Maahanmuutto taloudellisen kasvun moottoriksi

Pääkaupunkiseudun työikäisestä väestöstä kasvava osuus on maahanmuuttajia, joiden työllistyminen on kantaväestöä vaikeampaa. Helsinki tarvitsee uutta aktiivisempaa otetta maahanmuuttajien työllistymisen edistämiseen.

Kaupungin tulee luoda uusia kotouttamisohjelmia yhteistyössä erilaisten oppilaitosten ja yritysten kanssa, jotka yhdistävät joustavasti kieli- ja kulttuurikoulutusta, työssäoppimista ja olemassa olevan osaamisen tunnistamiseen. Edelleen Suomeen muuttavat joutuvat usein odottamaan kielikoulutukseen pääsemistä kuukausia tai jopa vuosia, mikä on valtavaa inhimillisen potentiaalin hukkaan heittämistä ja kansantaloudellisesti typerää. 

Kaikki vastuulliset tahot tunnustavat, että tulevina vuosikymmeninä maan talous tulee tarvitsemaan lisääntyvässä määrin työperäistä maahanmuuttoa. Samaan aikaan jo täällä vuosia asuneiden ulkomaalaisten työllistyminen on tehty kohtuuttoman vaikeaksi. Pääkaupunkiseudun kuntien pitää yhdessä valtiovallan kanssa pystyä kehittämään uusia malleja, jossa esimerkiksi jo täällä asuvat turvapaikanhakijat, jotka opiskelevat tai työskennelleet saisivat helpommin työ- ja opiskeluperusteisia oleskelulupia. 

Viime vuosina Helsinkiin on muodostunut yksi maailman vetovoimaisimmista start up -ekosysteemeistä, jonka yhteenlasketuksi arvoksi arvioidaan jo 4,5 miljardia euroa ja joka on saanut yli 400 miljoonaa euroa varhaisen vaiheen rahoitusta. Huipputeknologian piirissä toimivat start up -yritykset tarvitsevat kansainvälisiä huippuammattilaisia. 

Suomella ja Helsingillä on monia vetovoimatekijöitä näiden huippuammattilaisten houkuttelemiseksi alueelle, mutta kaupunki tarvitsee aktiivisempaa otetta näiden paketoimisessa ja tuotteistamisessa potentiaalisille muuttajille. Yhdessä kasvuyritysten kanssa suunniteltu muuttajien yksilöllisiin tarpeisiin räätälöity kokonaisuus, jossa lasten koulut ja päiväkodit, kielikoulutus ja muut palvelut olisi yhdistetty muuttamisen kynnystä laskevaksi henkilökohtaiseksi palveluksi tekisi kaupungista entistä kilpailukykyisemmän kansainvälisessä kilpailussa eri alojen huippuammattilaista.

Pidä blogia WordPress.comissa.
%d bloggaajaa tykkää tästä: