Liikuntalautakunta 11.12. 2014

Työ- ja harrastus- ja muiden kiireiden vuoksi tällä kertaa blogi tulee valitettavasti kokouksen jälkeen raporttina eikä ennen kokouksta kuten tavallista ja kunnollista on. Anteeksi tästä.

Tänään oli liikuntalautakunnan maratonkokous joka alkoi jo klo 15 Stadionsäätiön edustajien pitämällä Olympiastadionin peruskorjaussuunnitelman esittelyllä, jatkui varsinaisella kokouksella, jossa oli tavallista pidempi asialista ja päättyi pöytäkirjan ulkopuoliseen keskusteluun Hesarissakin käsitellyistä liikuntaviraston markkinointi- jayhteistyösopimuksista. Homma saatiin pakettiin vasta klo 19 jälkeen.

Varsinaisen kokouksen päätökset kokonaisuudessaan täällä:

Pääpointit:

4 Liikuntalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Olympiastadionin rahoituspyynnöstä ja hankesuunnitelmasta pdf html

Päätös: Ehdotuksen mukaan

Stadion sitten joskus kun peruskorjaus on saatu päätökseen
Stadion sitten joskus kun peruskorjaus on saatu päätökseen

Kattava ja perusteellinen lausunto Stadionin peruskorjauksesta. Peruskorjauksen yhteydessä tulee lisää myös arkikäyttössäkin olevaa liikuntatilaa: iso ja pieni palloiluhalli ja voimailusali. Tämä on hieno juttu. Säätiön edustajien kanssa keskusteltiin myös siitä, voisiko Stadionion juoksurataa tulevaisuudessa avata nykyistä enemmän tavalliselle liikkujille Tukholman olympiastadionin tapaan. Lupasivat ainakin pyrkiä tähän suuntaan.

6  Liikuntaviraston ulkopuolisille toimijoille vuokrattavien alueiden vuokraehdot ja periaatteet pdf html

Päätös: Liikuntalautakunta päätti panna asian pöydälle.

Halusin nähdä listan siitä, miten näiden uusien periaatteiden soveltaminen olemassa oleviin vuokrasopimuksiiin vaikuttaisi vuokrasubvention määrään ja pyysin pöydälle tällaisen vertailun saamiseen saakka. Tavoitteenani on varmistaa ettei aikaisemmin Talin golfkentän kaltaiset valtavat yksittäisen toimijan subventiopotit voisi enää olla mahdollisia.

1 Liikuntalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle, ehdotuksesta Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosiksi 2016-2021 pdfhtml

Päätös: Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Liikuntalautakunnan mielestä vapaa-ajan kalastusmahdollisuuksien lisääminen alueella rakentamalla Hgin kaupungin energiayhtiöiden omistamiin voimalaitoksiin Kymijoessa kalatiet olisi suotavaa.

Käsittely Vastaehdotus: Muhonen Sallamaari + Lyytinen Joonas: ”Liikuntalautakunnan mielestä vapaa-ajan kalastusmahdollisuuksien lisääminen alueella rakentamalla Hgin kaupungin energiayhtiöiden omistamiin voimalaitoksiin Kymijoessa kalatiet olisi suotavaa.”

Äänestys: JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vastaehdotus
JAA: 0, EI: 9, Tyhjiä: 0, Poissa: 0

Sallamaarin hyvä vastaesitys, vapaa-ajan kalastuksen puolesta joka voitti vielä äänestyksenkin satanolla. Hyvä juttu!

1 Helsingin liikuntalautakunnan kansalaistoiminnan avustusten myöntöperusteiden uudistaminen

Päätös: Ehdotuksen mukaan

Viimeksi valmisteluun palautettuun esitykseen oli saatu parempia vastauksia ja tarkennuksia muutamaan asiaan (virheellisten tietojen antamisesta koituvat sanktiot, 30 minuutin liikuntakerran vaikutus). Selitykset olivat ihan perusteellisia enkä katsonut aiheelliseksi lähteä haastamaan enää esityksen liikuntakertan määritelmää. Idea on, että vastaisuudessa järjestelmän toimivuutta seurataan ja tarvittaessa korjataan.

Puhuttiin hallintokuntien ja avustusjärjestelmien raja-alueille jäävien toimintojen avustusten turvaamisesta: kehoitin, että seuroille tiedotettaessa ohjataan tarvittaessa suomalaisen liikuntajärjestörakenteeseen Valon johonkin piiri- tai jäsenjärjestöön (vaihtoehtoja riittää) ja huolehditaan siitä, että liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimien yhteinen avustusinstrumentti saadaan pystyyn.

Lopuksi keskusteltiin pitkään viraston tekemistä markkinointisopimuksista. Kuten Hesari on jo ehtinyt uutisoida, Viljasen tilaama sisäinen tarkastus totesi, ettei mitään toimivaltuuksia oltu ylitetty ja muutenkin hallinnollisesti tilanne on kosher.

Lautakunta totesi, että ei ole kosher, että tämän suuruisista yhteistyösopimuksista kuulaan lehdistön kautta eikä lautakunta tiedä asiasta mitään. Vastaisuudessa tiedonkulkua lautakunnan ja viraston välillä tehostetaan ja kehitetään yhteistyötä myös Helsingin Markkinointi Oy:n kanssa niin, että mahdollisesti osa liikuntatapahtumien markkinointiyhteistyöstä tapahtuisi sen eikä liikuntaviraston toimesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s