkemykset.  Kuyperin mukaan Jumala on luonut erilaisia kansoja ja muita luomakunnan ”piirejä”, joilla kaikilla oli omat itsenäiset kohtalonsa ja oikeus olemassaoloon toisistaan erillisinä. Afrikaanerien muodostama kansakunta, volk,  oli ”valittu kansa” joka  yhdisti maan valkoihoisen afrikaansia puhuneen väestön. Afrikaanerien mytologisoitu historia kuvattiin brittien aiheuttaman Suuren vaelluksen ja buurisotien kaltaisten tapahtumien  jatkuvana kärsimysnäytelmänä. Afrikaanerinationalismin suhtautuminen ulkomaailmaan ja sen ilmiöihin kuten modernismiin, liberalismiin ja valistusaatteesen oli torjuva.

Etelä-Afrikan mustien "kotimaat" eli bantustanit

Afrikaanerit olivat Etelä-Afrikassa keskimäärin heikommassa taloudellisessa asemassa kuin Isosta-Britanniasta muuttaneet englanninkieliset siirtolaiset. Kansallispuolueen kannattajakunnan ytimen muodostivatkin afrikaaneripienviljelijät ja -teollisuustyöläiset, jotka katsoivat tulleensa taloudellisesti syrjityiksi. Keskeisiä poliittisia kysymyksiä puolueen politiikassa oli pääasiassa afrikaanereista muodostuneen ”köyhien valkoisten” luokan edistäminen ja se liitettiin elimellisesti rotuerottelupolitiikaan. Myös maan afrikkalainen enemmistö koettiin ”mustaksi vaaraksi” (Swart gewar), joka uhkasi volkin olemassaoloa ja aiheutti ”etnistä sekamelskaa” (mengelmoes).

Kuyperilainen erillisten, itsenäisten ja sekoittumattomien kansojen ja kulttuurien ajatus laitettiin toimeen käytännön politiikassa pääministeri Hendrik Verwoerdin kaudella suur-apartheidiksi nimitetyn massiivisen sosioekonominen ohjelman kautta. Suur-apartheidissa koko Etelä-Afrikka jaettiin alueisiin, joissa kussakin saattoi asua vain yhden etnisen ryhmän jäseniä. Maan jokaiselle mustalle etnisille ryhmille perustettiin oma ”kotimaa”, joita nimitettiin bantustaneiksi. Vallanpitäjien lopullisena tavoitteena oli siirtää maan musta väestö lopulta näiden uusien valtioiden kansalaisiksi. Verwoerdin mukaan mustien ”ei tulisi haluta integroitua eurooppalaisen yhteisön elämään, vaan ymmärtää, että hänen omassa yhteisössään kaikki ovet ovat avoinna”. Etelä-Afrikan kalvinistiset kirkot loivat apartheidille teologisen oikeutuksen. Erään kalvinistiteologin mukaan:

Erottelupolitiikka, jota afrikaaneri ja hänen kirkkonsa ajavat, on kirkon pyhä kutsumus niiden tuhansien kaupungeissa asuvien köyhien valkoisten auttamiseksi, jotka ovat häviämässä kamppailua nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Erottelu tulee myös johtamaan erillisten terveiden kaupunkien syntymiseen ei-valkoisille, joissa he voivat kehittyä omalla tavallaan, luoda omat instituutionsa ja myöhemmin hallita itseään valkoisten suojeluksessa.

Suomessa viime vuosina erityisesti perussuomalaiset ovat nousseet vastustamaan ”monikulttuurisuusideologiaa” ja pyrkineet asettamaan vastakkain ”aidon” ja ”luonnollisen” kansallisen identiteetin ja eliitin ajaman monikulttuurisuuden, joka on ”kaupallisuuden ehdoilla toimiva, ylikansallinen monokulttuuri”. Perusuomalaisten viimeisimmässä eduskuntavaaliohjelmassa on kohtia, jotka voisivat aivan hyvin olla apartheid-ideologien kirjoittamia:

Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.

Kuten afrikaanerinationalismissa, perussuomalaisten ohjelmassa korostetaan suomalaisten mytologisoidun historian ja kulttuurin ainutkertaisuutta (”Historiantunneilla on korostettava suomalaista ihmettä, kuinka köyhätä ja syrjäisestä maasta nousi koko maailman tunnustama edistyksen ja vaurauden kansakunta – vieläpä ilman suuria luonnonrikkauksia”) ja korostetaan kansan yhtenäisyyttä ja kansallisen identiteetin tärkeyttä. Kuten Etelä-Afrikassa, tämän kulttuurin ylläpitämisestä tehdään myös poliittinen projekti (”Kulttuuristamme on huolehdittava poliittisin keinoin”).

Afrikaanerit kokivat itsensä uhatuksi  maan englanninkielisen taloudellisen eliitin ja mustan enemmistön puristuksessa. Perussuomalaisten ajattelussa vastaavan suomalaisuutta ja suomalaisten suvereniteettia uhkaavan pihtiliikeen muodostavat ”vasemmisto-liberaali poliittinen eliitti” ja toisaalta vieraista kulttuureista tulleet maahanmuuttajat. Poliittinen eliitti on heidän mukaansa ”kaventanut kansanvaltaisia päätöksentekorakenteita” ja ”edistänyt harvainvaltaisia pyrkimyksiä”. Toisaalta, maahanmuuttajat pyrkivät sopeuttamaan kantaväestöä omiin tapoihinsa, ovat taloudellinen rasite veronmaksajille, ghettouttavat kaupunkien lähiöitä ja tuovat mukanaan lähtömaidensa ongelmat. Maahanmuutosto ja ihmisten liikkuvuudesta pelätään ”muodostavan pysyvä ilmiö” – aivan kuin yksilöt ja jopa kokonaiset kansat eivät olisi ihmiskunnan historiassa aina siirtyneet alueilta toisille. Radikaalimassa maahanmuuttokriittisessä ajattelussa maahanmuuttajien luoma uhka on viety vielä pitemmälle: erityisesti Lähi-idästä tulleet maahanmuuttajat pyrkivät islamilaistamaan Euroopan ja luomaan šari’a-lakia noudattavan ”Eurabian”.

Afrikaanerinationalimin ja suomalaisen uusnationalismin yhteiset piirteet eivät tietenkään tarkoita sitä, että esimerkiksi perusuomalaisten tavoitteena olisi luoda Suomesta apartheid-Etelä-Afrikan kaltainen segregoitu yhteiskunta, jossa etnisten ryhmien suhteet hierarkisoitaisiin lainsäädännöllä. Molemmat vain nousevat samasta eurooppalaisesta etnonationalismin perinteestä. Etelä-Afrikan historiallisesta tilanteesta ja demografisista suhteista johtuen tämä aatemaailma siellä johti  apartheidin syntymiseen, suomalaisen uusnationalismin tavoite näyttää pikemminkin olevan käpertyminen sisäänpäin suomalaisen kulttuurin ulkomuseoon Kalevalan, Gallen-Kallelan, Edelfeltin ja Sibeliuksen äärelle. Luoda Suomesta suomalaisuuden bantustan, jossa omaa kansallista kulttuuria vaalitaan muusta maailmasta erillään kansan itsenäiseen kohtaloon luottaen. Vaaliohjelman sanoin:

Perussuomalaisten mielestä on huolestuttavaa, mikäli me emme osaa löytää uusia ratkaisuja ajan haasteisiin maamme rajojen sisäpuolelta, vaan haemme niitä ensisijaisesti maamme rajojen ja kulttuurirajojemme ulkopuolelta..

Mikään kulttuuri ei kuitenkaan todellisuudessa elä tai kehity tyhjiössä.  Toisin kuin apartheidin luojat kuvittelivat, Etelä-Afrikan kulttuurin ainutkertaisuus ja arvo on siinä, että maassa on kymmeniä kieliä, kansallisuuksia ja osakulttuureita, jotka yhdessä, toisiinsa vaikuttaen luovat ainutkertaisen kokonaisuuden – Desmond Tutun Sateenkaarivaltioksi nimittämän monietnisen ja -kulttuurisen yhteisön, jonka kansallislaulussa käytetään viittä kieltä ja yhdistetään xhosankielinen virsi Nkosi Sikelel’ iAfrika aikaisempaan afrikaansinkieliseen kansallislauluun Die Stem van Suid Afrika. Meillä suomalaisillakaan ei ole oman itsemme vuoksi varaa sulkeutua omaan henkiseen bantustaniimme.

Kirjallisuutta:

  • Moodie, T. Dunbar: The rise of Afrikanerdom: Power, apartheid, and the Afrikaner civil religion. University of California Press, 1975.
  • Gilliomee, Henry: The Afrikaners: Biography of a People. University of Virginia Press, 2003

P.s. Artikkelin alkuosassa lainataan osia  Wikipedian artikkeleista Afrikaanerinationalismi ja Apartheid. Molemmat ovat pääasiassa tämän blogin kirjoittajan kirjoittamia, joten tekijänoikeuksia ei ole rikottu.