Puheenvuoroni Vihreiden puoluekokouksen poliittisessa keskustelussa.

Hyvä puoluekokousväki,
Meillä on kasvamassa sukupolvi, jonka elinikä saattaa ensimmäistä kertaa modernissa historiassa jäädä vanhempiaan lyhyemmäksi pääosin fyysisen aktiivisuuden puutteen vuoksi.

Liikunta eri muodoissaan on yksi parhaista ja tehokkaimmista keinoista edistää ihmisten terveyttä, ennaltaehkäistä sairauksia ja vähentää syrjäytymisriskiä. Se pitää nostaa vihreän terveyspolitiikan keskiöön.

Meidän pitää rakentaa asuinalueita, jotka kannustavat arkiliikuntaan. Meidän pitää tehdä koululaisten koulupävistä liikunnallisempia. Meidän pitää huolehtia siitä, että kaikille on tarjolla mahdollisuuksia liikkua oman tavoitetason ja taipumusten mukaisesti. Meidän pitää varmistaa, ettei yksikään lapsi jää vaille liikuntaharrastusta perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Meidän tulee edistää maahanmuuttajien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa liikuntayhteisössä.

Tämän vuoksi ehdotan, että ryhdymme toimiin, jotta puolueelle saadaan aikaiseksi kattava liikuntapoliittinen ohjelma. Esitetään vihreitä ratkaisuja liikunnan edistämiseen sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Kiitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s