Kuntavaalit 2017

Lasten ja nuorten liikuntaa

Jokainen lapsi ansaitsee kiinnostavan ja innostavan liikuntaharrastuksen vanhempien varallisuudesta, asuinpaikasta ja harrastuneisuudesta riippumatta. Viime vuosina tämä on muuttunut aiempaa vaikeammaksi, koska monien liikuntaharrastusten kustannukset ovat nousseet harjoittelun tavoitteellistumisen ja ammattimaistumisen myötä pienempituloisten perheiden tavoittamattomiin. Myös rankka kilpaurheiluun tähtäävä harjoittelu saa monet nuoret, jotka haluaisivat vain pitää hauskaa ja höntsätä, lopettamaan

Ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveystyötä

Sote-keskustelu on jumiutunut vain rakenteista ja organisaatiomalleista kouhkaamiseen, ja itse sisältö – ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen – on jäänyt liian vähälle huomiolle. Aktiivinen ennaltaehkäisy vanhusten hoidossa voi tuottaa valtakunnallisesti satojen miljoonien eurojen säästöjä hoito- ja laitoshoidon kustannuksista. Säästöjen lisäksi vanhusten elämänlaatu ja mahdollisuus elää kotona pidempään paranee. Hyvänä esimerkkinä

Tehokasta kotoutusta

Jalkapallo on maailman yleisin kieli. Sen avulla vastikään maahan saapunut turvapaikanhakija tai muu maahanmuuttaja voi luoda ensimmäiset kosketukset kantaväestöön ja suomalaiseen kulttuuriin vaikka yhteistä puhuttua kieltä ei vielä olisikaan. Rasismi ja muukalaisvastaisuus eivät ole vain yksilötason ongelmia. Ne vahingoittavat Helsingin mainetta, vähentävät kaupungin vetovoimaa matkailukohteena ja vaikeuttavat alueen kilpailukyvylle välttämätöntä

Kaupunkisuunnittelulla terveempi Helsinki

Maailman arvostetuimpiin lääketieteellisiin aikakausilehtiin kuuluvan Lancetin julkaiseman tutkimuksen mukaan tärkein kaupunkilaisia liikkeelle houkutteleva tekijä on hyvä kaupunkisuunnittelu. Liikkumaan houkuttelevissa kaupungeissa ihmiset liikkuivat huomattavasti enemmän kuin kaupungeissa, jotka eivät houkutelleet liikkumaan.   Viimeisten vuosikymmenien aikana on väestön energian- ja rasvansaanti vähentynyt ja vapaa-ajanliikunta lisääntynyt, mutta samanaikaisesti työ- ja arkiliikunta ovat vähentyneet

Liikuntatiloja kasvavalle kaupungille

Liikunta tarvitsee tiloja ja muita fasiliteetteja. Vuosaaren uusien asuinalueiden rakentaminen aloitettiin 1990-luvulla, ja vasta aivan viime vuosina, parikymmentä  vuotta asuinalueen valmistumisen jälkeen, sinne suunnitellut liikuntapaikat valmistuivat. Helsingin säästölinjan vuoksi ovat kaupungin liikuntaviraston  investointimäärärahat puolessa vuosikymmenessä pienentyneet kolmanneksen. Nykyisellä määrärahatasolla uusien liikuntapaikkojen rakentaminen kasvavaan kaupunkiin on mahdotonta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei

Parempia sähköisiä palveluja

Helsinkiin pitää luoda uusia sähköisiä palveluja, jotka auttavat ja helpottavat ihmisten työelämää ja arkea ja jossa tietotekniikka on valjastettu palvelemaan ihmistä eikä päinvastoin. Järjestelmiä tulee luoda käyttäjiä kuunnellen ja käyttäjiä varten niin, että palvelut ovat helppokäyttöisiä ja ratkaisevat ihmisten todellisia arkielämän ongelmia.   Lähtökohtaisesti hyvä tietojärjestelmä voidaan pilata käyttökelvottomaksi, jos

Pidä blogia WordPress.comissa.