Homma hanskassa – edelleen Etelä-Afrikasta

Edellinen blogini tuli huomioitua Hommaforumilla ja päätin osallistua keskusteluun kirjoittamalla seuraavanlaisen viestin. Teksti sisältää jotain lainattuja kohtia Wikipediasta, mutta kohdat ovat sellaisia, jotka olen itse kirjoittanut, joten tekijänoikeuksia ei ole rikottu.

Pitäähän sitä osallistua kun näin kauniisti pyydetään. Pahoittelen, että vastaus tulee näin myöhään mutta vihreänä poliitikkona on ollut kiirettä Suomen islamisoimisessa ja muissa hyyssärikiireissa  ;)

Minä siis olen tuo edellä mainitun blogin kirjoittaja. Ihan ensimmäisenä haluan korostaa, ettei tarkoitukseni ole ollut väittää, että Hommaan kirjoittavat ihmiset olisivat rasisteja. Itseasiassa, olen sitä mieltä, että keskustelu siitä, kuka on rasisti on harvinaisen epärakentavaa ja hyödytöntä, pikemminkin pitäisi keskittyä siihen, että keskusteltaisiin siitä mikä on rasismia.

Se mikä minua tässä keskustelussa häiritsi ja jopa huolestutti oli se, että kenenkään muun haastamatta tai kritisoimatta lukuisat keskustelijat esittivät jumalan totuutena lähtökohtaisesti hyvin rodullisia selityksiä Etelä-Afrikan tilanteeseen ja ongelmiin. Yritän tässä lyhyesti esitellä muutamia ketjussa esitettyjä väittämiä ja vastata niihin sen näkemyksen pohjalta, joka minulle on Etelä-Afrikan politiikkaan ja historiaan perehtymisen myötä on kehittynyt.

”Etelä-Afrikassa on menossa valkoisten kansanmurha ja valkoinen väestö pakenee maasta vainon vuoksi”

No ei ole menossa, eikä pakene. Etelä-Afrikassa on toki paljon väkivaltaista rikollisuutta ja maan murhatilastot ovat yksi maailman pahimmista. Paljon julkisuutta saaneista maatilahyökkäyksiä on tutkittu paljon. Maan poliisiviranomaisten tekemässä selvityksessä vuodelta 2001 todetiin, ettei hyökkäysten taustalla ollut poliittista (tai muutakaan) organisaatioita ja ettei niiden takana ollut poliittista motiivia. Lisäksi iso osa uhreista (38,4 %) oli muita kuin valkoisia afrikaanereita. Selvityksen mukaan mukaan tyypillinen maatilahyökkäyksen tekijä oli musta työtön nuori, joka oli lähtöisin kaupunkialueelta. Human Rights Watchin vuonna 2001 julkaiseman raportin mukaan väkivalta maatilallisia kohtaan on suurimmalta osalta välineellistä ja sen tavoitteena on aseiden, rahan ja ajoneuvojen varastaminen. Syrjässä ja etäällä toisistaan olevat maatilat ovat rikollisille helppoja kohteita. Rikollisuus ei raportin mukaan ole yleisempää maaseuduilla kuin kaupungeissa. HRW:n mukaan valkoisten maatilallisten ja näiden palkkaamien turvallisuuspalveluiden väkivalta maatilojen työntekijöitä ja muita niiden alueella asuvia mustia kohtaan on myös mittava ongelma.

Etelä-Afrikasta on vuoden 1994 vaalien jälkeen muuttanut pois paljon valkoista väestöä. Muuton taustalla olevat tekijät liittyvät kuitenkin lähinnä maan rikollistilanteeseen ja ennen kaikkea valkoisen väestön parempiin ansaintamahdollisuuksiin rikkaissa teollisuusmaissa kuin mihinkään poliittiseen pakolaisuuteen. Suurin osa pois muuttaneesta valkoisesta väestöstä on ollut englanninkielisiä, joilla on Etelä-Afrikan ja Ison-Britannian kaksoiskansalaisuus. Eikä viimeisen reilun vuosikymmenen muuttoaalto ole mitenkään ainutlaatuinen, samanlaisia tapahtui myös apartheid-hallinnon aikana muun muassa 1970-luvun puolessavälissä ja 80-luvulla.

Ja lopuksi, väkivaltarikollisuus ei ole Etelä-Afrikassa paheneva ongelma, vaan tilastot ovat ovat muuttumassa parempaan suuntaan. Nykyisin tilastojen mukaan Etelä-Afrikassa tapahtuu vähemmän murhia kuin 1970-luvulla apartheid-hallinnon aikana.

”Valkoiset eteläafrikkalaiset loivat maan vaurauden ja nyt maa on on luisumassa takaisin köyhyyteen, koska mustat heimoihmiset eivät osaa.”

Etelä-Afrikan Afrikan mittakaavassa mittavan vaurauden takana on maan luonnonrikkaudet: 1800-luvun puolessa välissä löydetyt timantit ja 1800-luvun lopulla Witwatersrandista löydetty kulta. Näiden resurssien vuoksi Etelä-Afrikkaan on tehty ulkomaisia investointeja enemmän kuin koko muuhun Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan yhteensä. Kaivannaisteollisuuden luomia pääomia on sittemmin investoitu myös muuhun teollisuuteen ja infrastruktuuriin.

Kaivannaisteollisuuden syntyminen ei varsinaisesti alun perin vaurastuttanut varsinkaan maan afrikaaneriväestöä vaan päin vastoin, teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena maahan syntyi merkittävä köyhien afrikaanerien väestönosa, joka ei pystynyt kilpailemaan kielitaitoisten ja koulutettujen muualta tulleiden siirtolaisten kanssa. Vuonna 1948 valtaan noussut (afrikaanerien) Kansallispuolueen yksi keskeisimmistä poliittisista tavoitteista olikin nimen omaan afrikaanerien taloudellisen aseman parantaminen. Tämä tehtiin hyvin suoraviivaisesti maan afrikkalaisten väestön kustannuksella: paremmat työpaikat ja koulutusta vaatineet tehtävät yksinkertaisesti varattiin lailla maan valkoiselle väestölle ja valtion virastojen ja laitosten palkkauksessa suosittiin räikesti nimen omaan afrikaanereita muiden väestöryhmien kustannuksella. Suur-apartheid järjestelmänä takasi halvan mustan työvoiman saatavuuden kaivoksiin, koska afrikkalaisväestö pakkosiirrettiin elinkelvottomiin bandustaneihin, jolloin ainoaksi elannon hankkimisen ratkaisuksi jäi siirtotyöläisyys kaivosteollisuudessa. Mustien järjestäytyminen ammattiyhdistyksiin oli pitkään lailla kiellettyä. Toisin sanoen, apartheid-järjestelmä oli keskeisiltä osin makroekonominen kokeilu, jonka avulla halvan mustan työvoiman tuottama lisäarvo kanavoitiin maan valkoisen väestön vauraudeksi.Esimerkiksi, vuosien 1911-1971 välisenä aikana maan valkoisten kaivostyöläisten ostovoima kaksinkertaistui samalla kuin mustien työläisten ostovoima pieneni.  Ei ihme, että valkoisen väestön taloudellinen asema parani huomattavasti.

Keskeisessä asemassa tässä kehityksessä oli myös maan koulutuspolitiikka.  Valkoisen Etelä-Afrikan koulut olivat länsimaista tasoa ja koulutus niissä oli ilmaista ja pakollista. Mustien kouluista 30 %:ssa ei ollut sähköä, 25 %:sta puuttui vesijohto ja vain puolessa oli viemäröinti. Kolmasosa mustien koulujen opettajista oli epäpäteviä. Mustille, intialaisille ja värillisille koulutus myös maksoi eikä se ollut pakollista. Kun puoli vuosisataa on tietoisesti koulutettu yhtä kansanryhmää ja tarkoituksellisesti jätetty maan valtaväestö kouluttamatta ei ole yllättävää, että koulutus ja varallisuus on epätasaisesti jakautunutta.

”Etelä-Afrikka olisi pitänyt jakaa mustien ja valkoisten erillisiin valtioihin

Tämä oli lähtökohtaisesti afrikaanerinationalistien luoman suur-apartheidin keskeisin ajatus. Tämä on siis käytännössä se sama ajatus, josta de Klerkin hallinto 90-luopui sen täydellisen epäonnistumisen vuoksi. Volkstaat-hankkeessa useita erittäin suuria ongelmia, joista ihan ensimmäinen on se, etteivät valkoiset ole enemmistönä missään Etelä-Afrikan provinssissa puhumattakaan siitä, että ajatus, että alle 10 % väestöstä varattaisiin Etelä-Afrikan alueesta noin puolet tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta ajatukselta.

Kun blogissakin kirjoitin:

”..ongelman ytimessä ei kuitenkaan varsinaisesti ole tahallinen rasismi vaan se, ettei ymmärretä rasismin historiallista olemusta. Harvoin tämä on niin ilmiselvää, kuin tilanteessa, jossa apartheidin jälkeisen Etelä-Afrikan ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi apartheidia. Että terkkuja vain nimimerkki “kriittinen_ajattelija”.”

tarkoitin juuri tätä. Rodullistavat selitykset Etelä-Afrikan haasteisiin pohjautuvat ymmärtämättömyyteen rasismin, tässä tapauksessa apartheid-järjestelmän, historiallisesta kontekstista.  Kun yli sadan vuoden ajan hallinnon keskeinen politiikka on perustunut pienen vähemmistön taloudellisten, kulttuuristen ja poliittisten (etu)oikeuksien puolustamiseen maan valtaväestön kustannuksella, on jotenkin irvokasta, että Soweton slummeja perustellaan maan valtaväestön kulttuurilla tai rotuluonteella.

Etelä-Afrikka on kehitysmaa, jolla on valtavat haasteet ennen kaikkea taloudellisen hyvinvoinnin tasaisemman jakautumisen edistämisessä ja apartheid-järjestelmän aiheuttamien sosiaalisten, taloudellisten ja yhteisöllisten tuhojen korjaamisessa. Siksi minusta on jotenkin erityisen hätkähdyttävää, että 2010-luvun Suomessa maan tilannetta edelleen esimerkiksi täällä analysoidaan lähes identtisin sanankääntein kuin Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän luoneet pääministerit Johannes Gerhardus Strijdom ja Henrik Verwoerd.

Lähteitä:

  • Alan Hirsch: ”1. The economic legacy of apartheid”, Season of Hope – Economic Reform under Mandela and Mbeki.
  • Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa – The Rise and Fall of Apartheid

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s