Hyvinvointiyhteiskunnan viholliset

Viime kuukausina Kokoomuksen Ken-nukkeosasto on ylläpitänyt kovaa blogirumputulta hyvinvointivaltion puolustajien poteroihin. Kokoomusnuorten entisen puheenjohtaja Wille Rydmanin mukaan nykyinen yhteiskuntasuunnittelu on saanut ihmisten luontaisen auttamisenhalun vähenemään ja vähentänyt ihmisten omaa vastuuta omista päätöksistään.

Ehkä tässä on selitys myös sille, miksi syrjäytymisestä on tullut keskeinen ongelma juuri korkean verotuksen ja laajan sosiaalivaltion maissa…Ei sysätä vastuutamme lähimmäisestä poliitikoille ja ”yhteiskunnallisille ratkaisuille”, vaan autetaan ja tuetaan kukin osaltamme ihmisiä lähellämme ja vähän kauempanakin.

Nykyinen puheenjohtaja Antti Hakkanen jatkoi:

Ensimmäisen muutoksen pitäisi tapahtua poliitikkojen suunnalta. Meidän pitäisi tunnustaa, että julkinen valta ja viranomaiskoneisto eivät kykene ratkaisemaan perin pohjin esimerkiksi Hyvinkään tapahtumiin liittyvää monimutkaisten ilmiöiden kokonaisuutta, vaan siihen tarvitaan perheiden, lähiyhteisöjen, yksilöiden ja ylipäätään kansalaisyhteiskunnan ryhdistäytymistä ja vastuullistamista.

Ja viimeisenä Henri Heikkinen kiteytti näkemyksensä hyvinvointivaltiosta seuraavasti:

Lama, köyhyys, vanhempien päihdeongelmat ja tuloerot ovat kuulemma nuorison syrjäytymisen syitä. Tämän vuoksi esimerkiksi vihreät nuoret vaativat muun muassa ”matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluja ja kouluihin lisää terveydenhoitajia, kuraattoreita, psykologeja ja erityisopettajia”. Samankaltaisia ovat myös muun vasemmiston vinkit.

Paskaa.

Heikkinen kertoi myös miten ”Hyvinvointivaltio syrjäyttää sinutkin!”, tarjosi ratkaisuksi nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän kumoamista ja sen korvaamista ”jonkinlaisella hajautetulla mallilla” sekä työmarkkinoiden vapauttamista irtisanomissuojaa heikentämällä.

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole aiheuttanut yhteiskunnan ongelmia vaan se on rakennettu korjaamaan niitä. Yhteiskunnissa, joissa ei ole pohjoismaisen sosiaaliturvaverkon kaltaista järjestelmää ei ole syrjäytyneitä. Niissä on aliravittuja, sairaita, ihmiskaupan uhreja, lapsityövoimaa, prostituutiota ja rikollisuutta. Hyvinvointiyhteiskunta on oman menestyksensä uhri – sen arvosteleminen passivoivaksi ja syrjäyttäväksi on helppoa jos ei ole tietoinen tai tahallisesti unohtaa, millainen yhteiskunta oli ennen sen luomista.

Huutolaislapset oppivat tärkeitä asioita vapaiden markkinoiden näkymättömästä kädestä vaivaishuutokaupoissa ja työelämästä isäntäperheidensä ilmaisena lapsityövoimana. Lapset oppivat myös kantamaan henkilökohtaista vastuuta omasta myydyksitulemisestaan.

Vaikka nykyisen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia ryhdyttiin varsinaisesti muuraamaan 1950-luvulla, keskeinen ajattelumallin muutos tapahtui jo 1900-luvun alussa. Tätä ennen sosiaalihuolto oli ollut vaivaishoitoa, joka keskittyi vaivaistalojen perustamiseen ja ”työtävieroksuvien” työkykyisten köyhien kovisteluun työlaitoksissa. Köyhyyden syyt katsottiin viime kädessä olevan yksilöissä itsessään.

Lukumäärältään suurin sosiaalisen tuen muoto oli elätehoito, jossa maalaistalo otti huollettavakseen vanhuksia tai lapsia kunnan maksamaa korvausta vastaan. Koska kunnat halusivat minimoida huoltokustannukset, päädyttiin vaivaishuutokauppajärjestelmään, jossa pienimmän kotiavustuksen huutanut sai huutolaisen huollettavakseen. Huutokaupan voittaja yritti usein täydentää pientä avustusta huutolaisilta vaaditun työpanoksen muodossa – käytännössä kyseessä oli siis pahimmillaan eräänlainen lapsiorjakaupan muoto.

Henkilökohtaisen vastuun ja työn korostaminen, yksilötason ratkaisuihin keskittyminen ja yhteiskunnan roolin minimoiminen – vaivaishoitomallin keskeiset arvot muistuttavat ihan niitä samoja periaatteita, joita kokoomusnuoret yrittävät markkinoida uutena ja tuoreena vuonna 2010.

1900-luvun alusta noussut uusi sosiaalipoliittinen ajattelu siirtyi yhdestä monoliittisesta yhteiskunnan rasitteena olevien vaivaisten joukosta kohti näkemystä erilaisista tukea tarvitsevista erillisistä ryhmistä. Tällaisia ryhmiä olivat esimerkiksi lapset, vanhukset ja sairaat. Samalla tunnistettiin se, että ryhmien köyhyyden takana oli erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia ja rakenteita. Uuden ajattelun möytä vanhan vaivaishoidon syrjäytti ensin köyhäinhoito ja lopulta 1950-luvulla siirryttiin sosiaalihuoltoon, joka mahdollisti myös ennaltaehkäisevän avun antamisen.

Kokoomusnuorten hyvinvointivaltion tuhoamishankkeessa keskitytään yksilön vastuun korostamiseen ja yksilötason ongelmien tunnistamiseen ja siinä liittyy vähän konkreettisia poliittisia ehdotuksia. Heikkinen kuitenkin tarjoaa lääkkeeksi syrjäytymiseen seuraavaa:

Molemmat syrjäytymisen keskeisistä syistä ovat helposti hoidettavissa, mikäli poliittista tahtoa vain löytyy. Työllisyys lähtee nousuun taloutta vapauttamalla, verotusta laskemalla, työllistämistä (ja irtisanomista) helpottamalla, sekä työehtosopimusten yleissitovuuden poistolla.

Verotusta on jo laskettu parikymmentä vuotta – ilmeisesti huonoin tuloksin, koska syrjäytyneitä on edelleen. Työllistämisen ja irtisanomisen helpottamista sekä yleissitovuuden poistoakin on kokeiltu Yhdysvalloissa. Reilussa kahdessakymmenessä osavaltiossa on voimassa ”Right-to-work law”, joka rajoittaa oleellisesti ammattiyhdistysten vaikutusvaltaa ja siten on ”vapauttanut taloutta” ja tehnyt muun muassa irtisanomisesta helpompaa. Right-to-work -osavaltioissa lain seurauksena työntekijöillä on keskimäärin 3,2 % pienemmät ansiot, sairasvakuutuksien taso on 2,6 % matalampi, eläkkeet 4,8 % pienemmät ja työttömyyskin alempi – peräti 0,6 %.

Kokoomusnuorten kaltaisien laissezfaire talousliberaalien poliitikkojen kirjoituksia lukiessa tulee vääjäämättä mieleen kysymys siitä, miksi ihmiset jotka selkeästi ilmoittavat, etteivät usko yhteiskunnalisten ongelmien poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ratkaisuihin ovat ylipäätään lähteneet mukaan politiikkaan? Jos ongelmiin ei pidä etsiä ”yhteiskunnallisia ratkaisuja” vaan tukeutua yhteisvastuuseen ja vertaistukeen, miksi Rydman, Hakkanen ja Henrinen ovat valinneet vaikuttamisen välineekseen politiikan, eikä esimerkiksi vapaaehtoistoimintaa kansalaisjärjestöissä? Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ei ole systemaattisen poliittisen ohjelmatyön tulos vaan se on syntynyt kerros kerrokselta vastauksena erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja sosio-ekonomista epätasa-arvoa ylläpitäviin rakenteisiin. Toisin kuin kokoomusnuoriso ajattelee, ratkaisu syrjäytymiseenkin on löydettävissä hyvinvointiyhteiskuntaa kehittämällä – ei se purkamalla. Kuntavaaleissa äänestäjät ottavat osaltaan myös kantaa siihen, palataanko vaivaishoidon tulevaisuuteen vai mennäänkö rohkeasti eteenpäin. Vaikka sitten kohti perustuloa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s