Laihdu, läski, laihdu!

Liiku! Laihdu! Elämänmuutos! Joka aamu puntarille!
Liiku! Laihdu! Elämänmuutos! Joka aamu puntarille!

Minusta riippumatomasta syystä meille tulee kotiin Hyvä terveys-lehti. Verrattuna muihin terveysaviiseihin se ei ole lainkaan huonompi, julkaiseehan sitä sentään Suomalainen lääkäriseura Duodecim ja toimitusneuvoston nimilistassa vilisee dosentteja, ylilääkäreitä ja professoreja. Jutut perustuvat uskottavaan, tutkittuun tieteelliseen tietoon ja pahin huuhaa on karsittu pois. Ehkäpä juuri tästä syystä lehti on myös ihan järjettömän pitkästyttävää luettavaa. Jokainen numero on lähes suora kopio edellisestä: jutuissa kehotetaan aloittamaan uusi liikuntaharrastus, liikkumaan enemmän, syömään terveellisemmin (ja vähemmän), nukkumaan tarpeeksi, käyttämään alkoholia kohtuullisesti ja lopettamaan tupakointi. Sitten pläjäytetään puolisentusinaa sivua vähärasvaisia ja -suolaisia reseptejä, tiedättekö –  sellaisia, jossa käsketään käyttämään ”vähäsuolaisia kasvisliemikuutioita”, ”kevytvispiä” ja ”kevytraejuustoa”.  Ja lopuksi edistetään estotta hyvän asian varjolla Rakell ”Raxu” Lignellin itsensä tuotteistamisprojektia ”Raxun remppa” -kolumnissa, jossa Raxu kertoo, miten kaikki edellä mainittu hoidetaan käytännössä: ”Arki alkoi mahtavimmalla tavalla: tiiviillä treeniviikolla rakkaalla Feeniks-salilla! Combattia, CXWorxia, Balancea, Crossingia, Bootcampia, GRITiä, vatsa-pakarajumppaa, venyttelyä, punttisalia… Rakastan tätä kirvelyä kropassa!!”

Vaikka Hyvä terveys-lehden julkaisijoiden tarkoitus on mitä parhain, lopputuloksesta huokuu hieman samanlainen ylimielinen syyllistämisvimma, kuin valtakunnanpiiskurilla Jari Sarasvuolla viime viikonlopun kolumnissa:

Krooniseksi yltyvä ja terveyttä uhkaava työstressi johtuu ensisijaisesti heikkoudesta. Merkittävä osa suomalaisia on yksinkertaisesti liian heikkoja fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti, jotta kulloisestakin haasteesta voisi tislata kestävää hyvinvointia…Meillä katsotaan sivusta, kun ihminen möllöttää ja mässyttää itsensä sellaiseen kuntoon, että kaikki kärsivät.

Laihdu, läski, laihdu, Raxukin laihtui jo ja kävi CXWorxissakin (mitä ikinä se onkaan).

Toisaalla, ilmeisesti läskikapinan tulitauon aikana Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin siitä, miten ylipainoinenkin voi olla terve ja suorastaan ”säpäkkä”.  Jutussa Pekka Hiltunen markkinoi uutta romaaniaan Iso, jonka päähenkilö Anni on ”hyvin fiksu, hyvin lihava ja hyvin terve” ja ongelmana on vain ”muu maailma”. Hesarin jutussa syylliset löytyivät Rytmi-baarista:

”[Koulutettu urbaani eliitti] ovat kyllä muiden erityisryhmien asemasta hyvinkin tietoisia, mutta eivät lihavien syrjinnästä. Heidän suhteensa lihavuuteen on torjuva ja tuomitseva. Ei ehkä omia kavereita kohtaan, mutta he pitävät lihavuutta suurena yhteiskunnallisena vaarana”, Hiltunen sanoo. Hipsteritkin tarkkailevat painoaan ja puhuvat indekseistä.

Suomalaisten painoindeksin kehitys 1982-2002. Lähde: Terveyskirjasto, 2013 Kustannus Oy Duodecim
Suomalaisten painoindeksin kehitys 1982-2002. Lähde: Terveyskirjasto, 2013 Kustannus Oy Duodecim

Kummassakin tapauksessa ylipaino on käsitellään viime kädessä kädessä yksilöä kohtaavana ongelma. Karkeasti: joko yksilön ongelmana on ylipaino tai sitten terveen ylipainoisen ihmisen ongelmana ennakkoluuloisten hipsterien asenteet. Kuitenkin on niin, että ylipainoepidemia on ennen kaikkea yhteiskunnallinen ja rakenteellinen ongelma.

Oleellista ei ole jarkon, pirkon tai elmerin liikakilot tai niiden sijainti, vaan se, mikä viimeisten vuosikymmenien aikana on saanut aikaan sen, että Pohjois-Karjalassa painoindeksi on miesten keskuudessa keskimäärin jo yli 28 kg/m2. Samaan aikaan on väestön energian- ja rasvansaanti vähentynyt ja vapaa-ajanliikunta lisääntynyt – Hyvää terveyttä on luettu ja jopa uskottu. Ihmisten geenistö ei oletettavasti ole merkittävästi tänä aikana muuttunut, joten sekään ei selitä kehitystä.

Radikaali muutos on tapahtunut työ- ja arkiliikunnassa. Ja tämän takana on yhteiskunnalliset rakenteet: kaupunkisuunnittelijat, virkamiehet ja poliitikot ovat vuosikymmeniä käyttäneet valtavan määrän rahaa ja inhimillistä vaivannäköä rakentaakseen ympäristöjä, jotka eivät kannusta liikkumiseen. Lähikauppaan pyöräilemisen tai kävelemisen sijaan päivittäistavarakauppa on kaavoittamalla keskitetty moottoriteiden varsille hypermarketteihin, joihin pääsee vain henkilöautolla.  Alakouluissa lasten liikenneturvallisuudesta huolissaan olevan rehtorit ovat luoneet sääntöjä, jotka kieltävät koulumatkapyöräilyn ja joiden seurauksena lapset päädytään kuljettamaan autoilla. Työ- ja vapaa-ajan muutos on sitonut ihmiset suureksi osaa vuorokaudesta liikkumattomiksi erilaisten näyttöjen eteen. Nurmikolla ei saa kävellä. Puuhun ei saa kiivetä. Ja edelleen suurella rahalla rakennetaan teitä, joissa ”missä pyöräily ei ole liikennettä, vaan melualueita koristava maisemallinen elementti”.

Ylipaino on todellinen yhteiskunnallinen ongelma, jonka arvioidaan maksavan jo nyt yhteiskunnalle 300 M€ vuodessa terveydenhuollon lisääntyneinä kustannuksina ja jonka ansiosta nyt kasvava sukupolvi on vaarassa jäädä ensimmäiseksi modernin historian aikana, joka elää lyhyemmän ja sairaamman elämän kuin vanhempansa. Kuitenkin niiin kauan kuin sinänsä hyvää tarkoittavat hyvät terveydet käsittelevät edelleen lisääntyvää läskiä vain yksilön vyötäryksenympäryksestä lähtien ja liikunnallisempi elämäntapa edelleen unohdetaan koulupäiviä, kaupunkirakennetta tai liikenneinvestointeja suunniteltaessa mikään oleellinen ei muutu. Lopetetaan jo oman tai muiden navan tuijottelu ja nostetaan katse vähän korkeammalle.  Samalla se navanseutukin saattaa pienentyä melkein itsestään.

One thought on “Laihdu, läski, laihdu!

  • Arkiliikunnan puute tai arjen liikkumisen vähyys paistaa selvästi kaupunkiympäristöstä läpi. Sitä voi kuunnella suuren ikäluokan tarinoita kuinka pikku kauppa löytyi joka kulmalta ja sinne mentiin kävellen tai rautakauppaan pyörällä. Nyt kun katsoo ympärilleen ja miettii piipahtavansa rautakaupassa ostamassa muutamia ruuveja ym, niin pyöräily rautakauppaan ei tule ensimmäisenä mieleen.

    Muukin palvelurakenne pitäisi löytyä läheltä: Päiväkodit ja koulut, lähikauppa, kirjasto, liikuntasali sadepäiviä varten ja vapaassa käytössä oleva urheilukenttä tai leikkikenttä.

    Muistan nuorena paiskoneeni kiviä ja keppejä kynnöspellon laidassa, juosseeni taloyhtiön nurmella leikkien ”kuurupiiloa aseiden kera”. Nykylapsilla sama lienee vähän haastavampaa, kun istutuksia ei saa talloa ja lähiliikuntapaikat aidataan. Puissa voi sentään vielä kiipeillä, jos niitä löytää jostain läheltä.

    Meidän perhe valitsi asunnon, joka on pyöräilymatkan päässä työpaikalta ja päiväkotiin & lasten kouluun on vain 500 m matkaa. Elämä on valintoja.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s