Äitiyslaki – Candida pro causa ense candido

i-cant-believe-i-still-have-to-protest
Seniorikansalainen Yhdysvalloissa esittää vahvan argumentin äitiyslakialoitten hyväksymisen puolesta.

Kuuntelin jokin aika sitten yhdysvaltalaisen Vox-lehden mahtavaa The Weeds -podcastia. Ohjelman lopussa keskustelijoilla on tapana aina esitellä ”viikon tutkimus”, joka tällä kertaa oli arvostetun The Lancet -tiedelehden julkaisema artikkeli maailmanlaajuisista aborttitilastoista viimeisen neljännesvuosisadan aikana ja seikoista, jotka tutkimusaineiston perusteella vaikuttavat abortti-insidenssiin. Tutkimuksen yllättävä johtopäätös oli ettei aborttioikeutta rajoittavalla lainsäädännöllä vaikuta olevan vaikutusta tehtyjen aborttien määrään. Sen sijaan, vähemmän yllättävästi, ehkäisyvälineiden helpolla saatavuudella oli.

Tutkimuksen johtopäätöksiä ruodittaessa eräs keskustelijoista puolivahingossa teki varsinaisen avainhavainnon useimmista poliittisista arvokysymyksistä:

Ihmiset usein toivovat, että asiat  joita he pitävät moraalisesti oikeina ovat myös tehokkaita. Usein ne eivät kuitenkaan ole niin tehokkaita. Ja ihmisillä on vaikeuksia erottaa näitä asioita toisistaan.

Toisin sanoen, saavuttaakseen sen päämäärän mihin pyrkii, tavoite ja keinot pitää usein erottaa toisistaan. Valitettavan usein julkisen poliittisen keskustelun tiivistetyssä ydinviestinnässä tämä on erittäin hankalaa ja johtaa, noh, hölmöilyyn.

Kristillisdemokraatit onnistuivat edellisen hallituksen sekavilla loppumetreillä kaatamaan aloitteen äitiyslain uudistamisesta. Syitä tähän hölmöilyyn on vaikea ymmärtää – ilmeisesti tarkoitus oli kaikin mahdollisin keinoin vastustaa ”perinteisen” perhemallin muuttumista ja kategorisesti vastustaa kaikkien tuohon muottiin sopimattomien ihmisten yhdenvertaisten oikeuksien toteutumista. Ongelma on vain on tässäkin tapauksessa sama kuin edellä mainitussa aborttiesimerkissä: valitut ”moraalisesti oikeat” keinot eivät ole tehokkaita halutun tavoitteen toteuttamisessa: on vaikea kuvitella että yksikään sateenkaariperhe jättää hankkimatta lapsia siksi, että joutuu vahvistamaan toisen vanhemman vanhemmuuden byrokraattisen perheen sisäisen adoption kautta.

Ainoa asia mitä kristillisdemokraattien jarrutuksella on saatu aikaan, on kuntien adoptioneuvontojen ja oikeuslaitoksen työllistämistä tarpeettomalla byrokraattisella lisätyöllä – eli käytetty rajallisia resursseja turhuuteen, kun ne oltaisiin voitu paljon järkevämmin käyttää esimerkiksi kansainvälisten tai kotimaisten avoimien adoptioiden hoitamiseen ja edistämiseen.

Kun nyt äityislaki lopulta on tulossa eduskuntaan kansalaisaloitteen kautta, toivon että kansanedustajat muistavat sen, jonka jokainen minun laillani adoption kautta vanhemmaksi tullut jo tietää: vanhemmuus ei ole pääosin biologista vaan sosiaalista. Lapsen vanhemmat ovat ne, jotka lapsesta huolehtivat, häntä hoitavat ja häntä rakastavat. Tehokkain tapa edistää lapsen etua ja tukea perheitä on mahdollisuuksien mukaan taata lapselle kaksi rakastavaa vanhempaa. Ilman tarpeetonta byrokraattista höykytystä. Tämä on myös moraalisesti oikein.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s