Miksi etuoikeudesta puhuminen on vaikeaa?

Modernissa rasismiin ja sukupuolten tasa-arvoon ja muuhun yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvässä keskustelussa käytetään usein ”etuoikeuden” (eng. privilege) käsitettä. Termi ilmaantui akateemiseen tutkimukseen 80-luvulta alkaen kun tieteilijät pyrkivät laajentamaan sosiaalisen epätasa-arvon tutkimusta aikaisemmin vain selkeään syrjintään keskittyneestä perspektiivistä. Tässä yhteydessä etuoikeudella tarkoitetaan monista eri tekijöistä kuten sukupuolesta, etnisestä alkuperästä, iästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, sosioekonomisesta asemasta ja muista seikoista riippuvaa asemaa yhteiskunnassa, jota erityisesti etuoikeudesta nauttivien on usein sen moniulotteisen luonteen vuoksi vaikea havaita.  Peggy McIntosh kuvaili kuuluisassa esseessään White Privilege: Unpacking the Invisible Backpack valkoiseen ihonväriin liittyvää etuoikeutta seuraavasti:

White privilege is like an invisible weightless backpack of special provisions, maps, passports, codebooks, visas, clothes, tools and blank checks.

 

Suomalaisessa keskustelussa, liittyi se sitten ihonväriin, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun yhteiskunnalliseen ilmiöön, päädytään kuitenkin valitettavan usein asetelmaan, jossa näiden erilaisten etuoikeuksien olemassaolo kyseenalaistetaan tai kiistetään.  Tämän kritiikin voi hieman yksinkertaistaen ja kärjistäen tiivistää seuraavaan ajatukseen: koska kaikilla valkoihoisilla heteromiehillä ei mene taloudellisesti tai muilla tavoin hyvin, ei valkoiset heteromiehet ole myöskään etuoikeutettuja. Etuoikeus yksinkertaistetaan janaksi, jossa jokainen yksilö asettuu johonkin kohtaan +∞ ja  -∞ välille, ja koska kunkin vertaisryhmän edustajia löytyy eri kohdista tätä janaa, ei ryhmän silloin voi katsoa olevan etuoikeutetussa asemassa. Tämän jälkeen usein päädytään vielä enemmän hakoteille ja todetaan, että koko etuoikeuden käsite on vain tehty syyllistämään miehiä tai valkoihoisia tai valkoihoisia miehiä tai mitä ryhmää nyt sattuu edustamaankaan.

Etuoikeus, kuten se sosiologisessa kontekstissa ymmärretään, ei kuitenkaan ole yhden vaan useamman muuttujan tulos. Sosioekonomisesti ei-etuoikeutetussa asemassa oleva työtön mielenterveyskuntoutuja voi edelleen olla miehisyytensä tai valkoisen ihonvärinsä vuoksi etuoikeutettu ja toisaalta professorina työskentelevä varakas afrikkalainen maahanmuuttaja ihonvärinsä vuoksi ei-etuoikeutettu. Kaikki nämä etuoikeudet ovat todellisia ja havaittavissa, vaikkakin eri tavoin. Jotkut etuoikeudet on yksilötasoisia ja sosio-ekonimisia, toiset liittyvät rodullistamiseen tai johonkin muuhun syntyperäiseen seikkaan. Valkoisten miehisen etuoikeuden olemassaolo ei siis tarkoita, että kaikilla valkoisilla miehillä olisi kaikki asiat hyvin.

 

 

 

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan lähtökohta ja perusperiaate on alusta alkaen ollut se, että erilaisia yhteiskunnallisia etuoikeuksia on pyritty tasaamaan ja luomaan kaikille yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Alun perin toimenpiteet olivat hyvin konkreettisia tasa-arvon esteiden poistamisia: naisten holhouksenalaisuus poistettiin, äänioikeudesta tuli yleinen ja yhtenäinen ja naiset saivat oikeuden omaisuuteen ja yhtäläiseen vanhemmuuteen. Myöhemmin maksuton koulutus ja peruskoulujärjestelmä ovat tasanneet väestön sosioekonomisia eroja ja kiihdyttänyt luokkakiertoa. Viimeisten vuosikymmenten aikana erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa on parannettu ja oikeuksia laajennettu.

Tästä historiallisesta kontekstista johtuen ei ole yllättävää, että olemme lopulta aika hyviä tunnistamaan nimenomaan sosio-ekonomisia ja toisaalta ainakin yksiselitteisesti mitattavia sukupuoleen tai muuhun liittyviä etuoikeuksia kuten miesten ja naisten palkkaeroja tai sen, ettei naisia ole johtotehtävissä ole yhtä paljon kuin miehiä.

Ainakin toistaiseksi olemme huonompia havaitsemaan sellaisia hienovaraisempia ja vaikeammin mitattavia yhteiskunnallisia etuoikeuksia, jotka liittyvät esimerkiksi ”rotuun” tai sukupuoleen: miten arkipäivän rasismi vaikuttaa ihmisen psyykeen tai miten lasten sukupuolittaminen varhaislapsuudessa ja varhaiskasvatuksessa vaikuttaa asenteisiin ja käyttäytymiseen.

Vaikka se on vaikeaa, myös näistä etuoikeuden mekanismeista pitää oppia keskustelemaan ja havaitsemaan niitä nykyistä paremmin.  Valkoiseksi mieheksi syntyminen ei ole valinta eikä omaan etuoikeuteensa ole syyllinen. Silti se on olemassa ja pitäisi tiedostaa. Se vaatii että opimme hahmottamaan etuoikeuden ja sen puutteen nykyistä laajempana ilmiönä. Ja sen jälkeen siitä keskusteleminenkaan ei enää ole niin vaikeaa ja ajoittain turhauttavaa kuin nyt.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s