Koulumatkapyöräilyä vai -autoilua?

Nuoremman poikani koulun Oulunkylän ala-asteen ympärillä pyörii aamuisin hurha liikennehärdelli. Vaikka koulun viereisen Norrtäljentien pääväylän varteen on tehty erityisiä pysäköintipaikkoja oppilaita kouluun autolla tuovia vanhempia varten, tukkii autoliikenne myös viereiset Teinintien ja Kinkeripolun alkupään. Kapeilla pihateillä on sekaisin peruuttavia ja kääntyviä autoja ja pieniä koululaisia reppuineen.

Screen Shot 2017-03-15 at 19.51.29
Oulunkylän ala-aste. Oppilaiden kouluunjättämistä varten varatut parkkipaikat näkyvät kuvassa Norrtäljentien varrella. Todellisuudessa autohärdelli pyörii koulun etelä- ja länsipuolella Teinintiellä ja Kinkeripolulla.

Varsinkin alakouluikäisten oppilaiden kohdalla koululaisen koulumatkan kulkutavan päättävät pääasiassa oppilaiden vanhemmat. Aalto-yliopiston tutkijan Anna Brobergin mukaan:

Kaupungistumisen mukanaan tuoma lisääntyvä liikenne saa aikuiset usein kuljettamaan lapsensa kouluun ja harrastuksiin autolla, mikä osaltaan lisää liikenteen määrää ja heikentää siinä mielessä turvallisuustilannetta kaduilla entisestään…

Vanhempien mielikuvat lastensa itsenäiseen liikkumiseen liittyvistä riskeistä perustuvat harvoin realistiselle arviolle riskin toteutumisen todennä- köisyydestä. Lapsille ja nuorille kannattaisikin antaa liekaa ja ymmärtää, että erilaisten vakavien onnettomuuksien todennäköisyys on hyvin pieni. Liikkumattomaan elämäntapaan liittyviin terveysriskeihin ja autonkuljettajana hukattuun aikaan sen sijaan kannattaisi suhtautua vakavasti.

Oppilaita kouluun tuovat siis hyvää tarkoittavat vanhemmat, jotka pelkäävät liikenteen vaaroja niin paljon, että luovat lisää lapsia vaarantavaa liikennettä. Lopputulokset ovat radikaaleja: tukholmalainen kaupunkisuunnittelun tohtori Alexander Ståhle jakoi twitterissä tänään aika pysäyttävän tilaston:

Tammikuussa 2017 Turun yliopistossa julkaistiin Janne Kulmalan ja Ville Riihimäen pro gradu -työ ”Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys viides- ja kahdeksasluokkalaisten fyysiseen toimintakykyyn”. Tutkimuksessa selvitettiin kolmen eri länsisuomalaisen koulun oppilaiden (n=219) koulumatkan kulkutapoja. Aktiivisesti (kävellen, pyöräillen tai esimerkiksi potkulautailemalla) koulumatkansa kulki 36,1 % oppilaista ja passiivisesti (esimerkiksi autolla) 63,9 %.

Fyysisesti aktiivisten koulumatkojen hyödyt lasten terveydelle ovat merkittävät. Ne auttavat päivittäisten lasten ja nuorten 1–2 tunnin liikuntasuosituksen saavuttamisessa. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että koulumatkansa pyöräilevät nuoret ovat notkeampia, heillä on parempi lihaskestävyys sekä aerobinen kapasiteetti. Aktiivinen koulumatkaliikkuminen on lisäksi yhteydessä alhaisempaan painoindeksiin ja erään tutkimuksen mukaan vaikuttaa positiivisesti toiminnanohjaukseen ainakin murrosikäisillä tytöillä.

Kärjistäen voisi sanoa, että nykyisin autoilemme lapsiamme sairaiksi. Tähän pitää saada muutos. Kysymys on viime kädessä siitä, haluammeko alla olevan kaltaisen tulevaisuuden. Vai sellaisen, jossa aktiivinen koulumatkaliikunta tekee helsinkiläisistä lapsista terveempiä ja parempikuntoisia.

Ensimmäiseksi: tarvitaan kaupunki- ja liikennesuunnittelua, joka kannustaa koululaisten vanhempia jättämään henkilöauton pihaan ja kulkemaan itse työmatkat julkisilla kulkuvälineillä tai lihasvoimin esimerkiksi pyörällä. Kun vanhemmat eivät itse autoile työmatkojaan, ei lapsiakaan tule vietyä autolla kouluun.  Yleiskaavassa hahmoteltu raideliikenneverkko on iso askel tämän saavuttamiseksi. Tarvitaan myös ruuhkamaksut ja investointeja pyöräilyinfrastruktuuriin täytyy jatkaa.  Koulujen ympäristöjen vähenevä autoliikenne lisää lasten ja ennen kaikkea näiden vanhempien turvallisuuden tunnetta ja antaa lapsille aktiiviseen koulumatkaan. Lisäksi kaikessa kaupunkisuunnittelussa pitäisi ottaa käyttöön liikuntavaikutusten arvionti.

Toiseksi: nopealla aikataululla tehdään vähintään kaikkien kaupungin alakoulujen ympäristöistä liikenneturvallisuusselvitys ja ryhdytään toimiin, jotka rajoittavat (ei-välttämätöntä) henkilöautoliikennettä koulujen välittömässä läheisyydessä. Käytännössä esimerkiksi Oulunkylän tapauksessa tämä voisi tarkoittaa sitä, että autoliikennettä Teinin- ja Norrtäljentien risteyksessä rajoitetaan. Autoliikenne alueen kiinteistöistä voidaan hoitaa myös muita reittejä pitkin.

Kolmanneksi: aloitetaan hanke, jolla koulujen käytäntöjä ja asenteita muutetaan aktiiviselle koulumatkaliikkumiselle myönteisemmiksi. Joitain vuosia sitten olin kirjoittamassa Vihreiden valtuustoaloitetta, jonka tavoitteena oli useiden koulujen koulumatkapyöräilykieltojen kumoaminen. Aloitteeseen annetussa lausunnossa todetaan:

Koulujen järjestyssäännöissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyvyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä. Järjestyssäännöt eivät voi kuitenkaan sisältää määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Järjestyssäännöissä ei voida kieltää oppilaiden tulemista pyörällä kouluun.

Vaikka pyöräilyä ei siis voida kieltää, valitettavan monessa alakoulussa suhtautuminen siihen on hyvin nuivaa. Toisen poikani koulussa opettajat ja rehtori olivat pelotelleet oppilaat mahdollisilla pyörien rikkoutumisilla ja varastamisilla niin tehokkaasti, etteivät oppilaat uskaltaneet pyöräillä kouluun. Koulun mukaan koulun pihalla ei myöskään ollut tilaa polkupyörille vaan pyöriä piti säilyttää kauempana koulun pihan ulkopuolella.

Koulun tehtävän pitää olla oppilaiden terveyden kannalta hyödylliseen arkiliikuntaan kannustaminen, ei sen hankaloittaminen.

Liikuntalautakuntakauden tilinpäätös

Ensi tuokokuun yhdestoista päivä tulee omalta osaltaan olemaan historiallinen. Silloin pidetään nykyisen liikuntalautakunnan viimeinen kokous. Seuraavan valtuustokauden alussa Helsingin suuri hallintouudistus astuu voimaan ja siinä yhteydessä myös liikuntalautakunta nykymuodossaan lakkaa olemasta olemassa. Sen korvaa uusi kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta ja sen alainen liikuntajaos. Vaikka uusi johtamisjärjestelmä on monin tavoin hyvä ja kannatettava uudistus, helsinkiläisen liikunnan kannalta se luo paljon epävarmuustekijöitä. Siksi tulevissa kuntavaaleissa äänestäessä kannattaa pitää mielessä, että ensi vaalikaudella liikunta tarvitsee osaavia ja aktiivisia puolustajia.

Olen koko lautakuntakauden ajan pitänyt blogia kokousten asioista ja on ollut ilo huomata että aika iso joukko ihmisiä on jaksanut olla kiinnostuneita myös kaupungin liikuntapoliittisista kysymyksistä. Nyt tarkoitukseni on hieman vetää vaalien alla yhteen vihreä lautakuntaryhmän viimeisen neljän vuoden saavutuksia. Listaa lukiessa on tietysti syytä muistaa, että politiikka on lopulta aina joukkuelaji ja yksin ei mikään poliittinen ryhmä voi saada mitään aikaiseksi. Lautakunnassa onkin koko kauden ollut hyvä yhteishenki ja jäseninä on ollut aidosti helsinkiläisen liikunnan puolesta töitä tekeviä jäseniä yli puoluerajojen. Erityisen kiitoksen haluaisin osoittaa lautakunnan pätevälle, yhteistyökykyiselle ja huippuahkeralle puheenjohtajalle Riku Aholalle. Sinun kanssasi on ollut ilo tehdä duunia yhdessä.

  • Matalan kynnyksen liikuntapalvelut lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille: lasten EasySport– ja nuorten FunAction-liikuntakerhot, jotka alun perin toimivat tilapäisellä LASU-rahoituksella on saatu vakiinnutettua osaksi viraston vakituista toimintaa. Nuorten yhteiskuntatakuurahalla käynnistetty NYT-liikunta on saatu jatkettua ainakin vuoden 2017 loppuun ja suunnitelma sen vakiinnuttamisesta pysyväksi toimintamuodoksi on lautakunnassa keskusteltu. EasySportin piirissä on viikottain noin 150 liikuntaryhmää 80 eri toimipisteessä miekkailusta parkouriin. FunAction mahdollistaa nuorille 50 viikottaiseen liikuntaryhmään osallistumisen 20 € liikuntakortin lunastamalla ja toiminta tavoittaa viikoittain noin 1800 nuorta. Osana nuorten yhteiskuntatakuuta toteutettu NYT-liikunta on tarkoitettu ensisijaisesti 18–29-vuotiaille nuorille, joiden elämäntilanne on tavalla tai toisella haastava. Viikoittain liikuntaryhmiä on 50 ja vuoden 2016 aikana 600 toimintaan osallistunutta nuorta tuotti 11000 erillistä käyntikertaa.
  • Helsingin liikunnan harjoitusolosuhteiden parantaminen: valtuustokauden aikana yhteistyössä seurojen ja muiden toimijoiden kanssa on käynnistetty lukuisia jalkapallon seurakenttähankkeita ja muita liikuntafasiliteetteja. Kaupunki on tukenut näitä yhteistyöhankkeita muun muassa lainaamalla rahaa halvalla korolla ja vuokraamalla tontteja subventoiduilla tonttivuokrilla.
  • Liikunnan järjestöavustusten uudistus: liikuntalautakunta uudisti liikuntaseurojen avustusjärjestelmän. Uusi avustusjärjestelmä kohtelee entistä tasapuolisemmin eri liikuntalajeja ja eri tiloissa harjoittelevia liikuntaseuroja. Koska raha ei riitä kaikkeen avustusjärjestelmä painottuu entistä voimakkaammin nimen omaan lasten ja nuorten liikunnna tukemiseen. Samalla haku- ja raportointivaatimuksia seuroille saatiin kevennettyä merkittävästi. Liikuntajärjestöjen tukimäärärahaan saatiin 400000€ lisäys.
  • HJK:n kuplahalli-hanke Töölön pallokenttä 7:lle:monivaiheisen prosessin jälkeen lautakunta oli jo hylkäämässä kokonaan HJK:n vuokrasopimusta pallokenttä 7:stä. Tekemäni vastaesityksen pohjalta hanke kuitenkin palautettiin valmisteluun ja lopulta saatiin käyntiin kun myöhemmin muiden seurojen talviharjoitteluolosuhteet turvattiin Pirkkolan liikuntapuistossa. Prosessin aikana järjestettiin kuulemistilaisuuksia, j0ihin osallistui lukuisten jalkapalloseurojen edustajia. Pitkän neuvotteluprosessin päätteeksi saatiin aikaiseksi ratkaisu, joka tyydytti kaikkia osapuolia.
  • Liikuntaviraston talousarvion toiminnallisien tavoitteiden uudistaminen: tarkastuslautakunnnalta saatujen moitteiden jälkeen viraston sitovat ja muut toiminnalliset tavoitteet saatiin paremmin todellista toimintaa mittaaviksi.
  • Ourit-saaren ainutlaatuisen puuvenetelakkamiljöön pelastaminen: monien vaihden jälkeen liikuntalautakunta pelasti esitykseni pohjalta Ourit-saaren telakkamiljöön ja puuvenetoiminta sai alueella jatkua. Viraston merellisen osaston tukikohta tulee Rajasaareen.
  • Viraston rahankäyttö on saatu avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi: viraston yhteistyösopimukset erilaisten liikunta- ja urheilutapahtumien kanssa on saatu avoimimmiksi ja poliittisten luottamushenkilöiden tietoon. Tapahtumaavustuksia on selkeytetty ja luotu järjestelmä, jossa samaa tapahtumaa ei tueta useiden eri kanavien kautta
  • Asukkaiden kuulemisen kehittäminen: liikuntavirasto on eri hankkeissa kehittänyt asukkaiden kuulemista ja huomioonottamista päätöksenteossa muun muassa Munkkivuoren kiipeilyradan laajennuksen yhteydessä

Pieneksi henkilökohtaiseksi voitoksi voin laskea sen, että Kaisaniemessä pidettäville Maailma kylässä festareille saatiin myönnettyä lopulta pitkän vatuloinnin jälkeen A-oikeudet. Vuonna 2013 lautakunta päätti vielä pitäytyä B-oikeuksissa ja tekemäni vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Vuonna 2014  sain jo enemmistön lautakunnan jäsenistä ehdotukseni taakse ja oikeudet myönnettiin kokeilumielessä. Lopulta mitään järjestys- tai muita ongelmia ei tästä seurannut ja festari on saanut siitä asti oikeutensa joka vuosi. Ehkä tämä omalta osaltaan vähän lisäsi elävää kaupunkikulttuuria Helsinkiin.

Lopuksi voisin vielä muistella lyhyesti lautakuntakauden hämmentävintä hetkeä, joka sattui tapahtumaan jo ihan lautakuntakauden alkupuolella keväällä 2013. Silloin käsiteltiin edellisen vuoden sitovia toiminnallisia tavoitteita, joihin ei sillä kertaa oltu kalanistutusten osalta päästy. Syyt olivatkin sitten ihan dadaa:

Kalanistutusten osalta seikkailtiinkin sitten kafkamaisessa byrokratiassa. Helsingin kaupungilla on lakisääteinen velvollisuus hoitaa kalakantoja istutuksilla vesiasetuksen nojalla. Kalanpoikasten määrälle on asetettu sitovat tavoitteet. Valvova viranomainen on paikallinen ely-keskus. Ely-keskus on myös kalanhoitopalveluja tuottava palveluntarjoaja.

Helsingin kaupunki maksaa ely-keskukselle rahaa siian- ja meritaimenen istuttamisesta. Siikoja ei saada istutettua tarvittavaa määrää, koska poikasia ei saada tuotettua. Meritaimenen kohdalla valvova viranomainen/palveluntarjoaja päättääkin käyttää osan kaupungin rahoista kirjolohien istuttamiseen – koska ”taimenen istuttamisen tulokset ovat niin heikot”. Helsingin kaupunki voisi kai valittaa ely-keskuksen toiminnasta valvovalle viranomaiselle, joka sattuu olemaan se samainen ely-keskus. Jotenkin tuntuu, ettei kannata. Koska kyseessä on valtuuston asettama sitova tavoite, asia on tulossa vielä kaupunginhallitukselle ja valtuustoon, joten valtuutetut, onnea, pääsette tekemään on poliittisia päätöksiä joilla on merkitystä!

Hallinnon norsunluutornit ja kentän tarpeet – kohti tehokkaampaa suomalaista urheilukenttää

Kirjoitus julkaistu Taekwondo-lehden Vieraskynä-palstalla 7.12. 2016

Yle Urheilu julkaisi lokakuun alussa suomalaisten huippu-urheilijoiden piirissä tehdyn kyselyn tulokset. Tutkimuksen mukaan urheilijoiden enemmistön bruttotulot kuukaudessa jäivät köyhyysrajan, eli 1200 €/kk alle. Alle 3 % ansaitsi yli 4000 euroa kuukaudessa. Urheilijat ovat joutuneet turvautumaan toimeentulotukeen ja lainaamaan rahaa perheenjäseniltään tai sukulaisiltaan. Urheilijoiden mukaan kamppailu toimeentulosta vaikuttaa harjoitteluun ja urheilusuorituksiin. Samaan aikaan Valtion liikuntaneuvoston tekemän selvityksen mukaan lasten ja nuorten kilpaurheiluharrastusten hinta on noussut huomattavasti, jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Harrastusten hinnasta on tullut kynnys, joka estää monen lapsen ja nuoren liikkumisen liikuntaseuroissa.

Suomalainen urheilukenttä on viime vuodet ollut suuren myllerryksen kohteena. Ensin SLU, Nuori Suomi ja Suomen kuntoliikuntaliitto sulautettiin Valoksi ja ensi vuoden alusta Valo ja Olympiakomitea yhdistetään yhdeksi ainoaksi organisaatioksi, jonka vastuulla tulee olemaan niin huippu-urheilu kuin harrasteliikuntakin.

Organisaatioiden laatikkoleikki ei automaattisesti kuitenkaan poista byrokratiaa, kevennä hallintoa eikä tuota lisää rahaa varsinaiseen toimintaan. Suomalaiseen urheilukenttään on vuosikymmenien aikana pesiytynyt keskusjohtoinen hallintorakenne, joka on syönyt aivan liian suuren osan käytössä olevista rahoista. Yhteiskunnan tuki ei ole riittävästi kohdistunut urheilijoiden ja harrastajien toimintamahdollisuuksien edistämiseen. On vihdoin ymmärrettävä, että hallintokultturin pitää uusiutua avoimeksi ja kustannustehokkaaksi ydintoiminnan tukipalveluksi.

Suomalaiset kamppailujien lajiliitot ovat olleet tässä muutoksessa eturintamassa. Judoliitto, Karateliitto, Miekkailu- ja 5-otteluliitto, Nyrkkeilyliitto ja Taekwondoliitto avasivat viime vuonna yhteisen toimiston Kamppailumaailmaksi nimetyn toimiston Helsingin Radiokadulla Valo-talossa. Uudistus toi jo sinänsä huomattavia kustannussäästöjä tila- ja hallintokuluissa ja on luonut myös uutta yhteistyötä ja synergiaa liittojen välille: liitot ovat muun muassa tehneet yhdessä uuden yhdenvertaisuussuunnitelman ja suunnitteilla on yhteisten kurinpitosääntöjen ja -elimen luominen. Lisäksi eri liittojen työntekijöiden vertaistuki on edistänyt tuottavuutta ja parantanut työviihtyvyyttä.

Suomalainen urheilukenttä tarvitsee tusinoittain uusia Kamppailumaailman kaltaisia hankkeita, että päästään lopullisesti eroon lajiliittokohtaisista siiloista ja kalliista hallinnosta niin että päästään korjaamaan liikuntakenttää riivaavia todellisia haasteita – lasten liikuntaharrastusten kohoavia kustannuksia ja huippu-urheilijoiden harjoitus- ja kilpailumahdollisuuksia rajoittavia rahoitusongelmia. On epätodennäköistä, että tulevina vuosikymmeninä kuntien ja valtion rahoitus urheilulle ja liikunnalle tulisi oleellisesti nousemaan. Siksi urheilukentän on sopeuduttava ja opittava käyttämään olemassa olevat resurssit tehokkaammin.

Joonas Lyytinen

Kirjoittaja on Helsingin miekkailijoiden puheenjohtaja, juniorivalmentaja ja Helsingin kaupungin liikuntalautakunnan jäsen.

Urheilulahjakkuuksien löytäminen edellyttää laajaa harrastuspohjaa

Screen Shot 2016-09-05 at 09.18.27Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin lyhennettynä Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla  sunnuntaina 4.9. 2016
Suomen historiallisen huonon olympiamenestyksen jälkeen keskustelu huippu-urheilun tilasta ja sen merkityksestä on käynyt kiivaana. Entinen jääkiekkovalmentaja Petteri Sihvonen päätyi syyttämään huippu-urheilun kehnosta tilasta Nuori Suomi -henkeä ja “kaikki pelaa” -periaatetta. Helsingin Sanomien vieraskynässä puolestaan Teijo Pyykkönen nosti esiin nykyisen liikuntapolitiikan ristiriitaiset tavoitteet terveysliikunnan ja tavoitteellisen kilpaurheilun välillä. Kun samaan aikaan pyritään kansanterveydellisistä syistä edistämään terveysliikuntaa ja turvaamaan urheilusta kiinnostuneiden mahdollisuudet menestyä, on rajalliset resurssit levitetty liian laajalle.

 

Merkittävän kansallisen huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseen on karkeasti ottaen kaksi kilpailevaa toimivaa mallia. Ensimmäinen näistä pohjautuu järjestelmään, jossa urheilumenestyksestä on tehty tehty yksilölle väylä merkittävään taloudellisen ja sosiaalisen statuksen nousemiseen. Esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä yhteiskunta panostaa voimakkaasti kilpaurheiluun, siinä menestymiseen ja palkitsee menestyneitä urheilijoita runsaskätisesti. Yhdysvalloissa puolestaan sosio-ekonomisena porkkanana kilpaurheilijoille tarjotaan stipendejä huippuyliopistoihin, joka monelle nuorelle on ainoa väylä korkeakouluopintoihin ja pois sukupolvien köyhyyden kierteestä.

Ei pelasteta Keskuspuistoa – kehitetään sitä

14053794_10154036776356715_644200920589858139_o
Keskuspuiston kaavamuutokset yleiskaavaehdotuksessa. Kuva: Tero Juuti Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmästä.

Viime viikkoina on keskusteltu laajasti yleiskaavassa esitetyistä muutoksista Keskuspuistoon. Erityisesti Hämeenlinnanväylän bulevardisoinnin yhteydessä Pirkkolan alueen rakennushankkeiden on katsottu nakertavan Keskuspuistoa tavalla, joka vaarantaa sen arvon kaupunkilaisten virkistysalueena.

On totta, että erityisesti Pirkkolan ja Haagan alueilla Keskuspuistoon kaavaillut muutokset näyttävät huolestuttavilta. On myös totta, että yleiskaavaa tulkittaessa pitää ymmärtää, ettei kaikki viereisessä kartassa punaisella merkityt alueet ole tulossa rakennuskäyttöön johtuen siitä, että yleiskaavassa maankäyttöä karkeasti kuvataan 100 x 100 metrin ruuduilla. Lopullinen rakennusten ja viheralueiden raja määritellään myöhemmin asemakaavalla.  Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tulevaisuudessa bulevardisoidun Hämeenlinnanväylän itäreunalle saatetaan rakentaa vain yksi talorivi, joka toimisi myös meluesteenä sen takana olevalle puistolle. Poliittinen vääntö Keskuspuiston kohtalosta tulee jatkumaan siis vielä vuosia, ellei vuosikymmeniä ja toivottavasti lopulta puiston suojelu voittaa.

Samalla kuin keskustelu Keskuspuiston suojelusta käy kuumana on kuitenkin myös hyvä ajoittain miettiä, miten sitä ja sen virkistysarvoja voitaisiin myös kehittää, ei vain suojella.

Screen Shot 2016-08-30 at 09.52.42
Raide-Jokerin tuleva reitti Maunulan ja Haagan välillä.

Jo nykyisin puiston on useasta kohdasta pirstaloitunut johtuen sen poikki kulkevista teistä. Merkittäväimmät näistä autoreiteistä ovat Maunulan eteläpuoluella kulkeva Metsäläntie Oulunkylästä Haagaan ja Keskuspuiston ja Maunulanpuiston erottava Pirkkolantie Eliel Saarisen tieltä Pakilantielle. Näistä jälkimmäinen tulee lähitulevaisuudessa kokemaan suuren muutoksen kun Raide-Jokerin reitti tulee kulkemaan sen kautta.

Raide-Jokerin rakennustöiden yhteydessä olisi mahdollista kehittää Keskuspuiston virkistysarvoja merkittävästi pienillä lisäkustannuksilla. Pirkkolantie ei nykyisinkään ole kovin merkittävä reitti henkilöautoliikenteen kannalta. Henkilöautoliikennen pohjois-etelä-suunnassa suuntautuu pääosin Veturitien ja Tuusulanväylän reiteille, koska Eliel Saarisen kadun tunneliosuus on varattu joukkoliikenteelle ja reitti keskustaan on tämän vuoksi hidas ja hankala. Pirkkolan liikuntapuistoon suuntautuva liikenne puolestaan voidaan hoitaa puiston pohjoispuolista reittiä, joka johtaa Pirkkolan uimahallin pysäköintialueelle.

57394142.jpg
”Metsäspora” Kiovassa.  (Kuva: Google Earth)

Raide-Jokerin rakennustöiden yhteydessä voitaisiin siis, ilman suurempaa haittaa muulle liikenteelle, katkaista Pirkkolantie liikuntapuiston ja Hämeenlinnanväylän väliseltä matkalta henkilöautoliikenteeltä ja tehdä sinne vain maisemoitu raideyhteys ja kevyen liikenteen väylät. Tämä lisäisi Keskuspuiston yhtenäisyyttä ja mahdollistaisi uusien ulkoilureittien rakentamisen Maunulanpuiston ja Keskuspuiston väliin. Se myös lisäisi Keskuspuiston ”metsän tuntua”, koska puisto ei olisi niin selvästi autoteiden pirstaloima kuin nykyisin.

 

Garden Helsinki ja kaupunkikuva

Kiinteistölautakunnan kokouksessa 19.5. käsiteltiin HIFK:n uutta Garden Helsingiksi nimettyä jäähallisuunnitelmaa.  Ensimmäinen suunnitelma sijoittaa uusi hallikompleksi hieman etelämmäksi nykyisen Mäntymäen kentän alueelle kaatui aiemmin tänä vuonna kaupunkisuunnittelulautakunnassa ”kaupunkikuvallisiin” syihin ja nyt paikkaa hankkeelle haettiin nykyisen Nordenskiöldinkadun jäähallin ympäristöstä. Lisähaasteita tälle uudelle sijainnille aiheuttaa se, että Helsingin kaupunginmuseo vastustaa nykyisen hallin purkamista vedoten sen arkkitehtoniseen arvoon ja asemaan Suomen toiseksi vanhimpana jäähallina.

Screen Shot 2016-05-24 at 08.39.19
Garden Helsingille 19.5. kiinteistölautakunnassa myönnetty aluevaraus

Kiinteistölautakunnassa uudelle suunnitelmalle myönnettiin aluevaraus puheenjohtajan äänellä 4–4. Varauksen puolesta äänestivät kokoomus ja sosiaalidemokraatit.

Nyt hankkeelle varattu alue on ongelmallinen useammasta syystä. Helsinkiläisen liikunnan kannalta Nordenskiöldinkadun jäähallin länsipuolella sijaitsevan perinteisen Saharana tunnetun jalkapallokentän menettäminen olisi suuri tappio. Kenttä louhittiin Töölön pallokentän kylkeen jo 1950-luvulla ja siellä ovat treenanneet useat jalkapalloilijasukupolvet.  Lisäksi kyseinen kenttäalue on vuokrattu HJK:lle useaksi vuodeksi eteenpäin. Kenttä on nykyisin HJK:n toteuttama ns. ”seurakenttä”, jota varten liikuntavirasto on vuokrannut tontin ja seura rakennuttanut varsinaisen tekonurmen. Ollaan siis samanlaisten kysymysten äärellä kuin Talin golfkentän kanssa: kaupungin maine luotettavana sopimuskumppanina kärsii jos vuokrasopimuksia lähdetään purkamaan yksipuolisesti. Tämä tulisi vaikuttamaan tulevia seurojen kanssa toteutettuja yhteishankkeita, jotka ovat liikuntaviraston investointirahojen pudottua puolessa vuosikymmenessä yli 30% oikeastaan ainoa tapa saada tähän kaupunkiin uusia liikuntapaikkoja.

Toinen ongelma on alueen itäpuolen mittava rakentaminen. Kyseinen puistoalue on elimellinen osa Töölönlahdelta Keskuspuiston kautta aina Nuuksioon ulottuvaa ulkoilureittiä ja sen rakentaminen nakertaisi oleellisia osia ainutlaatuisesta Keskuspuistosta. Helsinki on todennäköisesti maailman ainoa pääkaupunki, jossa voi keskustassa laittaa sukset jalkaan ja hiihtää lähes yhtenäistä latuverkostoa pitkin aina kansallispuistoon asti. Ja kesällä saman voi tehdä pyörällä tai lenkkeillen. Varsinkin nyt kun Nordenskiöldinkadun yli on saatu kevyenliikenteen silta tuon yhteyden tuhoaminen olisi suorastaan rikollista.

Screen Shot 2016-05-24 at 09.08.56
Eteläinen sijaintivaihtoehto Mäntymäen kentän alueelle.

Mielenkiintoista nyt hyväksytyssä varauksessa on myös se, että se sisältää oikeastaan samat ongelmat, joiden vuoksi kaupunkisuunnitelulautakunnassa suunnitelma Mäntymäelle sjoittamisesta torpattiin.

Lautakunnan lausuntoesityksen esittelyssä todetaan eteläisestä sijaintivaihtoehdosta:

Suunnitelman hotelli- ja asuntorakennukset nousevat maisemakuvassa liian hallitseviksi. Viitesuunnitelman mitat ja laajuus muuttavat Olympiastadionin ja kenttäalueiden asemaa ja rikkovat Töölönlahden puistoreunan. Mäntymäen metsäiset kallioalueet ja osa yhdestä Helsingin vanhimmista puistoista menetetään. Asuminen yksityistää puistoaluetta.

Osa yhdestä Helsingin vanhimmista puistoalueista menetetään. Check. Asuminen yksityistää puistoaluetta. Check. Puistoreunaa rikotaan. Check.

”Olympiastadionin aseman muuttamisella” käsittääkseni viitataan siihen, että rakentaminen olisi rikkonut näköyhteyttä Töölönlahdelta Olympiastadioille ja tämän olisi ratkaisevasti muuttanut kaupunkikuvaa. Tästäkin voi olla montaa mieltä. Mäntymäen kenttä on tällä hetkellä suurena parkkialueena, jonka kaupunkikuvallinen jylhyys ja arvokkuus ovat Prisman takapihan luokkaa. Arvioikaa vaikka itse. Menisikö tämä ainutlaatuinen näkymä pilalle, jos oikeaan reunaan rakennettaisiin?

Screen Shot 2016-05-24 at 09.26.20
Näkymä Helsinginkadulta Olympiastadiolle. (Kuva: Google Street View)

Rakentamalla alueelle jäähalli, palveluja ja asuntoja olisi pikemminkin mielestäni mahdollisuus saada tuohon kaupunkirakenteelliseeen autiomaahan elämää ja toimintaa.

Käytännössä tilanne on siis se, että mikäli Garden Helsinki -hanke etenee kiinteistölautakunnan tekemän päätöksen mukaisesti, Helsingistä tuhotaan kulttuurihistoriallisesti merkittävä liikuntapaikka ja ainutlaatuista puistoaluetta vain siksi, että voidaan säilyttää yksi kaupungin keskeisimmistä paikoista autojen säilytysalueena ja miljöönä, jossa kukaan ei erityisemmin halua liikkua tai viettää aikaa.

HIFK:n hallihanke on sinänsä kannatettava ja hyvä. Siinä yhdistyy ennakkoluulottomalla ja hienolla tavalla asuin-, liike- ja julkinen rakentaminen ja se loisi alueelle uutta toimeliaisuutta ja elämää. Kiinteistölautakunnan myöntämän varauksen sijaan se kuitenkin pitää toteuttaa toisin. Paremmat vaihtoehdot ovat (paremmuusjärjestyksessä):

  1. hallikompleksi rakennetaan alkuperäisen ehdotuksen mukaisesti Mäntymäen kentälle
  2. hallikompleksi rakennetaan hajautetulla mallilla niin, että osa toiminnoista sijoitetaan Mäntymäen kentälle ja osa nykyisen Nordenskiöldinkadun jäähallin parkkipaikalle niin, että alueen puistot säilyvät
  3. hallikompleksi rakennetaan Nordenskiöldinkadun hallin paikalle ja vanha halli puretaan, jolloin on mahdollista säästää niin Saharan jalkapallokenttä kuin Pohjoista stadionintietä reunustava puistoaluekin.

Toivottavasti jatkokäsittelyssä niin kokoomus kuin demaritkin tulevat asian suhteen järkiinsä.

Tapanilan erä ja kohtuuton häirintä

Kevään aikana Tapanilan urheilukeskuksen edustalla on järjestetty jo kuusi Rajat kiinni -ryhmän organisoimaa mielenosoitusta. Viime torstaina pidetty edellinen mielenilmaus eskaloitui: tilaisuuden järjestäjiin kuulunut henkilö ja joukko muita osallistujia oli mennyt urheilukeskuksen kahvioon ja solvannut kahvilan työntekijää ja tuloksena oli rikosilmoitus.

Oikeus julkiseen mielenilmaukseen on perustuslaillinen oikeus, jota ei voida rajoittaa. Kuitenkin kokoontumislain mukaan poliisi voi, kun yleinen etu sitä vaatii, siirtää mielenosoitus pidettäväksi jonnekin toisaalle:

Jos yleisen kokouksen järjestäminen ilmoitetussa paikassa vaarantaa ihmisten turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle, häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä.. poliisi voi yhteyshenkilön kanssa neuvoteltuaan osoittaa kokouksen siirrettäväksi toiseen, kokouksen tarkoituksen kannalta sopivaan paikkaan.

On kestämätön tilanne, että Tapanilan erän vapaaehtoistoimijoita, junioreja ja heidän vanhempiaan toistuvasti häiritään vain siitä syystä, että urheiluseura järjestää turvapaikanhakijoille liikuntaa. Tapanilan erä ei voi laittaa ”rajoja kiinni” vaikka haluaisivatkin – siitä päätetään aivan muualla. Ei ole oikein, että turvapaikanhakijoiden parissa vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä painostetaan tällaisella  toiminnalla. Mielenosoittajilla on oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisemiseen, mutta urheiluseuralla on myös oikeus ilman kohtuutonta häirintää järjestää liikuntatoimintaa miten ja kenelle haluavat.

Nykytilanteessa on selvää, että säännölliset mielenosoitukset, joiden yhteyteen on jo ilmaantunut yksittäisiin henkilöihin kohdistuvaa epäasiallista ja uhkaavaa käytöstä häiritsee kohtuuttomasti sivullisia. Tämän vuoksi toivon, että poliiisi tulevaisuudessa käyttää kokoontumislain mukaisia valtuuksiaan ja siirtää mielenosoitukset johonkin niille paremmin soveltuvan paikan.

Rautalankaa avustuksista: miksi tuetaan yhdistyksiä mutta ei yrityksiä.

Helsingin Sanomissa 9.11. julkaistiin erikoisen asenteellinen artikkeli Helsingin kaupungin liikunta-avustuksista otsikolla ”Ponitytöille ei heru rahaa – Helsinki tukee poikavaltaista urheilua avokätisemmin kuin tyttöjen lajeja”. Liikuntalautakunnan muiden jäsenten kanssa yhteinen vastine artikkeliin löytyy täältä.

Hevosurheilun saama harrastajamäärään verrattuna pieni avustusmäärä johtuu siitä, että lajin harrastus on keskittynyt liiketoiminnallisin perustein toimiviin ratsastuskouluihin, kun Suomessa muuten liikuntaharrastuksia pääosin tuottaa urheiluseurat ja muut voittoatavoittelemattomat kansalaisjärjestöt. Kuntien ja valtion erilaiset liikuntaan ohjautuvat tukimuodot on pääosin rajattu tälle vapaan kansalaistoiminnan kentälle. Ja sille on hyvät perusteet, vaikka saattaa vaikuttaa siltä, että se asettaa lajeja ja harrastajia eriarvoiseen asemaan. Yritykset ja yhdistykset toimivat nimittäin eri periaatteilla ja siksi niille myönnettyjen avustusten vaikutukset ovat erilaiset.

Yritysten tehtävä on yleisesti taloudellisen voiton tuottaminen omistajilleen. Tässä ei sinänäsä ole mitään tuomittavaa tai ongelmallista ja monissa asioissa voittomotiivi tuottaa niin yrityksen kun sen asiakkaidenkin kannalta myönteisiä lopputuloksia. Näin tapahtuu erityisesti silloin kun saman hyödykkeen markkinoilla on useita toimijoita ja syntyy aitoa kilpailua asiakkaista. Näillä markkinoilla hyödykkeen hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan.  Myyntihinnan ja hyödykkeen tuotantokustannusten erotus jää sitten yritykseen voittona. Jos tuotantokustannukset ovat korkeammat kuin mikä on markkinoiden määrittämä hinta, yrityksen toiminta loppuu lyhyeen.

Ratsastustunnin hinta Helsingin ratsastuskouluissa määräytyy tämän periaatteen mukaan siis siitä, kuinka paljon harrastajat (tai harrastajien vanhemmat) ovat valmiita ja kykeneviä tunnista maksamaan ja toisaalta siitä kuinka paljon ratsastustunteja on tarjolla. Jos tunteja on saatavilla vähemmän kuin niille olisi kysyntää, hinta nousee. Jos tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, hinta laskee.  Mikäli yrityspohjalta toimivaa liikuntapalvelujen tuottajaa tuettaisiin suoraan julkisista varoita, se ei alentaisi hyödykkeen hintaa (koska hinta määräytyy markkinoiden, ei tuotantokustannusten perusteella) vaan kasvattaisi yrityksen voittomarginaalia. Sen lisäksi että tämä vääristäisi markkinoita, se ei olisi myöskään kovain järkevää julkisten varojen käyttöä: hyöty ei kohdistuisi kuntalaisille vaan yrityksen omistajille.

Yhdistyksillä tätä ongelmaa ei ole. Käytännössä yleishyödylliset yhteisöt kuten urheiluseurat eivät saa tuottaa taloudellista hyötyä osallisille vaan ovat velvollisia tuottamaan saamillaan tuloilla palveluja jäsenistölleen. Julkiset toiminta-avustukset näiden yhteisöjen toimintaan pitää siis käyttää toiminnan tuottamiseen. Kun liikuntaseuralle annetaan rahaa avustuksina, lopputuloksena pitäisi olla enemmän, parempia tai jäsenistölle edullisempia liikuntapalveluita. Yhdistyksen jäsenilleen tuottamien palvelujen hinnan määrittää siten viime kädessä niiden tuotantokustannukset, ei markkinat.

Tämä ei luonnollisesti tarkoita, etteikö kunnat ja valtio voisi tehdä esimerkiksi liikuntapalveluiden alueella yhteistyötä. Helsingin kaupungin liikuntavirasto ja alueen liikuntayritykset tekevät erilaisia yhteistyöhankkeita jatkuvasti ja kaupunki myös tukee aktiivisesti liikuntayritysten toimintaedellytyksiä eri tavoin: subventoimalla tonttivuokria, tekemällä yhteistyösopimuksia ja tarjoamalla fasiliteetteja liikeyritysten käyttöön. Mutta on tärkeää ymmärtää, että vaikka Helsingin liikuntavirasto ryhtyisi myöntämään toiminta-avustuksia ratsastuskouluyrityksille, heppatyttöjen ratsastustustunnin hintaan se ei vaikuttaisi lainkaan.

Kevyt kenttäavustus

Toveri Oskala raportoi 30.3. kaupunginhallituksen kokouksesta seuraavaa:

Huh, olipas kaupunginhallituksen kokous. Useita äänestyksiä, erityisen kiinnostavia olivat äänestykset lausunnosta Uudenmaan maakuntakaavaan. Kokoomus, joka usein puhuu asuntorakentamisen puolesta, äänesti 3-1 Malmin lentokentän puolesta asuntorakentamista vastaan. Tämä siis pitää sisällään ajatuksen että Helsinki omalla rahallaan ylläpitäisi erikseen harrastelentokenttää. Omalla rahallaan. Eikä rakentaisi asuntoja.

Screen Shot 2015-03-30 at 19.04.05

Avataanpa lukuja hieman. Malmin lentokenttäalue kokonaisuudessaan kaikkine melu- ja turva-alueineen on noin 6,5 km². Koska viranomaisilmailu on poistumassa Malmilta, jää alueen käyttäjiksi ainoastaan yrityksiä ja ilmailuharrastajia. Liikenne- ja viestintäministeriön tekemän selvityksen mukaan myytyjen kausikorttien perusteella arvioituna noin 100 kerhojen tai yksityisten henkilöiden konetta käyttää Malmin kenttää ja kaiken kaikkiaan koko maasa on noin 1000 ilmailuharrastajaa. Luvut ovat kiistanalaisia. Esimerkiksi Mäntsälän Ilmailukerhon puheenjohtaja Jorma Sucksdorf [sic] arvioi että kentällä toimii 2500 ilmailuharrastajaa.

Helsingin kaupunki perii asuntotonteista vuokraa 1,46 – 2,77 €/m² ja tonttien markkinavuokrahinta hinta lienee jotain 5 – 15 €/m² väliltä. Asuntotonttien vuokrahinnoilla kaupungin kaupungin tuotot aluesta olisivat asuinrakennuskäytössä noin 9,5 – 18 miljoonaa euroa vuodessa. Mikäli lentokenttäalue rinnastettaisiin toisaalta esimerkiksi liikuntapuistoihin tai -kenttiin olisi maanvuokra vuodessa 6,5 miljoonaa euroa, koska voimassa olevan liikuntaviraston maanvuokrausperusteiden mukaan tuossa käytössä olevien alueiden maanvuoka on 1,0 €/m².

Kukaan ei ole toistaiseksi esittänyt ensimmäistäkään uskottavaa laskelmaa siitä, miten Malmin lentokentän toiminta olisi mahdollista rahoittaa. Jo pelkän alueen maanvuokrakustannukset ilmailuharrastajille tulisivat olemaan siis jotain 6,5 – 18 miljoonan euron välillä vuosittain. Tämän lisäksi alueen kunnossapito ja tarvittavan henkilöstön palkat aiheuttausivat miljoonien kustannukset. Ilmailuharrastajien kykyyn maksaa harrastuksensa nousevat kustannukset ei kannata uskoa. LVM:n selvityksen mukaan kun ”pienlentokoneilla lentävien harrastajien määrät ovat olleet laskevia viime vuosina harrastustoiminnan kalleuden vuoksi”. Alueella toimivien yritysten liikevaihto puolestaan on noin 33 miljoonaa euroa. Mikäli liiketoiminnan liikevoittoprosentti on pienempi kuin kansainvälisessä huumekaupassa, ei tuoltakaan miljoonia tonttivuokriin ole löydettävissä.

Valtion lopetettua toimintansa alueella ja sen siirryttyä kaupungin haltuun ainoa uskottava toiminnan rahoittaja ja ylläpitäjä on siis Helsingin kaupunki. Tämä tarkoittaisi kaupungille menetettyjä maanvuokratuloja ja suoria kuluja kentän ylläpidosta.

Helsinkiläisissä liikunta- ja urheiluseuroissa liikkuu vuosittain noin 84 000 ihmistä. Jos tätä Malmin lentokentän 100 – 2500 harrastajan saamaa mahdollista tukea verrataan liikuntaviraston helsinkiläiselle liikutaseurakentälle myöntämään noin 16  miljoonan euron avustuspottiin on ero aika  valtava. Suurimmalla mahdollisella harrastajamäärällä (2500) ja pienimmällä mahdollisella kustannuksella (6,5M€) tuki per harrastaja olisi 2600 €/vuosi kun liikuntajärjestöjen vastaava tuki on tällä hetkellä noin 190 €/hlö/vuosi. On aika vaikea ymmärtää miksi kaupungin pitäisi tukea jokaista ilmailuharrastajaa vuosittain lähes 14-kertaisella summalla verrattuna liikunnanharrastajiin.

Voisiko esimerkiksi edellämainitut kaupunginhallituksen kokoomuslaiset kentän säilyttämisen puolesta äänestäneet selittää minulle?

Viimeisen parin vuoden aikana liikuntaviraston investointibudjettia on leikattu noin 50 % vedoten investointikattoon ja kaupungin taloustilanteeseen. Nykyinen noin 10 miljoonan euron taso ei riitä edes nykyisen rakennuskannan ylläpitoon. Uusien liikuntapaikkojen uudistarakentamisesta kasvavan kaupungin tarpeisiin on mahdotonta edes uneksia. Erityisen aktiivinen menokurin ylläpidossa on ollut nimen omaan Kokoomuksen ryhmä.

Ja jos edellämainitut arvon poliitikot ovat syystä tai toisesta päätyneet siihen johtopäätökseen, että kaupungilla onkin yhtäkkiä varaa tukea kaikkia kivoja harrastuksia miljoonilla eurolla, olisiko silloin mahdollista, että myös liikuntaviraston investointibudjetti saataisiin asianmukaiselle tasolle?