Niksi-Pirkka esittää: Miten pilata hyvä idea huonolla toteutuksella

Täytin keväällä pyöreitä vuosia. Hyvän keski-iän kriisissä piehtaroinnin keskeytti Helsingin kaupungilta tullut alla oleva ystävällinen kirje. Olisi aika kartoittaa elintapoja ja terveydentilaa, senkin setämies. Että ”kundit kondikseen” vaan.

af62a59c-edef-497f-b063-76ddfa10619e

Sinänsä tässä ollaan nyt todella oikealla asialla. Terveyserot eri väestöryhmien välillä ovat Suomessa OECD:n huippua ja erityisen rankasti tämä kohtelee miehiä, jotka elävät keskimäärin seitsemän vuotta vähemmän kuin naiset. Riskiryhmiin kuuluvien miesten seulonta ja ohjaaminen ennaltaehkäisevän hoidon piiriin onkin erittäin hyödyllinen toimenpide.

Aikaisemmin Helsingissä kutsuttiin kaikki 40 vuotta täyttäneet miehet henkilökohtaiselle lääkärikäynnille terveyskeskukseen. Tämä vei valtavan määrän resursseja ja maksoi rahaa, vaikka ei-tupakoivan, alkoholia maltillisesti käyttävän ja aktiivisesti liikkuvan nelikymppisen, jolla ei ole tiedettyjä terveydellisiä riskitekijöitä ei oikeastaan lääkärikäyntiä tarvinnut.  Sitten joku sai ilmeisesti sosiaali- ja terveysvirastossa neronleimauksen: sähköisellä kyselyllä voitaisiin seuloa riskiryhmiin kuuluvat miehet ja kutsua sitten vain nämä laboratoriotesteihin ja lääkärille. Kaikkien osapuolien aikaa ja rahaa säästyy ilman, että oletettava lopputulos huononee. Suomalainen lääkäriseura Duodecim oli vielä rakentanut tätä tarkoitusta varten valmiin Terveysvalmennus-sovelluksen joka oli helppo ottaa käyttöön, ei tarvinnut edes omaa tietojärjestelmää lähteä rakentamaan. Mahtavuutta.

Sitten varsinaiset ongelmat kuitenkin  alkoivat. Katsokaapa miten näppärää tämän palvelun käyttöönotto oli. Yllä olevan kirjeen ohjeita noudattaen päästiin tällaiseen käyttökokemukseen:

Screen Shot 2016-06-16 at 13.28.07.png
Ensimmäisen mentiin sähköiseen asiointiin. So far so good.
Screen Shot 2016-06-16 at 13.28.22
Sitten kirjaudutaan vahvaa tunnistusta käyttäen palveluun. Käytän nyt mobiilivarmennetta, koska se on näppärämpi kuin pankkitunnukset.

 

Screen Shot 2016-06-16 at 13.28.58.png
Puhelimeen tulee tunnistautumispyyntö ja sitten päästään eteenpäin.
Screen Shot 2016-06-16 at 13.29.28.png
Nyt ollaan päästy sisään Helsingin kaupungin sähköiseen asiointiin. Sitten pitää etsiä tuolta oikeasta valikosta ”Terveydenhuollon lomakkeet”.
Screen Shot 2016-06-16 at 13.30.17.png
Sitten jos oikein tarkaan tihrustaa, niin huomaa että tuolla taulukon alapuolella on ”linkkipalveluun”, jota pitää osata klikata.

 

Screen Shot 2016-06-16 at 13.31.10.png
Ja kappas, nyt päädyttiinkin jonnekin ihan muualle. Ohjeiden mukaan pitää valita varmaan tuo ”aloita käyttö” ja… ööh?
Screen Shot 2016-06-16 at 13.31.32.png
..tehdä käyttäjätunnukset? Mitä ihmettä, johan niiden pitäisi tietää kuka minä olen kun olen jo kerran vahvasti tunnistautunut. No luodaan nyt perhana sitten.
Screen Shot 2016-06-16 at 13.32.09
Jee, mä pääsin nyt vihdoin täyttämään tätä seulontalomaketta. Kiitos ${DEITY}.

Käyttökokemuksen kannalta on täysin käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta, että yhden lomakkeen täyttämistä varten pitää käydä läpi kymmenen vaiheinen tietotekninen agilityrata. Ainoa järjellinen selitys, minkä itse olen tälle käyttäjäkukkaselle keksinyt on se, ettei hankintaa tehtäessä kukaan ollut sosiaali- ja terveysvirastossa miettinyt miten Duodecim-seuralta hankittu palvelu aiotaan integroida osaksi kaupungin sähköistä asiointia. Kun hankinta oli jo tehty, jouduttiin rakentamaan yllä kuvatun kaltainen purkkaa ja paukkulankaa -viritys, joka todennäköisesti vain puhtaan kiukun ja verenpaineen nousun myötä lyhensi odotettavissa olevaa elinikääni puolisen vuotta.

Sosiaali- ja terveysvirastolta pitäisi kysyä tämän palvelun käyttäjätilastoja. Kuinka moni kirjeen saanut kirjautuu oikeasti palveluun ja kuinka moni näistä onnistuu räpiköimään tämän viidakon läpi maalin ja oikeasti käy seulan läpi. En usko että kovin moni. Siksi harmituksen ja ajanhukan lisäksi tällaisten julkisten palvelujen tuottamisella aiheutetaan vakavampiakin ongelmia. Nelikymppisten miesten seulonnalla on tavoitteena tavoittaa juuri sellaisia keski-ikäisiä miehiä, joiden motivaatio tai kyky oman terveyden ylläpitämiseen esimerkiksi elämänhallinnallisten ongelmien vuoksi  on heikentynyt. Tekemällä jo seulonnan aloittaminen näin kertakaikkisen monimutkaiseksi ja vaikeaksi on varmaa, että suuri osa tästä kohderyhmästä ei jaksa, viitsi, kykene tai osaa koskaan edes aloittamaan lomakkeen täyttämistä. Näin he eivät koskaan jää seulaan kiinni, eivät koskaan tule kutsutuiksi terveyskeskukseen ja eliniänodotetta ja elämänlaatua parantavat toimenpiteet jäävät tekemättä – ja vuosikymmen päästä hoidetaan korkean verenpaineen aiheuttamia sydänkohtauksia tai aivohalvauksia. Huono käytettävyys maksaa elinvuosia ja pahimmillaan ihmishenkiä.

P.S. Terveysvalmennuksen mukaan en ole ihan lähivuosina kuolemassa käsiin, joten joudutte todennäköisesti kärsimään läsnäoloani todellisuuden tällä tasolla vielä tovin.

Poppamiehet ja julkinen terveydenhoito

Zulujen inyang suosittelee säännöllistä esi-isien konsultointia luontevana osana oman terveytesi tarkkailua
Kuva: Wellcome Library, London. CC BY 4.0

Duodecim-lehdessä julkaistiin viime vuonna patologian emeritusprofessori Eero Sakselan kirjoitus ”PSA-testi, markkinavetoisen medisiinan kauhukakara” miesten eturauhassyövän seulontaan käytetyn psa-testin tehokkuudesta ja ongelmista. Artikkelissa Saksela kertoi miten lääketeollisuuden markkinoinnin ja lobbauksen myötävaikutuksella eturauhassyövän seulontatestauksesta tuli Yhdysvaltain kaikkien aikojen mittavin seulontaohjelma, jonka seurauksena ylidiagnostiikkaan, turhiin hoitoihin ja kuolemiin on 30 vuoden aikana käytetty 240 miljardia dollaria rahaa.  Vuonna 2012 asiantuntijapaneli otti seulontaan kielteisen kannan ja totesi:

”Kuvitelkaamme kaksi suurta auditoriota, joista toisessa on tuhat tervettä miestä, jotka ovat käyneet läpi PSA-seulonnan sekä siihen liittyvät toimenpiteet ja toisessa samoin tuhat samanikäistä miestä, joita ei ole testattu. Kahdeksan miestä kummastakin ryhmästä tulee aikanaan kuolemaan prostatasyöpään. Siinä eturauhassyövän seulontojen tilastollinen todellisuus.” Ensimmäisen auditorion miehistä merkittävä osa on lisäksi PSA-testiä seuranneiden turhien toimenpiteiden vuoksi inkontinentteja, impotentteja ja erilaisista paikallisista komplikaatioista kärsiviä elämänlaatuvammaisia.

Siitä huolimatta, että psa-seulontatestit ovat todettu tehottomaksi tavaksi ehkäistä syöpäkuolemia ja suorastaan haitallisiksi monille ylidiagnosoiduille ihmisille, edelleen kuulee vaatimuksia niiden järjestämisestä  esimerkiksi poliitikkojen taholta [1] . Lisäksi yksityiset lääkäriasemat suosittelevat ja markkinoivat edelleen säännöllisiä psa-testejä asiakkailleen. Yksityinen syövän hoitoon ja diagnosointiin erikoistunut Docrates-sairaala muun muassa kertoo verkkosivuillaan:

Säännöllinen PSA-arvon tarkistus miehillä on luonnollinen osa omaa huolenpitoa. Yksinkertaisella veritestillä, sen asianmukaisella tulkinnalla ja vertailulla edellisiin mittaustuloksiin, saadaan luotettavaa tietoa miesten yleisimmän syövän, eturauhassyövän, mahdollisuudesta. Varhainen todentaminen mahdollistaa parantavan hoidon. Ota sinäkin PSA-testi luontevaksi osaksi oman terveytesi tarkkailua.

Jos et kuitenkaan ottaisi.

Yksityisiä lääkäripalveluja tarjoavat yritykset luonnollisesti yrittävät hankkia markkinointiponnisteluilla itselleen uusia asiakkaita ja on vaikea estää ihmisiä käyttämästä omia rahojaan mihin haluavat, oli se sitten psa-testaus, homeopaattiset ”hoidot” tai enkeliterapia.

Viime päivinä on noussut pienoinen myrsky siitä, että yksityisiltä gynekologikäynneiltä saatetaan olla poistamassa kelakorvausta. Tätä on pidetty jopa esimerkkinä Sipilän hallituksen naisvihamielisestä politiikasta, koska julkisessa terveydenhuollossa ei järjestetä säännöllisiä gynekologisia tutkimuksia vaan ihmiset ovat hakeutuneet niihin yksityislääkäreille.

Vuonna 2014 yhdysvaltalainen asiantuntijaraati julkaisi Annals of Internal Medicine -lehdessä kliiniset ohjeet, joissa todettiin:

ACP [American College of Physicians] recommends against performing screening pelvic examination in asymptomatic, nonpregnant, adult women (strong recommendation, moderate-quality evidence).

Aivan kuten psa-testin tapauksessa, myös säännöllisten gynekologisten tutkimusten tapauksessa yksityisiä palveluja tarjoavat lääkärikeskukset antavat markkinoinnissaan kuitenkin lääketieteellisen näkemyksen kanssa ristiriitaista viestiä. Esimerkiksi Lääkärikeskus Aavan mukaan:

Säännöllinen käynti gynekologin tarkastuksessa on tärkeä osa omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Parhaimmillaan oma gynekologi (naistentautien erikoislääkäri) on naisen luottolääkäri, joka auttaa, tukee ja ohjaa elämänkaaren eri vaiheissa. Tarvittaessa hänen puoleensa voi kääntyä myös muissakin kuin gynekologisissa ongelmissa.

Jollain ilveellä on tehokkaalla markkinoinnilla ja tiedottamisella saatu iso osa suomalaisista uskomaan, että naiseus on krooninen sairaus, joka vaatii säännöllistä erikoislääkäritasoista hoitoa. Tutkimus ei kuitenkaan tue tätä näkemystä.

Julkisessa terveydenhoidossa pitää toimia vastuullisesti ja käyttää yhteiset varat ja resurssit sellaiseen, joka tutkitusti parantaa ihmisten terveyttä ja elämänlaatua. Siksi emme tarjoa miehille säännöllisiä psa-seulontoja eturauhassyövän diagnosointiin. Ja siksi ei ole myöskään tarvetta käyttää julkisia varoja säännöllisten gynekologisten tutkimusten kelakorvauksiin. Ne rahat kun voidaan käyttää paljon tehokkaammin todellisessa hoidon tarpeessa olevien ihmisten palvelujen parantamiseen.

 

Puhe puoluekokouksen poliittisessa keskustelussa 6.6. 2015

puoluekokous2015Hyvät ystävät,

Vanhusten toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kotona asumisen mahdollistamiseen pitää ottaa käyttöön tutkitusti vaikuttavia toimenpiteitä ja interventioita.

Käytännön esimerkkinä:

Pelkästään HUS-piirin alueella hoidetaan vuosittain noin 1400 lonkkamurtumatapausta joiden yhteenlasketut hoitokustannukset ovat 32 miljoonaa euroa. Pääasiallisin lonkkamurtumien syntymekanismi on kaatuminen. Monille vanhuksille lonkkamurtuma on myös pysyvän laitostumisen ensimmäinen askel, koska pitkän sairaalajakson jälkeen kotikuntoiseksi kuntouttaminen ei enää onnistu.

UKK-instituutin Tampereella tekemässä suuressa kahden vuoden mittaisessa  seurantatutkimuksessa kaikille kaatumisonnettomuuksien riskiryhmään kuuluville vanhuksille tarjottiin asteittain lisääntyvää ohjattua liikuntaa ja D-vitamiinilisää.

Toimenpiteellä onnistuttiin vähentämään näiden riskiryhmään kuuluvien hoitoa vaatien kaatumavammojen määrää puoleen verrokkiryhmään verrattuna.

Aktiivisella ennaltaehkäisyllä tästä olisi siis mahdollista saada jo Uudellamaalla kymmenien ja valtakunnallisesti satojen miljoonien eurojen säästöt suorista hoito- ja laitoshoidon kustannuksista hyvin pienillä investoinneilla.  Ja säästöjen lisäksi se parantaisi vanhusten elämänlaatua ja mahdollisuuksia elää kotona pidempään.

Sote-keskustelu on liian kauan jumiutunut vain rakenteista ja organisaatiomalleista kouhkaamiseen ja itse sisältö – ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Me Vihreät olemme edistyksellinen ja innovatiivinen poliittinen liike. Meidän tehtävämme on tuoda uusia tutkitusti tehokkaita toimintamalleja suomalaiseen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan niin eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa kuin kuntien eri lautakunnissakin. Lopetetaan nykyinen ongelmien laastarointi ja panostetaan aidosti niiden ennaltaehkäisyyn.

Kansa kasvatti, sedät kertovat

Sedät eivät ole yhtä mieltä monestakaan asiasta. Sedät väittelevät verotuksesta, energiapolitiikasta, ammattiyhdistyksen roolista, kaupunkirakenteesta, turvallisuuspolitiikasta ja vaikka mistä. Siitä sedät kuitenkin ovat liikuttavan yksimielisiä, että nykyisin ei lapsia osata kasvattaa ja että sentään ennen oli kunnollista.

Read more

Laihdu, läski, laihdu!

Liiku! Laihdu! Elämänmuutos! Joka aamu puntarille!
Liiku! Laihdu! Elämänmuutos! Joka aamu puntarille!

Minusta riippumatomasta syystä meille tulee kotiin Hyvä terveys-lehti. Verrattuna muihin terveysaviiseihin se ei ole lainkaan huonompi, julkaiseehan sitä sentään Suomalainen lääkäriseura Duodecim ja toimitusneuvoston nimilistassa vilisee dosentteja, ylilääkäreitä ja professoreja. Jutut perustuvat uskottavaan, tutkittuun tieteelliseen tietoon ja pahin huuhaa on karsittu pois. Ehkäpä juuri tästä syystä lehti on myös ihan järjettömän pitkästyttävää luettavaa. Jokainen numero on lähes suora kopio edellisestä: jutuissa kehotetaan aloittamaan uusi liikuntaharrastus, liikkumaan enemmän, syömään terveellisemmin (ja vähemmän), nukkumaan tarpeeksi, käyttämään alkoholia kohtuullisesti ja lopettamaan tupakointi. Sitten pläjäytetään puolisentusinaa sivua vähärasvaisia ja -suolaisia reseptejä, tiedättekö –  sellaisia, jossa käsketään käyttämään ”vähäsuolaisia kasvisliemikuutioita”, ”kevytvispiä” ja ”kevytraejuustoa”.  Ja lopuksi edistetään estotta hyvän asian varjolla Rakell ”Raxu” Lignellin itsensä tuotteistamisprojektia ”Raxun remppa” -kolumnissa, jossa Raxu kertoo, miten kaikki edellä mainittu hoidetaan käytännössä: ”Arki alkoi mahtavimmalla tavalla: tiiviillä treeniviikolla rakkaalla Feeniks-salilla! Combattia, CXWorxia, Balancea, Crossingia, Bootcampia, GRITiä, vatsa-pakarajumppaa, venyttelyä, punttisalia… Rakastan tätä kirvelyä kropassa!!”

Vaikka Hyvä terveys-lehden julkaisijoiden tarkoitus on mitä parhain, lopputuloksesta huokuu hieman samanlainen ylimielinen syyllistämisvimma, kuin valtakunnanpiiskurilla Jari Sarasvuolla viime viikonlopun kolumnissa:

Krooniseksi yltyvä ja terveyttä uhkaava työstressi johtuu ensisijaisesti heikkoudesta. Merkittävä osa suomalaisia on yksinkertaisesti liian heikkoja fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti, jotta kulloisestakin haasteesta voisi tislata kestävää hyvinvointia…Meillä katsotaan sivusta, kun ihminen möllöttää ja mässyttää itsensä sellaiseen kuntoon, että kaikki kärsivät.

Laihdu, läski, laihdu, Raxukin laihtui jo ja kävi CXWorxissakin (mitä ikinä se onkaan).

Toisaalla, ilmeisesti läskikapinan tulitauon aikana Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin siitä, miten ylipainoinenkin voi olla terve ja suorastaan ”säpäkkä”.  Jutussa Pekka Hiltunen markkinoi uutta romaaniaan Iso, jonka päähenkilö Anni on ”hyvin fiksu, hyvin lihava ja hyvin terve” ja ongelmana on vain ”muu maailma”. Hesarin jutussa syylliset löytyivät Rytmi-baarista:

”[Koulutettu urbaani eliitti] ovat kyllä muiden erityisryhmien asemasta hyvinkin tietoisia, mutta eivät lihavien syrjinnästä. Heidän suhteensa lihavuuteen on torjuva ja tuomitseva. Ei ehkä omia kavereita kohtaan, mutta he pitävät lihavuutta suurena yhteiskunnallisena vaarana”, Hiltunen sanoo. Hipsteritkin tarkkailevat painoaan ja puhuvat indekseistä.

Suomalaisten painoindeksin kehitys 1982-2002. Lähde: Terveyskirjasto, 2013 Kustannus Oy Duodecim
Suomalaisten painoindeksin kehitys 1982-2002. Lähde: Terveyskirjasto, 2013 Kustannus Oy Duodecim

Kummassakin tapauksessa ylipaino on käsitellään viime kädessä kädessä yksilöä kohtaavana ongelma. Karkeasti: joko yksilön ongelmana on ylipaino tai sitten terveen ylipainoisen ihmisen ongelmana ennakkoluuloisten hipsterien asenteet. Kuitenkin on niin, että ylipainoepidemia on ennen kaikkea yhteiskunnallinen ja rakenteellinen ongelma.

Oleellista ei ole jarkon, pirkon tai elmerin liikakilot tai niiden sijainti, vaan se, mikä viimeisten vuosikymmenien aikana on saanut aikaan sen, että Pohjois-Karjalassa painoindeksi on miesten keskuudessa keskimäärin jo yli 28 kg/m2. Samaan aikaan on väestön energian- ja rasvansaanti vähentynyt ja vapaa-ajanliikunta lisääntynyt – Hyvää terveyttä on luettu ja jopa uskottu. Ihmisten geenistö ei oletettavasti ole merkittävästi tänä aikana muuttunut, joten sekään ei selitä kehitystä.

Radikaali muutos on tapahtunut työ- ja arkiliikunnassa. Ja tämän takana on yhteiskunnalliset rakenteet: kaupunkisuunnittelijat, virkamiehet ja poliitikot ovat vuosikymmeniä käyttäneet valtavan määrän rahaa ja inhimillistä vaivannäköä rakentaakseen ympäristöjä, jotka eivät kannusta liikkumiseen. Lähikauppaan pyöräilemisen tai kävelemisen sijaan päivittäistavarakauppa on kaavoittamalla keskitetty moottoriteiden varsille hypermarketteihin, joihin pääsee vain henkilöautolla.  Alakouluissa lasten liikenneturvallisuudesta huolissaan olevan rehtorit ovat luoneet sääntöjä, jotka kieltävät koulumatkapyöräilyn ja joiden seurauksena lapset päädytään kuljettamaan autoilla. Työ- ja vapaa-ajan muutos on sitonut ihmiset suureksi osaa vuorokaudesta liikkumattomiksi erilaisten näyttöjen eteen. Nurmikolla ei saa kävellä. Puuhun ei saa kiivetä. Ja edelleen suurella rahalla rakennetaan teitä, joissa ”missä pyöräily ei ole liikennettä, vaan melualueita koristava maisemallinen elementti”.

Ylipaino on todellinen yhteiskunnallinen ongelma, jonka arvioidaan maksavan jo nyt yhteiskunnalle 300 M€ vuodessa terveydenhuollon lisääntyneinä kustannuksina ja jonka ansiosta nyt kasvava sukupolvi on vaarassa jäädä ensimmäiseksi modernin historian aikana, joka elää lyhyemmän ja sairaamman elämän kuin vanhempansa. Kuitenkin niiin kauan kuin sinänsä hyvää tarkoittavat hyvät terveydet käsittelevät edelleen lisääntyvää läskiä vain yksilön vyötäryksenympäryksestä lähtien ja liikunnallisempi elämäntapa edelleen unohdetaan koulupäiviä, kaupunkirakennetta tai liikenneinvestointeja suunniteltaessa mikään oleellinen ei muutu. Lopetetaan jo oman tai muiden navan tuijottelu ja nostetaan katse vähän korkeammalle.  Samalla se navanseutukin saattaa pienentyä melkein itsestään.

Kansalaiset kysyvät, ehdokas 972 vastaa

”Vihreiden vaaliohjelmassa puhutaan kunnan palveluiden varmistamisesta tarvittaessa myös yksityisiä palveluita käyttämällä ja veroja korottamalla. Ok, mutta miten varmistetaan, ettei palvelun tarjoaja vältä veroja hyödyntämällä veroparatiiseja. Jos verotulot valuvat pois kunnilta ja, edes osin, siitä syystä joudutaan verojen korotuksiin, on se kestämätön tilanne.”

Kysymys veroparatiiseista on hankala, koska hankintalain puitteissa vapaissa kilpailutuksissa niihin puuttuminen on vaikeaa. Siksi minä itse ja Vihreät puolueena suhtautuvat vähintääkin varauksella palvelujen suurimittaiseen ostamiseen yksityisiltä palveluntarjoajilta. Kuntien oma palvelutuotanto pitää säilyttää ja vain joitain täydentäviä palveluja voidaan ostaa. Yksi hyvä käytännössä toiminut  malli on sellainen, jossa kunnat perustavat yhdessä esimerkiksi liikelaitoksia, joilta sitten ostavat palveluita. Esimerkki tällaisesta on Tampereella toimiva Coxa-niminen yksityissairaala, jonka omistaa suurelta osin Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja jonne kaikki alueen tekonivelleikkaukset on keskitetty. Keskityksellä on saatu sekä palvelun hintaa alas, että leikkaustuloksia parannettua, mutta niin, että liikevoitosta osa palautuu veronmaksajille yhtiön osinkojen kautta. Mutta nämä ovat erikoistapauksia. Esimerkiksi terveyskeskusten ulkoistuksista puolet kunnista on havainnut kustannusten nousseen ulkoistamisen jälkeen, eikä ulkoistaminen siis ole mikään patenttiratkaisu.

”Mitä mieltä olet yritysten yhteiskuntavastuusta? Pitäisikö yrityksiä velvoittaa kantamaan vastuuta työntekijöistään myös talouden tiukkoina aikoina? Jos pitää, miten se käytännössä olisi toteutettavissa? Jos ei, niin miksi ei?”

Yritysten yhteiskuntavastuu on tärkeä asia ja meidän kuluttajina pitää pitää huolta siitä, että yritykset toimivat eettisesti niin globaalisti kuin paikallisestikin. Suomessa on väestön vanhenemisen vuoksi pian työvoimapula, kilpailu osaavasta työvoimasta kiihtyy  ja niinpä työvoiman holtiton irtisanominen on epäeettisyyden lisäksi pitkällä tähtäimellä yrityksenkin kannalta haitallista toimintaa. Lainsäädännöllä voidaan asettaa (ja asetetaankin) tiettyjä normeja ja ehtoja yrityksien yhteiskuntavastuulle, mutta vähintään yhtä merkittävänä näen aktiivisten ja tiedostavien kuluttajien vahtikoiraroolin: epäeettisesti toimivia yrityksiä vastaan pitää organisoida esimerkiksi kuluttajaboikotteja.

Hyvinvointiyhteiskunnan viholliset

Viime kuukausina Kokoomuksen Ken-nukkeosasto on ylläpitänyt kovaa blogirumputulta hyvinvointivaltion puolustajien poteroihin. Kokoomusnuorten entisen puheenjohtaja Wille Rydmanin mukaan nykyinen yhteiskuntasuunnittelu on saanut ihmisten luontaisen auttamisenhalun vähenemään ja vähentänyt ihmisten omaa vastuuta omista päätöksistään.

Ehkä tässä on selitys myös sille, miksi syrjäytymisestä on tullut keskeinen ongelma juuri korkean verotuksen ja laajan sosiaalivaltion maissa…Ei sysätä vastuutamme lähimmäisestä poliitikoille ja ”yhteiskunnallisille ratkaisuille”, vaan autetaan ja tuetaan kukin osaltamme ihmisiä lähellämme ja vähän kauempanakin.

Nykyinen puheenjohtaja Antti Hakkanen jatkoi:

Ensimmäisen muutoksen pitäisi tapahtua poliitikkojen suunnalta. Meidän pitäisi tunnustaa, että julkinen valta ja viranomaiskoneisto eivät kykene ratkaisemaan perin pohjin esimerkiksi Hyvinkään tapahtumiin liittyvää monimutkaisten ilmiöiden kokonaisuutta, vaan siihen tarvitaan perheiden, lähiyhteisöjen, yksilöiden ja ylipäätään kansalaisyhteiskunnan ryhdistäytymistä ja vastuullistamista.

Ja viimeisenä Henri Heikkinen kiteytti näkemyksensä hyvinvointivaltiosta seuraavasti:

Lama, köyhyys, vanhempien päihdeongelmat ja tuloerot ovat kuulemma nuorison syrjäytymisen syitä. Tämän vuoksi esimerkiksi vihreät nuoret vaativat muun muassa ”matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluja ja kouluihin lisää terveydenhoitajia, kuraattoreita, psykologeja ja erityisopettajia”. Samankaltaisia ovat myös muun vasemmiston vinkit.

Paskaa.

Heikkinen kertoi myös miten ”Hyvinvointivaltio syrjäyttää sinutkin!”, tarjosi ratkaisuksi nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän kumoamista ja sen korvaamista ”jonkinlaisella hajautetulla mallilla” sekä työmarkkinoiden vapauttamista irtisanomissuojaa heikentämällä.

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole aiheuttanut yhteiskunnan ongelmia vaan se on rakennettu korjaamaan niitä. Yhteiskunnissa, joissa ei ole pohjoismaisen sosiaaliturvaverkon kaltaista järjestelmää ei ole syrjäytyneitä. Niissä on aliravittuja, sairaita, ihmiskaupan uhreja, lapsityövoimaa, prostituutiota ja rikollisuutta. Hyvinvointiyhteiskunta on oman menestyksensä uhri – sen arvosteleminen passivoivaksi ja syrjäyttäväksi on helppoa jos ei ole tietoinen tai tahallisesti unohtaa, millainen yhteiskunta oli ennen sen luomista.

Huutolaislapset oppivat tärkeitä asioita vapaiden markkinoiden näkymättömästä kädestä vaivaishuutokaupoissa ja työelämästä isäntäperheidensä ilmaisena lapsityövoimana. Lapset oppivat myös kantamaan henkilökohtaista vastuuta omasta myydyksitulemisestaan.

Vaikka nykyisen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia ryhdyttiin varsinaisesti muuraamaan 1950-luvulla, keskeinen ajattelumallin muutos tapahtui jo 1900-luvun alussa. Tätä ennen sosiaalihuolto oli ollut vaivaishoitoa, joka keskittyi vaivaistalojen perustamiseen ja ”työtävieroksuvien” työkykyisten köyhien kovisteluun työlaitoksissa. Köyhyyden syyt katsottiin viime kädessä olevan yksilöissä itsessään.

Lukumäärältään suurin sosiaalisen tuen muoto oli elätehoito, jossa maalaistalo otti huollettavakseen vanhuksia tai lapsia kunnan maksamaa korvausta vastaan. Koska kunnat halusivat minimoida huoltokustannukset, päädyttiin vaivaishuutokauppajärjestelmään, jossa pienimmän kotiavustuksen huutanut sai huutolaisen huollettavakseen. Huutokaupan voittaja yritti usein täydentää pientä avustusta huutolaisilta vaaditun työpanoksen muodossa – käytännössä kyseessä oli siis pahimmillaan eräänlainen lapsiorjakaupan muoto.

Henkilökohtaisen vastuun ja työn korostaminen, yksilötason ratkaisuihin keskittyminen ja yhteiskunnan roolin minimoiminen – vaivaishoitomallin keskeiset arvot muistuttavat ihan niitä samoja periaatteita, joita kokoomusnuoret yrittävät markkinoida uutena ja tuoreena vuonna 2010.

1900-luvun alusta noussut uusi sosiaalipoliittinen ajattelu siirtyi yhdestä monoliittisesta yhteiskunnan rasitteena olevien vaivaisten joukosta kohti näkemystä erilaisista tukea tarvitsevista erillisistä ryhmistä. Tällaisia ryhmiä olivat esimerkiksi lapset, vanhukset ja sairaat. Samalla tunnistettiin se, että ryhmien köyhyyden takana oli erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia ja rakenteita. Uuden ajattelun möytä vanhan vaivaishoidon syrjäytti ensin köyhäinhoito ja lopulta 1950-luvulla siirryttiin sosiaalihuoltoon, joka mahdollisti myös ennaltaehkäisevän avun antamisen.

Kokoomusnuorten hyvinvointivaltion tuhoamishankkeessa keskitytään yksilön vastuun korostamiseen ja yksilötason ongelmien tunnistamiseen ja siinä liittyy vähän konkreettisia poliittisia ehdotuksia. Heikkinen kuitenkin tarjoaa lääkkeeksi syrjäytymiseen seuraavaa:

Molemmat syrjäytymisen keskeisistä syistä ovat helposti hoidettavissa, mikäli poliittista tahtoa vain löytyy. Työllisyys lähtee nousuun taloutta vapauttamalla, verotusta laskemalla, työllistämistä (ja irtisanomista) helpottamalla, sekä työehtosopimusten yleissitovuuden poistolla.

Verotusta on jo laskettu parikymmentä vuotta – ilmeisesti huonoin tuloksin, koska syrjäytyneitä on edelleen. Työllistämisen ja irtisanomisen helpottamista sekä yleissitovuuden poistoakin on kokeiltu Yhdysvalloissa. Reilussa kahdessakymmenessä osavaltiossa on voimassa ”Right-to-work law”, joka rajoittaa oleellisesti ammattiyhdistysten vaikutusvaltaa ja siten on ”vapauttanut taloutta” ja tehnyt muun muassa irtisanomisesta helpompaa. Right-to-work -osavaltioissa lain seurauksena työntekijöillä on keskimäärin 3,2 % pienemmät ansiot, sairasvakuutuksien taso on 2,6 % matalampi, eläkkeet 4,8 % pienemmät ja työttömyyskin alempi – peräti 0,6 %.

Kokoomusnuorten kaltaisien laissezfaire talousliberaalien poliitikkojen kirjoituksia lukiessa tulee vääjäämättä mieleen kysymys siitä, miksi ihmiset jotka selkeästi ilmoittavat, etteivät usko yhteiskunnalisten ongelmien poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ratkaisuihin ovat ylipäätään lähteneet mukaan politiikkaan? Jos ongelmiin ei pidä etsiä ”yhteiskunnallisia ratkaisuja” vaan tukeutua yhteisvastuuseen ja vertaistukeen, miksi Rydman, Hakkanen ja Henrinen ovat valinneet vaikuttamisen välineekseen politiikan, eikä esimerkiksi vapaaehtoistoimintaa kansalaisjärjestöissä? Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ei ole systemaattisen poliittisen ohjelmatyön tulos vaan se on syntynyt kerros kerrokselta vastauksena erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja sosio-ekonomista epätasa-arvoa ylläpitäviin rakenteisiin. Toisin kuin kokoomusnuoriso ajattelee, ratkaisu syrjäytymiseenkin on löydettävissä hyvinvointiyhteiskuntaa kehittämällä – ei se purkamalla. Kuntavaaleissa äänestäjät ottavat osaltaan myös kantaa siihen, palataanko vaivaishoidon tulevaisuuteen vai mennäänkö rohkeasti eteenpäin. Vaikka sitten kohti perustuloa.

Adoptioperheiden palvelut Helsingissä

Kirjoitus on julkaistu alun perin Helsingin vihreiden Parempi Helsinki -sosiaali- ja terveyspoliittisessa blogissa.

Helsingissä adoptioperheita asuu arviolta parisen sataa Adoptioperheet ovat siis pieni erityisryhmä kaupungin sosiaalitoimen asiakaskunnassa, mutta se ei tee adoptioperheiden palveluita yhtään vähemmän tärkeiksi. Laadukkailla adoptioneuvonnalla ja adoptiopalvelulla sekä tuella adoptoitujen lasten kotihoitoon on mullistava vaikutus niiden ihmisten elämään, joita kansainvälinen adoptio koskettaa. Kaupungilla on mahdollisuus olla mukana tekemässä todeksi ihmisten unelmia perheestä ja vanhemmuudesta  – ja tarjoamassa lapsille mahdollisuus omiin vanhempiin. Asioita, joihin kannattaa panostaa.

Adoptioneuvontajonot pidettävä kohtuullisina

Adoptiolain mukaan kunnilla on lakisääteinen velvollisuus antaa adoptiota suunnitteleville ihmisille neuvontaa, joka on edellytys lapsen adoptointia varten tarvittavalle luvalle. Neuvontaan pääsyn nopeus riippuu oleellisesti adoptiota harkitsevan kotikunnasta. Helsingin tilanne oli vuosikausia vaikea, ja adoptioneuvontaan pääsyä joutui odottamaan yleensä yli vuoden. Viime vuosina kohdemaiden jonotusaikojen pidentyessä vähemmän ihmisiä on päätynyt valitsemaan kansainväliseen adoptioon ja siten myös adoptioneuvonnan jonotilanne on helpottunut.

Nykyisin myös Vantaa ostaa adoptioneuvontapalvelut Helsingiltä. Kaupungin sosiaalitoimen tulee pitää tarkasti huoli siitä, ettei Vantaalle tarjottu ostopalvelu oleellisesti pitkitä adoptioneuvontajonoja tulevaisuudessa. Ylimääräinen odotus kotimaassa pitkittäisi tarpeettomasti jo muutenkin kohtuuttoman pitkiä adoptioprosesseja ja asttaisi kansalaiset eriarvoiseen asemaan kotikuntansa perusteella. Adoptiokohdemaiden hitaaseen toimintaan ei Helsingissä voida vaikuttaa, mutta Helsingin viranomaisten toimintaan kyllä. Adoptioneuvontaan on jatkossakin päästävä viimeistään puolessa vuodessa.

Helsinki-lisä oikeudenmukaiseksi

Suurin osa kansainvälisesti adoptoiduista lapsista tulee Suomeen leikki-ikäisinä. Mitä vanhempana lapsi adoptoidaan, sitä enemmän tukea uudessa perheessään hän tarvitsee normaalin kiintymyssuhteen kehittymiseen. Siksi lakia lasten kotihoidon tuesta muutettiin jo vuonna 2007 niin, että adoptioperheet saavat Kelan maksamaa tukea, kunnes vanhempainrahakauden alkamisesta on kulunut 2 vuotta. Lakimuutos paransi oleellisesti vanhempana adoptoitujen lasten perheiden tilannetta ja saattoi adoptiovanhemmat tasa-arvoisempaan asemaan biologisten vanhempien kanssa.

Helsingin kaupungin kotihoidon tuen päälle maksaman niin sanotun Helsinki-lisän maksamisperusteet eivät ole yhdenmukaiset Kelan käytännön kanssa. Helsinki-lisää maksetaan adoptioperheillekin vain siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta.

Helsingin kaupungin nykyinen maksuperuste kuntalisälle asettaa adoptioperheet eriarvoiseen asemaan muihin perheisiin nähden. Useissa muissa Suomen kunnissa tämä ongelma on jo saatu korjattua. Tämän vuoksi Helsingin kaupunkin maksaman Helsinki-lisän maksamisperusteita tulisi muuttaa samanlaisiksi kuin kotihoidon tuen.

Lisää adoptiokontakteja

Suomeen adoptoidaan vuosittain nykyisin noin 200 lasta kansainvälisen adoption kautta. Kansainvälisten adoptioiden määrä on laskenut jyrkästi, huippuvuonna 2005 lapsia saapui Suomeen 308. Samalla adoptio-odotusajat kohdemaissa ovat kasvaneet 2-4 vuoteen.

Kansainväistä adoptiotoimintaa Suomessa harjoittavat niin sanotut adoptiopalvelunantajat, jotka solmivat suhteet eri kohdemaiden viranomaisiin tai adoptioita hoitaviin järjestöihin ja huolehtivat kansainväliseen adoptioprosessiin liittyvästä byrokratiasta ja korvauksista. Palvelunantajia on nykyisin kolme: Interpedia, Pelastakaa Lapset ja Helsingin kaupunki. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää adoptoitujen määrässä jälkeen reilusti. Kun Suomeen tulee vuosittain vajaa 200 lasta, esimerkiksi Ruotsiin tulee 600 – 800 ja Tanskaan 400 – 500. Helsingin kaupunkia lukuunottamatta palveluntarjoajien toiminta rahoitetaan täysin adoption hakijoiden maksamien adoptiokulukorvauksien, lahjoituksien ja Raha-automaattiyhdistyksen tuen turvin.

Maailmassa on lukemattomia lapsia, jotka tarvitsevat vanhempia ja Suomessa paljon vanhemmiksi sopivia ja kykeneviä ihmisiä, jotka kaipaavat lasta. Suomeen tulevien lasten määrää voitaisiin huomattavasti lisätä uusia adoptiokontakteja luomalla ja samalla nykyistä useampien pariskuntien ja yksinhakijoiden unelma vanhemmuudesta toteutuisi. Helsingin kaupungin pitää kantaa kortensa kekoon lisäämällä resursseja kaupungin adoptiopalveluun niin, että uusia kansainvälisiä adoptiokontakteja saataisiin avattua.

Näyttöön perustuvaa politiikkaa

Näyttöön perustuva poliitikko (Kuva: Wikimedia Commons, CC-BY-SA-3.0)

Skotlantilaisen lääkärin  Archie Cochranen vuonna 1972 julkaisema kirja Effectiveness and Efficiency: Random Reflections on Health Services, vaikutti radikaalisti siihen miten lääketiedettä nykyisin harjoitetaan. Kirjan pohjalta syntyneessä näyttöön pohjautuvassa lääketieteessä pyritään keräämään jostain ilmiöstä paras mahdollinen tieto eri tutkimuksista tai katsauksista ja arvioimaan sen pohjalta esimerkiksi jonkin hoidon vaikuttavuutta ja siihen liittyvän tieteellisen näytön luotettavuutta. Suomessa näyttöön perustuvan lääketieteen menetelmillä tuotetaan muun muassa potilaiden hoitoa ohjaavia käypä hoito suosituksia.

Yhteiskunnallisissa kysymyksissä tutkimus ja näyttö lentävät usein ulos ikkunasta. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi suunniteltuja toimia arvostellaan usein siitä lähtökohdasta, että ne on liian kalliita käytännössä toteutettaviksi. Brittiläisen ekonomistin Sir Nicholas Sternin mukaan maksaisi maailmanlaajuisesti noin 1 % bkt:stä, eli noin 700 miljardia dollaria vuodessa, pysäyttää katastrofaalinen ilmastonmuutos. Kuulostaa kalliilta. Stern kuitenkin jatkaa, että jos toimenpiteisiin ei ryhdytä, ilmastonmuutoksen kustannukset tulevat olemaan vähintään 5, ehkä jopa 20 % bkt:stä. Kuka tahansa rahoituksen peruskurssin käynyt ekonominplanttu voi kertoa, että 5-20 kertainen tuotto investoinnille on millä tahansa mittarilla aivan järjettömän hyvä. Silti kattavaa ilmastosopimusta ja ilmastolakia on ollut vaikea saada aikaiseksi, koska lyhyen tähtäimen taloudelliset intressit helposti jyräävät politiikassa pitemmän tähtäimen suunnittelun. Vaalit kun järjestetään neljän vuoden välein, ei 50-100 vuoden aikajänteellä.

Jotkut poliittiset kysymykset härättävät puolestaan niin voimakkaita tunteita, että harvat poliitikot uskaltavat nostaa niitä esiin tai lähteä aktiivisesti ajamaan niitä. Pedofiileille  on keskitytty vaatimaan kovempia rangaistuksia ja tahdonvastaista kastraatiota. Rangaistusten koventamisen tai edes julkisen seksuaalirikollisten rekisteröinnin ei ole kuitenkaan voitu osoittaa vähentävän lapsiin kohdistuvaa  seksuaalirikollisuutta. Psykiatri Matti Huttusen mukaan:

Pakonomaisista ja itselle tai toisille kärsimystä tuottavista parafiilisista [seksuaalinen kohdehäiriö, joihin pedofiliakin kuuluu] mielikuvista tai käytöksestä on aina viisasta kääntyä seksuaalisten kohdehäiriöiden hoitoon erikoistuneiden psykoterapeuttien tai seksuaaliterapeuttien puoleen. Pelkkä mahdollisuus puhua ongelmaan ymmärtävästi suhtautuvan terapeutin kanssa voi vähentää käytöksen pakonomaisuutta.

Tähän asti Suomessa ei ole ollut tarjolla matalan kynnyksen hoitopaikkaa, jossa tällaista tukea tarjotaan pedofiilisten taipumusten kanssa kamppaileville ihmisille. Viimein tällaista lasten hyväksikäyttöä ennalta ehkäisevää hoitopaikkaa ollaan suunnittelemassa – mutta ei vieläkään poliitikkojen toimesta.

Yksi seksuaalirikollisuuden osa-alue, jonka puimisessa erityisesti niin sanotut maahanmuuttokriitikot ovat kunnostautuneet, on maahanmuuttajaväestön yliedustus raiskaustilastoissa. Vaikka maahanmuttajat ovat keskimäärin kantaväestöä nuorempia ja siksi tekevät tilastollisesti todennäköisemmin erilaisia väkivaltarikoksia, ei  tämä yliedustus selity pois täysin edes populaatioiden ikävakioinnin jälkeen. Kansanedustaja Halla-aho kommentoi raiskauksia tehneitä maahanmuuttajia 2007 Scripta-blogissaan seuraavasti:

”Valitettavasti se, että naisilla on jokin kosminen oikeus omaan ruumiiseensa, ei muuta sitä, että nainen voidaan raiskata, koska on miehiä, jotka raiskaavat. Ja tietyissä ryhmissä niitä miehiä on erityisen paljon. Koska niissä ryhmissä ajatellaan asioista eri tavalla kuin meillä… Koska meillä on monikulttuuri. Koska kaikki on yhtä hyvää. Koska ”asian arkaluonteisuuden” vuoksi kukaan ei tee näille miehille mitään.”

Raiskaajien parissa tehdyissä tutkimuksissa on voitu osoittaa, että keskeisiä raiskauksia aiheuttavia riskitekijöitä on lapsuuden ja nuoruuden aikana koetut väkivalta- ja hylkäämiskokemukset ja erot vanhemmista. Duodecim-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan:

”Suomessa tavallisimpia nykyään ovat fyysinen ja seksuaalinen väkivalta, henkeä uhkaavat sairaudet, omaisen kuolema ja erilaiset onnettomuudet. Monissa maissa lapsia vaurioittavat myös terroriteot, sotakokemukset ja pakolaisuus sekä luonnonkatastrofit…Hoitamaton lapsuuden vaikea trauma vaikuttaa nuoruus- ja aikuisiän terveyteen (Karlsson ym. 2007). Se myös herkistää myöhemmille traumaattisille kokemuksille. Somaattinen oireilu, krooniset kivut, ahdistuneisuus, depressio, itsetuhoisuus tai väkivaltainen käyttäytyminen saattavat juontua lapsena koetusta traumasta”.

Eli, lapsena traumatisoituneet pojat raiskaavat aikuisena todennäköisemmin kuin vakaista oloista tulevat mutta toisaalta, traumatisoituneita lapsia voidaan auttaa ja hoitaa.

Ottaen huomioon kansanedustaja Halla-ahon huolen raiskauksien lisääntymisestä, olin todella yllättynyt kuin törmäsin tähän muutosesitykseen Helsingin kaupunginvaltuuston pöytäkirjassa liittyen kaupungin Globaalin vastuun strategiaan:

Tekijä: Halla-aho Jussi

Tyyppi: Vastaehdotus

Teksti: Liite 1 sivu 6, poistetaan seuraava lause:

”Varmistetaan vaikeasti traumatisoituneiden pakolais- ja turvapaikanhakijalasten ja -nuorten nopea pääsy arviointi- ja kuntoutuspalveluiden piiriin.”

Ilmeisesti hän ei ole perehtynyt tutkimuksiin, joissa raiskaajaksi altistavia tekijöitä on eritelty. Kyynisempi voisi myös olettaa, että niinkin lukenut mies kuin tohtori Halla-aho on tästä täysin tietoinen, eikä hänen päämääränään viime kädessä olekaan raiskauksien vähentäminen – ne kun ovat hänen kannaltaan mitä mainioin poliittinen keppihevonen.

Lihaisa riita

Täytin hetki sitten Eläinsuojeluliitto Animalian sekä SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton eläinpoliittisen vaalikoneen ja melkein välittömästi vastaamisen jälkeen silmiini osui Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaan Ossi Mäntylahden Puheenvuorossa julkaisemat vastaukset samaan kyselyyn. Vaikka puoluekantamme onkin eri ja olemme monista asioista eri mieltä, olen aina pitänyt (ja pidän elleen) Ossia fiksuna ihmisenä, jolla on hyvin perustellut ja järkevät näkökannat. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Ossin näppäimistöstä oli kuitenkin päässyt sen verran paksua tuubaa, että pahimpia faktavirheitä on varmaan syytä korjata.

Luomutuotanto on lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa todettu aivan samanlaiseksi ruuaksi kuin tavallisesti tuotettu ruoka. Sen ero tavallisesti tuotettuun ruokaan on huono tuottavuus. Näin ollen saman ruokamäärän tuottamiseksi haaskataan energiaa ja rajallisia resursseja. Tämä tekee luomutuotannosta epäeettistä. Erityisen häkellyttävän typerää on vaatia luomutuotantoa kehitysmailta osana ”reilua” kauppaa. Oikeastiko muka länsimaisten hipstereiden ekstistenttialistista omatunnon kolkutusta pitäisi paikata tuhlaamalla Afrikassa viljelymaata tehottomiin lannoitteisiin ja tuholaistorjuntaan?

Luomutuotetut elintarvikkeet eivät ravintoarvoltaan oleellisesti poikkea tehomaataloudessa tuotetuista elintarvikkeista, tässä Ossi on aivan oikeassa. Teollisuusmaissa luomusadot ovat myös hieman pienempiä (noin 92 %) tehomaatalouden satoihin verrattuna. Mutta Afrikan suhteen mennään metsään niin, että pajukot ryskyy. Vuonna 2007 julkaistun maailmanlaajuisen tutkimuksen lopputulos oli, että kehitysmaissa luomumenetelmillä tuotettiin keskimäärin 80 % enemmän elintarvikkeita tehomaatalouden menetelmiin verrattuna samaan aikaan kuin maatalouden ympäristöhaitat pienenivät oleellisesti. Helsingin Sanomien tutkimuksesta julkaiseman uutisen lopussa todetaan:

Tulosten perusteella on ilmeistä, että luomumaatalous on tuottavaa ja että sillä voidaan vastata ruokaturvallisuuden haasteisiin etenkin kehitysmaissa.Kansainvälinen maataloustutkimusfoorumi IAASTD toteaa viime vuoden raportissaan, että maataloustietämyksen, -tutkimuksen ja -tekniikan painopisteen siirtäminen luomun suuntaan auttaa vastaamaan ympäristöongelmiin ja samalla ylläpitää tai lisää tuottavuutta. Luomun avulla viljelijät voivat myös kehittää paikallista ruoantuotantoa pienin kustannuksin, heti saatavilla olevin keinoin ja ympäristön kärsimättä.

Myöhemmin Mäntylahti jatkaa luomutuotettujen elintarvikkeiden arvostelua seuraavasti:

Luomutuotanto on kalliimpaa ja kuluttaa enemmän resursseja kuin tavallinen tuotanto. Näin ollen se haaskaa resursseja ja on epäeettinen vaihtoehto. Jos joku haluaa luomutuotteita ostaa, se hänelle sallittakoon. Mutta julkisissa hankinnoissa ei ole millään muotoa perusteltua käyttää rahaa tuhlaavasti ja epäeettisesti.

Suomessa luomutuotannon etuna on torjunta-aineiden vähentyneen käytön mukaanaan tuomat pienemmät maaperä- ja vesistöpäästöt. Mutta, koska luomun tuotto on pienempi, jotkut näistä ympäristöeduista katoavat: vaikka päästöt per hehtaari ovat pienemmät näin ei välttämättä ole per tuotettu elintarvikekilo. Oleellisempaa onkin valita ja käyttää sellaisia elintarvikkeita, joiden tuottaminen on vähemmän kuormittavaa ympäristölle. Mistä päästäänkin seuraavaan Mäntylahden näkemykseen:

Yhdistys vaatii muun muassa, että makaronilaatikon sijasta pitäisi tarjota soijarouheesta tehtyä makaronilaatikkoa, kunnan rahoittamissa kokouksissa pitäisi tarjoilla vain vegaanista kasvisruokaa..On harmi, että luomutuotantokysymys ja kasvisruuan pakottaminen sekoittavat muuten hyvää tarkoittavien järjestöjen tärkeää toimintaa.

Soijarouheannos tuottaa 0,2 kg hiilidioksiinia, annos naudan jauhelihaa 2,85. Kokoomuksen periaateohjelman mukaan: ”ympäristö on jätettävä tuleville polville paremmassa kunnossa kuin se nyt on”, ja tämä ei valitettavasti ole mahdollista jos lihaa kulutetaan jatkossakin yhtä paljon kuin nykyisin. Mäntylahti jatkaa liha-aiheesta:

Ihminen on tehty sekasyöjäksi. Kun kyse on lapsista, monipuolinen ja terveellinen ruokavalio sisältää myös lihaa.

Siitä, onko lapsen kehityksen kannalta lihan syöminen välttämätöntä voidaan olla montaa mieltä, mutta totta varmaan lienee, että tasapainoisen ruokavalion rakentaminen on sekaravintoa syömällä helpompaa kuin puhtaasti kasvispohjaisesti. Ongelma on, että länsimaissa lihankulutus on yleisen vaurastumisen myötä ryöstäytynyt täysin käsistä ja me syömme itsemme hengiltä. Suomalaiset syövät keskimäärin noin 1,5 kg lihaa viikossa, kun syöpäjärjestöjen suositus on 500 g. Kasvisperäisen ravinnon osuuden kasvattaminen ei ole kasvisruokaan pakottamista, se on terveellisten ruokailutottumusten opettamista ja kansanterveyden ylläpitoa. Peruskoulun opetussuunnitelmankin mukaan ”kouluruokailun järjestämisessä tulee huolehtia oppilaiden terveydestä ja kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämisestä”.

Lihan kulutusta ja esimerkiksi kasvisruokapäiviä pohdittaessa unohtuu melkein aina se, ettei milloinkaan ihmiskunnan historiassa olla lihaa syöty niin paljon, kun tänä päivänä länsimaissa syödään. Suomessa sen kulutus per henkilö on kolminkertaistunut viimeisen 60 vuoden aikana. Tätä ei kestä pidemmän päälle sen enempää ihmisten terveys kuin ympäristökään.