Lähi-idän konfliktin ratkaisun avaimet löytyvät Euroopasta

Länsiranta: siirtokuntien saaristo, jota ympäröi vankileiri.
Länsiranta: siirtokuntien saaristo, jota ympäröi vankileiri.

Länsimaissa ei liene yhtään vakavasti otettavaa hallitusta, ihmisoikeusjärjestöä tai poliittista liikettä, joka ei tunnustaisi Israelin valtion oikeutta olemassa oloon tai oikeuteen turvata kansalaistensa turvallisuus.

Yhdysvallat, Euroopan unioni kuin Venäjäkin uhkasivat Palestiinalaishallintoa vuoden 2006 vaalien jälkeen merkittävillä taloudellisilla pakotteilla, koska vaalit voitti väärä poliittinen liike. Toistaiseksi Israeliin ei ole kohdistunut mitään poliittista eikä taloudellista painostusta huolimatta siitä, että se on vuosikymmeniä ollut noudattamatta YK:n turvaneuvoston päätöslauselmia, jatkanut laittomien siirtokuntien rakentamista miehittämilleen alueille ja polkenut miehitettyjen alueiden asukkaiden ihmisoikeuksia. Israelin tuhoisien voimatoimien ja laittoman miehityksen vastustaminen ei ole yksipuolista palestiinalaisten tukemista.

Israelin viennistä 32 % ja tuonnista 34 % tapahtuu Euroopan unionin kanssa. Unionin ja Israelin väliset kauppasopimukset takaavat lähes täydellisen vapaakaupan niin teollisuus- kuin maataloustuotteidenkin osalta. Toistaiseksi näiden kauppasopimusten jäädyttämistä tai purkamista ei ole vakavasti harkittu, vaikka tiedetään Israelin jatkuvasti rikkovan sopimusten ehtoja.

Euroopan unionin ulkopolittiikkaa on usein kritisoitu hampaattomaksi ja  toistaiseksi sillä ei kansainvälisesti ole ollut sitä painoa-arvoa, joka sillä voisi olla. Unionilla on kuitenkin tällä hetkellä avaimet käsissään Gazassa tapahtuvan tragedian päättämiseksi ja mahdollisuus painostaa Israelia kohti kestävää kahden valtion ratkaisua – siitä huolimatta Benjamin Netanyahu siitä onkin de facto irtisanoutunut muutama päivä sitten pitämässään puheessaan. Kauppasuhteiden katkeaminen Unioniin olisi Israelin taloudelle liian kova hinta maksettavaksi.

Yhdysvaltojen on käytännössä sisäpoliittisista syistä mahdotonta painostaa läheisintä liittolaistaan kohti pysyvää rauhanomaista ratkaisua. Aloitteen pitää tulla Euroopasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s