Liikuntalautakunta 20.8. 2015

Liikuntalautakunnan syyskausi alkaa. Jei! Aika köykäinen asialista, ainoa isompi asia on tilankäyttöavustusten uudistaminen, mutta sekin on osa jo aikaisemmin käsiteltyä avustusjärjestelmän uudistusta ja keskusteltu lautakunnassa jo aikaisemmin.

3 Oikaisuvaatimus koskien helsinkiläisten liikuntakäyttäytymistä ja palveluiden tunnettavuutta selvittävän Liikuntatutkimuksen tilaamista (pdf) (html)

Kiista pienehkön tutkimustyön tilaamisesta: miksi halvinta ei oltu valittu. Itse kyllä näkisin, että pienissä hankintalain alle jäävien hankintojen kanssa pitää pystyä virkamiesten tehdä hankintoja joustavasti ja neuvotellen eikä aina kankean tarjouskilpailun ja toisaalta välttämättä edes halvimman mahdollisen vaihtoehdon kautta. Sinänsä mielenkiintoista että Norstat Finland oy on halunnut lähteä valittamaan näinkin pienestä hankinnasta.

4 Liikuntaviraston vesiliikennelaitureiden nimeäminen (pdf) (html)

Nimetään joukko vesiliikennelaitureita. Asiallisia nimiä.

5 Liikuntatoimen vuoden 2015 talousarvion toteutumisennusteet (pdf) (html)

Päätöshistoria (pdf) (html)

Näyttäisi siltä, että viraston tulotavoite saavutetaan ja budjetissa pysytään. Myös sitovat toiminnalliset tavoitteet toteutunevat.

Screen Shot 2015-08-19 at 21.12.111 Pitkäaikainen vuokrasopimus Natura Viva Oy:n kanssa Vuosaaren Ramsinrannan melontakeskuksen maa-alueesta (pdf) (html)

Liite 1 NATURA VIVA v_sopimusluonnos

Liite 2 Vuokra-alueen kartta

Päätöshistoria (pdf) (html)

Vuokrataan alue Vuosaaresta melontatoiminta varten. Ihan ok. Ainoa ihmeellinen seikka tässä on se, että käsitykseni on että yli 10 vuoden vuokrasopimuksissa tarvitaan kaupunginhallituksen päätös ellei johtosääntö ole tältä osin muuttunut.

1 Graafiset suunnittelupalvelut liikuntavirastoa varten (pdf) (html)

Liite 1 Hilma H040-15 Graafiset suunnittelupalvelut liikuntavirastoa varten.pdf

Liite 2 Liite 1 Palvelukuvaus H040-15.pdf

Liite 3 Avausptk H040-15.pdf

Liite 4 Tp Graafiset suunnittelupalvelut H040-15.pdf

Hyväksytään puitesopimukset graaffisista suunnittelupalveluista. Ok.

2 Liikuntaviraston kansalaistoiminnan tilankäyttöavustuksen uudistaminen (pdf) (html)

Päätetään lopullisesti koko avustusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä suunnitellun uuden tilankäyttöavustuksen käyttöönottamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että aikaisemmat vuokra-avustukset ja tuetun käytön tuet lakkautetaan ja korvataan yhdellä uudella tilatuella. Tämä on hyvä muutos, joka tuo eri tiloissa toimivat urheiluseurat tasa-arvoisempaa asemaan kunnan tukijärjestelmässä. Tuki on vastedes saatavissa koko vuodelle. Koko avustusjärjestelmän uudistusta olen käsitellyt aikaisemmin täällä.

3 Ringside Gym ry:n oikaisuvaatimus avustettavuutta koskevaan päätökseen (pdf) (html)

Hakemukseen ei oltu toimitettu liitteitä määräaikaan mennessä vaikka niitä oli sähköpostitse peritty. Ei jatkoon.

4 Käpylän Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus avustettavuutta koskevaan päätökseen (pdf) (html)

Liite 1 Käpylän Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus avustuspäätökseen

Yhdistys ilmoittaa ettei ollut tiennyt muuttuneesta aikataulusta vaikka siitä oli tiedotettu ja myös lähetetty muistutus kaikkiin edellisenä vuotena avustusta saaneisiin seuroihin. Ei jatkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s